Mä olen aina kokenut, että oon jotenkin erityinen. Joo-o, jotenkin spesiaali. Äitini toi mulle kätköistään muutaman lapsena tekemäni piirustuksen. Oli säästänyt ne, koska ne olivat hänen mielestään niin hienoja ja niin hyvin piirrettyjä. Eritoten yksi kuvista on ollut aina äitini mieleen. Siinä on kertomani mukaan äiti itse. 

Laskeskelin kyseisestä kuvasta silloista ikääni, siihen merkityn päivämäärän mukaan, ja totta tosiaan, olen kyllä piirtänyt hyvin! Ikäisekseni! Alle kaksivuotiaana tehnyt upean, vähän jopa sielukkaan kasvokuvan äidistäni. Tosi hyvin silmät, suu, ilmeet ja kaikki hallussa. Ei kai moni alle kaksivuotias osaa piirtää noin selkeitä naamoja? – Hemmetti, meikähän on ollut lapsinero!  

Paitsi että en.

Olen ollut tuolloin vähän alle kolme. Tämä lapsinero laski väärin.

Että sillä lailla erityinen – vielä tänäkin päivänä.