Tietoa mainostajalle ›

Vereslihalla

20.11.2013

Haluaisin kirjoittaa elämästä äitinä ja perheellisenä, sen synnyttämistä iloista ja suruista, sen mukana tulleista ristiriidoista ja siihen ...

Haluaisin kirjoittaa elämästä äitinä ja perheellisenä, sen synnyttämistä iloista ja suruista, sen mukana tulleista ristiriidoista ja siihen liittyvistä tunteista. Luen usein ihastellen joidenkin bloggaajien ihon alle meneviä kirjoituksia, jotka saavat niin monet samaistumaan tekstiin, tuntien, että vihdoin joku on pukenut heidän tuntemuksensa sanoiksi.


Vaikka itse en aina olisi kokenut samoin, kirjoitus on kirjoitettu niin syvältä ja suoraan sydämestä, että voin tuntea itsekin saman. Haluaisin kirjoittaa yhtä avoimesti, yhtä elävästi ja yhtä hienosti. Antaa sydämestäni palasen muiden tutkittavaksi ja antaa muiden joko samaistua siihen tai olla samaistumatta. Haluaisin, että minun kirjoitukseni antaisi sanat muidenkin ihmisten ajatuksille. - Auttaisi hahmottamaan ne ja antaisi niille muodon. 

Tänään ei kuitenkaan ole se päivä.

Sen sijaan luettelen joutavia asioita suhteellisen tylsästä päivästäni:


-Kuorin tänään 12 perunaa muusiin
-Keskustelin ystäväni kanssa voisiko minulla olla tyrä
-Laitoin ruokaani kahta eri chilikastiketta
-Kastelin kukat, vaikka ne oli jo kasteltu eilen
-Tein omenapaistosta
-Pinosin lapsen kirjat kolme kertaa hyllyyn ja ne pysyivät pinossa yhteensä kaksi minuuttia
-Suunnittelin meneväni huomenna tanssitunnille
-Pesin koneellisen pyykkiä
-Unohdin soittaa neuvolaan
-Ketsuppi loppui
-Imuroin
-Totesimme ystäväni kanssa että ehkä se ei ole tyrä
-Laitoin palsternakkaa ja porkkanaa perunamuusiin
-En tunnistanut mantelia manteliksi, koska siinä oli kuoret päällä
-Söin rusinoita



Parempi flow huomiselle.


You Might Also Like

9 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Hah! Eiooheleppoo! Ja arvaappa vaan olikko yksi niistä blogeista, mikä oli mielessä.

      Poista
    2. Aww. Tämä lämmittää. Oikein syvältä mun syvää sisintäni ;) Sun blogi on <3

      Poista
  2. :D Ihana! Oot niin hyvä kirjoittamaan! Tää sun blogi on kyllä yksi lemppareistani <3 Älä vaan ikinä lopeta, jooko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! Kiitos paljon! Yritän olla lopettamatta ;)

      Poista
  3. Onko mantelissa kuoret?!

    Ei mulla muuta! Viikonloppuja Porista <3

    VastaaPoista
  4. Hei täähän on just hyvä blogi, jossa kirjoitetaan tuntemuksista isolla T:llä! Itse kaipaan enemmän sellaisia pohdiskelevia ja arkisia blogeja, kuin kulutusblogea, joissa esitellään Mini Rodinin vaatteita. Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jatketaan! Olen samoilla linjoilla sun kanssa, enkä itsekään seuraa moisia blogeja.

      Poista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki