Tietoa mainostajalle ›

Kaksikuisemme

6.3.2015

En kestä, apua, mitenseaikameneenäinnopeaan ja niin edelleen. Taas on yksi kuukausi vierähtänyt ja vauvamme on jo kaksikuinen! En käsitä...


En kestä, apua, mitenseaikameneenäinnopeaan ja niin edelleen. Taas on yksi kuukausi vierähtänyt ja vauvamme on jo kaksikuinen! En käsitä. Kohta se jo muuttaa pois kotoa ja saa lapsia ja minusta tulee isoäiti ja yhyy oon niin vanha! 

Kaksikuinen kuopuksemme osaa jo jokellella. Gää, on yleisin äänne. Hän ottaa hyvän katsekontaktin ja iloisesti hymyillen seurustelee ihmisten kanssa. Hän tykkää jumpata ja on kova tyttö potkiskelemaan jaloillaan. Hän nostaa ja kannattelee jo hienosti päätään. Hän seuraa katseellaan ja pitää erityisesti värikkäiden esineiden ja kuvien katselemisesta. On siis oikein skarppi pikkumuija jo!

Se on hurjaa, miten tuo vauva, joka aivan vastikään oli sellainen omassa kuplassaan tuhiseva möllykkä, onkin nyt oikeasti kontaktia ottava tyyppi. Ilostuu sinut nähdessään ja seurailee jo maailman menoa.


Välillä tuntuu kuin vauva osaisi vaatia huomiota. Varsinkin imettäessä on erikoista huomata, kuinka pieni tyyppi tuijottaa suoraan silmiin, aivan kuin janoten keskittymistä häneen. Itse on siinä räplännyt puhelinta tai katsonut puolihuolimattomasti telkkaria, kun yhtäkkiä huomaa toisen tuijottavan. Siinä ei auta kuin pysähtyä ja tuijottaa takaisin. Keskittyä vain vauvaan.

Kävimme tänään vauvan kaksikuukautisneuvolassa. Kaksikuisemme painaa nyt 5710 grammaa ja on 59 senttiä pitkä. Pitkä todellakin: Tyttö oli ottanut melkoisen pituuskasvuspurtin ja vaihtoi käyrää samalla. Kolmessa viikossa pituutta oli tullut neljä senttiä ja painoakin 650 grammaa. Tosin suuremman pituuskasvun vuoksi painokäyrä heitti häränpyllyä, mutta mitäs me siitä. Ei se ihme ole, että yhtäkkiä 56-senttiset vaatteet tuntuivat kovin pieniltä.

Ja sitten se tärkein: Iltojen itkut ovat vähentyneet! (kop, kop) Toivotaan, että ne olivat nyt tässä.


Kaksikuinen isoveli taas alkaa olla jo aika tottunut vauvan läsnäoloon. Enää ei isoveikkaakaan vauvata kuin silloin tällöin. Välillä häntä toki harmittaa, kun äiti ei ehdi heti palvella. Mistään ei saa enää nykyään kunnon henkilökuntaa, ajattelee ehkä.

Isoveli roudaa jo vauvalle leluja, mutta koska vauva ei osaa vielä leikkiä niillä, hän tyytyy usein ajelemaan pikkuautoilla vauvan päällä. Suukkoja satelee pikkusiskolle edelleen alvariinsa ja vauvan itkiessä isoveli osaa jo entisen ymmärtäväisen joon lisäksi sanoa joo, vauva. Yritämme opetella käyttämään vauvan nimeä, mutta itsellänikin tulee usein vielä sanottua vauvaa vain vauvaksi.


Isoveljestä on arjessa (sen perus sekoiluhölmöilyn lisäksi) myös apua. Uloslähtiessä isoveljen voi nakittaa heiluttamaan vauvaa kaukalossa tai sisällä ollessamme sitterissä. Myös asioiden hakeminen ja tuominen ovat hyviä apuja isoveljeltä. Tänään esimerkiksi etsimme vauvan tuttia kaksin voimin. 

Vauvanukke on viime aikoina ollut taas kovassa huudossa. Äidin tekemisiä apinoidaan toden teolla ja isoveljenkin on pitänyt saada hoitaa vauvaa. Vauvanukkea on nukutettu, sen kanssa on kävelty kotia ympäri hyssytellen, sitä on puettu, ja niin – jopa imetetty.

***

Sellaiset ovat meidän kaksikuisemme! <3



You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Onneksi olkoon! Teillä on niin suloiset lapset <3 Ja nätti koti! Mukavaa viikonloppua =)

    VastaaPoista
  2. Lisse www.sivumakuja.blogspot.com7. maaliskuuta 2015 klo 19.06

    Minä vanhusihminen seuraan ilolla Taaperon ja Vauvan touhuja. Rimpuilutekstit ovat niin realistisen humoristisia ja kuitenkin niistä välittyy aito rakkaus ja kiitollisuus perhe-elämästä. Raikkaat, selkeät kuvat tiivistävät tekstistä olennaisen, lapset ovat kuvissa luontevina, kamerasta tietämättöminä, usein hienotunteisen anonyymisti kuvattuina, Taaperon kehonkieli on ihanan ilmeikäs ja Vauva vielä filosofinen tarkkailija. Minä jo fanina sain ajatuksen omasta Vanhukset rimpuilevat-blogista, vaan ei sentään, on sen verran kankeat ja ryppyiset tyypit että kuvaaminen kävisi voimille ja lopputulos voisi olla luotaantyöntävä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei, miten ihana kommentti kaikin puolin! Juu ja tosiaan anonyymius on pyritty säilyttämään, ja ilmeisesti aika huomaamattomasti on se tehty, sillä jotkut ovat sanoneet etteivät ole edes huomanneet, ettei suoria kasvokuvia ole! Tuli kyllä hyvä mieli palautteestasi, ja minä ainakin haluaisin lukea Vanhukset rimpuilevat -blogia! Hahha!

      Poista
  3. Moi :) Mistä tuo ihana peura vai mikälie tyynyliina on ostettu? Niin ja aivan liikuttava tuo viimeinen kuva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Se on Tigeristä! Paras kauppa evö! ;)

      Poista
  4. Meillä kans 5-viikkoinen neiti välillä tapittaa niin vaativasti ruokaillessa, että ei parane kattoa Downton Abbeya padilta ei... :D Muistan, että jossain postauksessa kirjoittelit, että teidän pieni väläytteli ihania hymyjä sille neuvolasta saadulle hymynaamalle. Täällä on ruvettu tekemään samaa, melkein ihan nauretaan kun päästään hoitopöydälle tuijottamaan sitä hymynaamaa. Mut oishan se hymynaama täällä äitinkin pärstässä! :D

    Haastoin sua oman blogini puolella! Oon tosi laiska kommentoimaan blogeja, joten nyt ku kerranki kirjottelen, niin täytyy kehaista, että sulla on ihan loistava tyyli kirjoittaa, sun huumori iskee muhun ihan kympillä! Että samaa rataa vaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih! Mulla on ikävä Downton Abbeyta! Himpytti kun niitä ei oo enempää Netflixissä!
      Ja voi hymynaamat. Kokeilikko leikata niihin silmien kohtiin silmäreikiä ja tehdä naamaria siitä? Oiskohan voinut toimia? Hah, eikai, kyllä se sieltä äidillekin pian tulee. Meilläkin tuli ja nyt se on jo aikamoinen hymytyttö! :)

      Ja kiitos paljon! On kiva saada näin kivaa palautetta!

      Poista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki