Helppo diy-lahjavinkki!

20.12.2014

Olen tykännyt joka vuosi tehdä jotain itse joulutervehdyksiksi tuttaville ja sukulaisille. Yleensä jotain kulutettavaa, kuten syömistä.  Vii...

Olen tykännyt joka vuosi tehdä jotain itse joulutervehdyksiksi tuttaville ja sukulaisille. Yleensä jotain kulutettavaa, kuten syömistä. Viime vuonna askartelinpaskartelin suklaata ja edellisvuonna kynttilä-karkkipaketteja. 

Tänä vuonna päätin tehdä näitä blogissanikin olevia sämpylöitä, joiden ohje on ollut kovin luettua kamaa viime päivinä. Tai siis tehdä niistä vettä vaille valmiita settejä, jolloin joulutervehdyksen saajan ei tarvitse kuin lisätä vesi jauhoseokseen ja laittaa sämpylät uuniin. 

Ajattelin, että moinen olisi kiva ja helppo aamun pelastaja, kun yllättävä leipäpula iskee. 



Eli nakkelin ohjeen mukaan kaikki kuivat aineet sekaisin, mutta korvasin tuon alkuperäisessä ohjeessa olevan hunajan (sitä ei viitsi laittaa valmiiksi purkkiin) fariinisokerilla. Testasin tällä viikolla fariinisokeriversiota itse ja se oli aivan yhtä hyvä. 

Purkkiin siis 4 dl venhäjauhoja, 1 dl ruisjauhoja, 1 rkl leivinjauhetta, 1 tl suolaa ja 2 tl fariinisokeria.

Sitten vain dymolla yksinkertaiset ohjeet kylkeen, vähän narua ympärille ja lahja on valmis! Purkit ostin ihan Ikeasta. 

Noin ikkäästi! 



Tämä sopii myös epäleipureille lahjaksi. Sen verran helppo uuniin nakattava homma tämä on! 

You Might Also Like

5 comments

  1. Kiva idea tämäki :). Mä tein samalla tyylillä Cookies-purkit päiväkodin tädeille :). Mukava ois itsesäkin saada tämmöinen lahja :)!

    VastaaPoista
  2. Kiitos loistavasta ideasta, aion lainata! :) :)

    VastaaPoista
  3. Muistin viime vuodelta tämän hauskan idean, ja päätin toteuttaa pikkusiskolle lahjaksi.Ajattelin myös leipasta reippaana itselle iltapalaksi ja sekoittelin aineet keskenään. Tein kuitenkin vähän terveellisemmän version ja korvasin puolet voista öljyllä. Ihmettelin taikinan koostumusta ja mietin miksei kökköseni yhtään kohoa uunissa. Tarkistin vielä reseptiä, onnekseni, sillä ohjeeseen kuuluva "vettä" oli puhelimen näytöltä tihrustaessa, lahjanarun alla muuttunut voiksi. Olisi pikkusisko saattanut vielä pettyä lahjaansa. :)

    VastaaPoista

Hae