Itsehän olin jo harvinaisen ajoissa, kun jo kuukausi sitten bongasin Tigeristä mahtavan tilpehöörikalenterin. Kaiken maailman pikkuisia lahjoja siellä – lapset niin tulevat rakastamaan tätä! Kerrankin joku tehnyt valmiiksi tällaisen pikkuyllätyskalenterin, ajattelin. Suorastaan nerokasta, ajattelin.

Tänään esikoinen sitten kysyi joulukalentereista. Että onko hommattu. Minä rinta rottingilla, aivan vuoden mutsina siinä, että juu juu, on on tietysti, ja että odotapa vaan huomiseen, niin aamulla saatte avata. "Ette tule pettymään", rehentelin.

Esikoinen pyysi, että saisi nähdä kalenterit. Halusi kuulemma "vähän vain katsoa". Vannotin, ettei yhtään luukkua sitten saa avata. Ainoastaan ihastella on lupa.

No, niinhän siinä sitten kävi, että lapsi avasi kalenterin. Ei kuitenkaan yhtään luukkua, vaan sieltä päästä. Tiedättehän, kun sieltä päädystä vetämällä saa sen koko sisälmyslaarin ulos? Joo, niin sen.

Hätääntyneenä minä siihen, että ei, ei, ei älä revi sitä, kaikki yllätykset tippuu ja voi ei!! 

Mutta arvatkaapa mitä.

Siellä ei ollut mitään. 

Ei. Mitään. 

Juuh, elikkäs ne olivatkin vain kuoret. Jälkikäteen katsoin, että paketissa tosiaan luki "DIY-joulukalenteri". Että ihan itse tulee täyttää ne haluamillaan lahjoilla. 

Voinette arvata, onko mulla sinne mitään huomiseksi. Joo, ni ei. 

Voi saatana... EI NIIN NEROKAS SITTENKÄÄN.

Minä, siis. Kalenteri on ihan kiva keksintö. Lukutaitoisille.