Tadaa! Hyvää runebergintortunpäivää, ja ennen kaikkea hyvää meidän vauvan yksikuispäivää! Hurraa!

Yksikuisemme on jo melko etevä. Kakkaamisen, syömisen ja nukkumisen lisäksi hän osaa jo seurustella. Silmät tarkkaavaisen suurina hän kuuntelee juttelukaveriaan, aivan kuin ymmärtäisi mistä puhutaan. Hän osaa kääntää katseensa äidin, isin tai isoveljen perässä ja etsii äänen lähteen katseellaan.

Toissa yönä vauva väläytti ensimmäisen hymynsä. Katsoi vaipanvaihdon yhteydessä päänsä yläpuolelle kiinnitettyä, neuvolasta saatua hymynaamakuvaa ja suu auki, silmät ilosta veikeinä hymyili. Siitä asti olemme yrittäneet kaikkemme, että moinen hymy tulisi myös tähän suuntaan. Hymynmetsästys jatkuu, sillä niin iloista ilmettä emme ole isin kanssa vielä saaneet. Hymynhäivähdyksiä vain.

No entäs se toinen yksikuinen? Yksikuinen isoveli?

Isoveli osaa jo lohduttaa vauvaa. Jos vauva alkaa itkeä, isoveli menee vauvan luo, silittää tämän päätä ja sanoo ymmärtäväisen, rauhoittelevan, pitkän  joon. Sellaisen, jonka äitikin aina vauvalle sanoo, kun vauva itkee. Lisäksi isoveli yrittää auttaa äitiä keinuttamalla sitteriä. Siinä hommassa äiti saa olla tarkkana, ettei vauva saa liian isoja vauhteja. 

Isoveljeä vauvattaa edelleen välillä. Kun isi tulee töistä kotiin ja ottaa vauvan syliin, alkaa isoveikan vauvavuoro äidin sylissä. Silloin hän haluaa tulla pidetyksi kuin vauva. Välillä pötköllään sylissä, toisinaan olalla roikkuen. Kun isi on pitänyt vauvaa ja antaa vauvan takaisin äidille, isoveli haluaa vuorostaan isin vauvaksi. Ladattuaan vauvahaleja aikansa, isoveikka jatkaa tavallisia taaperopuuhiaan.

Isoveli etsii edelleen aina herättyään vauvan. Tänään oli hetken kummissaan, miksei vauva nukkunutkaan enää samassa paikassa kuin viimeksi tämän nähdessään. Löysi kuitenkin pian vauvan sohvalta ja meni pötköttämään vauvan viereen. Isoveli muuten osaa antaa entistäkin kuolaisempia suukkoja vauvalle. Siksi vauvan pää on usein ihan tahmea.