Näin 29-vuotissyntymäpäivän aattona tuli kelailtua pariakin käytännön asiaa, mitkä erottavat minut teini-ikäisestä minästäni. Joissain asioissa jopa kaksikymppisestä minästäni.

Olen ennenkin listaillut ikääntymisen merkkejä, mutta nyt tänään, kun katsoin 15-vuotiasta kummityttöäni, mikä jo sinällään on ikääntymisen merkki – että siis kummityttö on jo niin vanha, mieleeni muistui omat teiniaikani ja se, kuinka erilailla nykyään on.

Muutama esimerkki: 

Takki auki.
Ei tulisi mieleenikään käppäillä viimassa saati pakkasessa takki auki. Sen lisäksi, että se on ihan hiton ärsyttävän epäkäytännöllisen tuntuista päällä, kun se koko ajan tippuu harteilta ja sitä pitää korjailla, niin siinä tulee hei kylymä! 

Mutta niin vaan sitä teininä ostettiin takkeja, eikä kaupassa edes välitetty kokeilla meneekö se kiinni, koska ei sillä ollut väliä.

Pipo.
No jos ei lasketa tiettyjen genrejen muotia, missä pipo on aina sisälläkin päässä, niin ei teininä sellaista käytetty. Eikä ne näemmä käytä vieläkään. Saa olla pakkasta neljäkymmentä astetta ja taivaalta saa sataa vaikka jäisiä mummoja, mutta pipoa ei laiteta päähän. Ei ei. 

Itse taas menen tätä nykyä välittömään ahdistuspaniikkiin ulkoillessani, jos ei pipo lämmitä herkkiä korviani ja palelevaa, vanhuudenryppyistä (mitä?!) päänahkaani.

Kaulahuivi ja hanskat.
Ei tulisi mieleenikään lähteä mihinkään ilman, toisin kuin 15-vuotiaana. 

Käsilaukku.
Siis mitä? Olenko tullut joskus toimeen ilman laukkua? Teininä kaikki tarpeellinen tungettiin joihinkin takataskuun ja povariin ja sillä mentiin, mutta vanhemmiten pelkkä kukkaro vie yhden iltalaukun verran. Sinne kun pitää olla ahdettuna kaikki Plussakortit, S-etukortit ja eläkeläiskortit mitkä lie leimojenkeräilykortit – jos niitä vaikka tarvii. 

Ja kun sitten vielä tuli tämä äitiys, niin vaipat, kosteuspyyhkeet ja räkäpaperit siihen päälle.

Sopivat, hyvät kengät.
Mä en tiedä mitä hittoa olen kelaillut nuorempana, mutta ostin aina jotenkin nafteja ja huonoja kenkiä. Sittemmin mukavuus ja se liikkumavara ovat tulleet niin tärkeiksi, että varpaat meinaavat saada sydärin, jos kengät ovat liian pienet tai jalalla on huono olla. 

Sanokaamme ei huonoille kengille!

Kotimukavuus.
Ihmettelin aina teininä äitini tapaa vaihtaa heti kotiin päästyään kaikki kiristävät ja puristavat vaatteet mukavampiin. Toimistovaatteet nakattiin tuolin reunalle ja tilalle tuli oloasu. Itsehän vaikka nukuin tuolloin rintaliiveissä ja farkuissa, joten tapa tuntui tosi keskarilta. 

Mutta niin vain itsekin nykyään riisun kotiintullessani vaatteita ja koruja myöden kaikki pois ja vaihdan moiset kureliiviltä tuntuvat rönttöverkkareihin ja lösöpaitaan. – Edellä mainittuihin tosin saattaa vaikuttaa se, että teininä vaatteet eivät kiristäneet, koska saattoi olla 20 kiloa vähemmän vaatteidentäytettäkin. Kröhöm. Mutta ei siitä sen enempää.

Sellaiset tuli näin äkkiä mieleen. Niin sitä vain vanhetessaan muuttuu mukavuudenhaluisemmaksi. Napapaita muuttuu tunikaksi ja markan henkkamaukkakengät terveyssandaaleiksi. 

Ja täytän muuten huomenna 32 vuotta. Yritin hämätä. Ikääntymisen merkki sekin.