Oho, enpä olisi uskonut, että hoitovapaalla saattaisi olla deadlinejä ja että joutuisi ottamaan oikein paperikalenterin uudelleen käyttöön, jotta saa pidettyä langat käsissään.

Hoitovapaan päätyöllistäjä on tietysti ja oikeutetusti edelleen taapero, mutta myös laajentuneet blogijutut ja keikkaluontoiset stailaushommat ovat lohkaisseet palan äiti-ihmisen ajasta. Myös yhdistystoiminta, jossa olen mukana, vie satunnaisesti muutamia tunteja. Yhtäkkiä viime viikolla tajusin, että minun täytyy oikeasti alkaa suunnittelemaan ajankäyttöäni, jotta saan tehtyä - ja muistan tehdä! - kaikki hommat ajallaan.

Aivot piti säätää uudelleen sellaiseen asetukseen, jota ei olekaan tarvinnut käyttää sitten elokuun 2012. Äitiyslomalla ja hoitovapaalla ajantaju on ollut enemmänkin laatua "hei onko tänään keskiviikko vai perjantai" ja velvollisuudet ovat pääasiassa olleet vaipanvaihto, leikkiminen, ruokinta ja nukutus.

Lapsen kanssa on ihanaa olla kotona, eikä minua ahdista ollenkaan päivien vastuiden olevan edellä mainittujen asioiden kaltaisia. Eihän ne mitään ydinfysiikkaa ole, mutta entäs sitten. Silti kodin ulkopuoliset tehtävät ovat mieluinen lisä arkeen. Varsinkin, kun ne eivät työllistä läheskään täysipäiväisesti, vaan hyvin osa-aikaisesti ja jotkut vain satunnaisesti. Useimmiten tehtävät ovatkin hoituneet lapsen päiväuniaikana ja iltasella, ja niinä päivinä kun hommat ovat vieneet äidin pois kotoa ja mieskin on ollut töissä, apuun on rientänyt minun äitini lapsenlikaksi.

Ensijärkytys aikatauluttomasta vähän aikataulutetumpaan elämään häipyi pian ja tilalle tuli mielihyvä: Onhan se ihan hitokseen hiton siistiä saada tehdä jotain mistä saa palautetta, mistä tykkää ja missä saa käyttää luovuuttaan. Eikä pieni tienestikään ole pahaksi näin hoitovapaalaisena.