Saimme viime kesänä kavereilta pikkuisen potkupyörän taaperolle. Vielä tuolloin taapero ei hoksannut potkupyörän ideaa, vaan käveli lähinnä pyörän kanssa. Ei siis uskaltanut istua satulalle ja antaa jaloilla vauhtia, kuten tarkoitus olisi. 

Kun lapsi sai kaksivuotislahjaksi pyöräexperttienoltaan Plaston nelipyöräisen mopon, hän hoksasi, miten eteenpäin potkiskelu tapahtuu. Siitä olisi hyvä siirtyä kaksipyöräiseen potkupyörään ja siksi enomies mopon ostikin.

Potkupyörän ideahan on, että lapsi oppii tasapainon heti alusta alkaen, jolloin tavalliseen pyörään siirtyminen on sen puolesta helpompaa. Tosin silloinkin pitää oppia vielä polkemaan sitä pyörää, mutta se taito löytynee sitten helposti, kun tasapainoilu on jo selkärangassa.

Tällä viikolla otimme potkupyörän varastosta esille ja kuinkas ollakkaan, taapero tajusi potkupyörän idean heti. Lähti potkiskelemaan muina pyöräilijöinä, ja jo kolmantena päivänä löysi tasapainon ja uskasi nostaa jalat ilmaan pienissä alamäissä. 

Pikkukaveri jaksaa vedellä pyörällä tunnin, jopa parin tunnin lenkkejä, eikä siltikään meinaisi malttaa lopettaa, vaikka silmät ovat mennä väsymyksestä kiinni. Pitkille lenkeille olen ottanut aina varmuuden vuoksi taaperollekin istuimen vaunuihin mukaan, mutta sinnikäs sissi ei kertaakaan vielä ole suostunut lopettamaan pyöräilyään kesken. Uusi intohimoinen potkupyöräilijä on siis syntynyt! 

Taapero ei suinkaan tyydy pelkkään tiellä potkiskeluun, vaan janoaa jo nyt temppuilua rampeilla ja kynnyksillä. BMX-pyöräilijän vikaa, ehkä?

Tässä viime päivien potkiskelua:



Mites toi kypärä? Ihan cool?