Tietoa mainostajalle ›

Liikaa kaikkea, eikä kahta ilman kolmatta

31.12.2014

Mä alan olla vähän rikki. Loppuvuoteen on tullut liikaa juttuja. Ei todellakaan mitään maata mullistavia, mutta turhia, tyhmiä, ikäviä juttu...

Mä alan olla vähän rikki. Loppuvuoteen on tullut liikaa juttuja. Ei todellakaan mitään maata mullistavia, mutta turhia, tyhmiä, ikäviä juttuja. Pelkästään tämä loppuraskaus on jo fyysisten juttujen lisäksi henkisesti vähän uuvuttava kaikkine hormoneineen ja jännityksineen lapsen syntymästä ja kaikesta. Sitten kun päälle tulee muutakin, kaikki ikävät asiat kasvavat monta kertaa kokoaan suuremmiksi. Tuntuvat painavilta kuin maapallo. 

Niin. Tapaninpäivänä taapero kaatui metsäretkellä metsäkirkon lumisissa ja jäisissä portaissa ja sai kamalan pintanaarmun kasvoihinsa. Naarmun seuraksi tuli poskeen tietysti myös mustelmat kyseisestä tömähdyksestä. Edellispäivänä taapero kompastui tuolia päin ja sai sellaisen pienen, mutta ikävän haavan silmäkulmaansa, että jouduimme käymään päivystyksessä liimauspaikkauksessa. Taapero onkin nyt aika katu-uskottavan näköinen. Oikeasti mua vaan itkettää katsoa sitä raukkaa ruhjepoikaa, vaikka itsehän hän ei ole moksiskaan kolhuistansa.

Olenkin nyt parin vuorokauden sisään sanonut aivan liian usein varo, hitaammin, varovasti, käveleppä välillä, älä kiipeä sinne, tarkkana nyt ja niin edelleen, koska olen vain pelännyt uutta kaatumista kolhuineen niin paljon. 

Minä en mielestäni kuulu niihin paljon puhuttuihin ylivarovaisiin vanhempiin, mutta kyllä tässä väkisinkin säikyksi tulee. Tällä hetkellä sellaiset asiat, joihin en ole kiinnittänyt aikaisemmin sen suurempaa huomiota – ainakaan näin dramaattista – ovat minulle pelkkää vaaravyöhykettä, silkkaa onnettomuusriskiä. Olen tullut kotimme yliherkäksi riskianalyytikoksi. Pelkkä taaperon juokseminen aiheuttaa minussa ahdistuksen, koska nään vain kulmia ja kompastumisriskejä, jotka voivat aiheuttaa kolhuja. 

Ja kun tuota vauhtia kaksveellä riittää. Tuntuu, että jopa enemmän kuin vielä muutama päivä sitten. Eikä se kai osaa enää ollenkaan kävellä paikasta toiseen – kaikki pitää hoitaa juosten. Huoh. Tai sitten se on vaan minun traumatisoitunut, herkkä mieleni, joka kokee asian nyt niin. Enkä tykkää sellaisesta herkkyydestä yhtään. Se uuvuttaa.

Pakko muuten kertoa vielä, että kun edellispäivänä päästiin päivystyksestä pois, niin ensimmäinen asia, mitä taapero pihalla keksi, oli hypätä tasajalkaa kynnykseltä alas jäiselle tielle. Koska niiltä kynnyksiltähän ei voi vain astua alas, se olisi liian tylsää. Onneksi piti sentään minua kädestä kiinni, joten vaikka olisi kaatunut siihen liukkaalle tielle (läheltä piti), olisin saanut kopin pikkutyypistä. Hienon hyppynsä päälle vielä hörähti he-he – hauska jätkä kun on.


Tiedättehän sanonnan "ei kahta ilman kolmatta"? Noh, sitä ollaan nyt pelätty, ja arvatkaapa mitä: Niinhän siinä sitten kävi – tuli se kolmaskin tapaturma. Ei onneksi enää taaperolle, vaan aviomiehelle jäkistreeneissä.

Olin jo nukkumassa, kun mieheltäni tuli kuvaviesti päivystyksestä. Oli törmännyt illan treeneissä toiseen pelaajaan ja oli liimattavana huulensa kanssa päivystyksessä. Niin, siellä samassa paikassa, missä olimme päivää ennen taaperon kanssa. Nyt mulla on tuommonen aviomies, joka näyttää siltä, että botox-hoidot olisivat menneet pahasti pieleen. Turpeahuulinen siippa. Sillai.

Että sovitaanko, että ne oli nyt tässä. Ei yhtään enempää koloja, vekkejä, naarmuja tahi mustelmia. Herkkä raskaussieluni ei enää kestä noiden rakkaiden apinoideni tohelointeja. Ei kai niiltä voi ikuisesti välttyä, mutta pidetään maailmankaikkeus jooko nyt tauko jo niissä.

Rössypenat ja Mamma toivottavatkin näin iloista ja tapaturmatonta vuodenvaihdetta kaikille! Varovasti niiden rakettien ja skumppien ja nakkien ja perunasalaattien kanssa siellä sitten niin. 

Meidän posse syö vähän sipsejä ja juo alkoholitonta karpaloskumppaa. Pauke pitää porukan kotona pikkukoirien turvana. Villit kuviot siis tiedossa.

*** 

Niin ja hei! Mun laskettu aika on tänään! Näyttääpi siltä, että saadaan kuin saadaankin vuoden 2015 vauva. Ellei oikein nopeasti nyt jotain tapahdu. Jaiks!


You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Rössypenat :D en kestä! Uusia vuosia sinnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että saatte tammivauvan! Ehkä siinä on se yksi kaivattu huolettomuus, kun ei tarvitse olla sydän syrjällään luokkansa pienimmän puolesta? (luin niitä aikaisempia postauksia, kiitos vinkistä!)

      Onpa jännittävää. Ja masu on komea ohjus! Missä asennossa vauva on jotta masusta saa noin upeen?

      Onnea synnytykseen ja ensipäiviin. Ja niille rössypenoille kovasti pumpulia pöydän- ja mailankulmiin.

      Kaislakerttu

      ps. Tajusin KOLME päivää sitten, blogiasi jo kuukausia lukeneena, mitä mammasti tarkoittaa. Olen luullut että elät "mammasti", ihan kuin "elän leveästi", tai "rallattelen iloisesti". Se on siis mammasti, niin kuin rovasti. :D En ole koskaan kuullut ko. sanaa aiemmin kuin tässä blogissa.

      Poista
  2. Vitsi, pitäiskö munkin ottaa vastaava kuva - sama paikka ja pallomaha, mut puhelimen kuoret vaan Räsymattoa. :D En tosin tiedä meenkö neuvolaan vielä yhtenä kappaleena, ens viikolla on perätilakontrolli Tyksissä eikä jatkosta vielä tietoa. Ja se laskettukin häämöttää viikon päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai otat! :D
      Toivottavasti teidän vauva saadaan oikein päin ulos!

      Poista
    2. Nääh, kovasti se sieltä näyttäis olevan pylly edellä tulossa. Onneks on levee lantio ja bebe täydellisessä perätilassa, niin pitäis mahtua hyvin alakautta. :)

      Poista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki