Ei mennyt ei. Siis se yö, mitä edellisessä postauksessani pelkäsin. Kun aloimme harkitsemaan miehen kanssa nukkumaanmenoa, lapsi alkoikin sopivasti heräilemään niiltä yöuniltaan eli päikkäreiltään, tai joltain niiden välimaastossa olevilta uniltaan. Kuitenkaan aivan kokonaan käpy ei hereille päässyt, joten heräilimmekin noin vartin välein hyssyttelemään ja rauhoittelemaan puoliunissaan itkevää lasta. Vaipatkin vaihdettiin jossain välissä. Kun sitä sumuista väsymysshowta oli kestänyt pari tuntia, mies nosti lapsen meidän väliin.

Senkin jälkeen jatkettiin heräilyä vartin välein, mutta siksi, että lapsi potki minua naamaan, kieri ja pyöri kuin Tasmanian tuholainen, ollen välillä poikittain välissämme tai puoliksi jomman kumman vanhemman päällä. Torkahtelin varmaankin, koska yhtäkkiä heräsin ja säikähdin missä lapsi on. Ei se kaukana ollut: se raukka oli viimein nukahtanut meidän jalkopäähän, aivan sängyn reunalle.

Väsynyt sohvapötköttelijä

En uskaltanut jatkaa nukkumista, ennen kuin varmistin, ettei lapsi tipu sängyn jalkopäästä alas päälleen. Roudasin lapsen matkasängyn sängynpäädyksi jalkopäähän ja jatkoin uniani. Loppuyö meni vähän rauhallisemmin, mutta eipä siihen enää montaa tuntia jäänyt, kun lapsi jo heräsikin. Mies nousi lapsen kanssa kuuden jälkeen ylös, ja väsyneet ukkelit menivätkin jo puoli kymmeneltä päiväunille.


Meikämuija otti ilon irti poikien päikkäreistä ja suuntasin yksin keskustaan. Kaukomatkailija-mamma näkikin heti aamusta meleko hurjaa katufightiä rannanmiesten kesken, mihin onneksi poliisi tuli rauhoittamaan tilannetta. Muina turisteina ja poliisifaneina nappasin tietysti kuvan siitä.

Tämän jännitysnäytelmän jälkeen hipsin piiiiitkälle lounalle Puistolaan, millä istun vieläkin. Aika ihkua toverit tämmönen. Ihan yksin ja rauhassa, turistina. Aurinko paistaa ja risotto maistuu! Niin, ja mitä muutakaan mamma tekisi omalla ajallaan, kuin bloggaisi siitä. Noin.


Kaukomatkalaiset myös Instagramissa!