Tietoa mainostajalle ›

Ajasta ikuisuuteen ja muita kiertoilmaisuja

31.10.2015

Kävimme eilen esikoisen kanssa alkuillasta hautausmaalla kävelyllä ja viemässä kynttilän isäni haudalle. Lapsi oli ensimmäistä kertaa sitten...

Kävimme eilen esikoisen kanssa alkuillasta hautausmaalla kävelyllä ja viemässä kynttilän isäni haudalle. Lapsi oli ensimmäistä kertaa sitten vauva-aikojensa mukana ja näin ensimmäistä kertaa itselleni tuli vastaan tilanne, jossa lapselle pitäisi puhua kuolemasta.

Kolmevuotias toki haluaa tietää, miksi ihmiset roudaavat kynttilöitä kivien eteen ja haahuilevat pimeillä katajakäytävillä, mutta koska itselle on niin päivänselvää, että tämmöstäkin tässä elon tiellä touhutaan, en ollut yhtään varautunut etukäteen, kuinka tämänkin tapahtuman lapselle selittäisin.

Vaikka jotakin siinä matkalla haudalle selostin, että näin muistellaan ihmisiä, jotka eivät keskuudessamme enää ole, niin jäähän se sellainen selitys aika abstraktiksi lapselle. Ajasta ikuisuuteen, ja muita kiertoilmaisuja.

Haudalla takeltelin sanoissani, että tuossa lukee minun isäni nimi ja että se on kuoll... nukk... ääh, ja sitten sopersin jotain sinne päin. Mulle ei ole vaikea puhua isäni kuolemasta, mutta en ollut yhtään valmistautunut kertomaan lapselle asiasta, enkä yhtään siinä tilanteessa, kesken lauseen, keksinyt, miten sen sujuvasti selittäisin.

(Joo, ei ole Turun hautausmaa)

Koska kun tullaan ensimmäistä kertaa ihmisen elämässä tilanteeseen, jossa se kuulee sellaisestakin pikkuasiasta kuin elämä ja kuolema, niin miten se kuuluu sille kertoa? Että se ikätasoaan sopivasti sen voisi sisäistää?

Tai tarviiko sen edes sisäistää sitä sen kummemmin? Ja onko se edes kolmevuotiaalle vielä mikään juttu? Siis sellainen, miten me aikuiset sen koemme? Jotenkin vaikeana.

Hetken mietittyäni, noin niin kuin yhteenvetona, vielä selitin, että minun isäni on jo lähtenyt täältä keskuudestamme pois, kuollut, ja näin me tässä nyt muistelemme häntä sytyttämällä kynttilän tähän haudalle. Lapsi nyökkäsi ookoot, eikä siinä sen kummempia hänen mielestään kai ollut. Ainakaan nyt tällä erää.

Kerroin vielä kynttilät sytytettyäni, että se laulu, jota me laulamme aina iltaisin, on laulu, jota minun isäni minulle aina lauloi. Kysyin, huvittaisiko esikoista laulaa se minun kanssani ja sitten me laulettiin.

En tiedä mikä kuva lapselle koko tapahtumasta jäi, mutta luulen, etten kämmännyt tätä pahasti, haha!

Mutta siis: Miten te olette lapsillenne puhuneet kuolemasta? Miten lapsenne ovat suhtautuneet siihen?

Näin pienethän eivät kai vielä ymmärrä kuoleman lopullisuutta, mutta ilmeisesti jossain kohtaa lapselle voi tulla kausia, jolloin pelkää omaa, vanhempiensa tai muiden läheistensä kuolemaa. Miten niissä sitten toimitaan?

Että sellaisia pyhäinpäivän aatoksia, kullai teil?

You Might Also Like

12 kommenttia

  1. En muista miten asiaa on lapsille kerrottu. Isomummi vain poistui keskuudesta. Mutta sitä ei kannata sanoa että nukkui pois. Joku voi alkaa pelätä nukahtamista. Jos ei vaikka enää herääkkään. Parempi puhua asioiden oikeilla nimillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä mietin tota samaa – ja just siinä kesken lauseen. Että se nukkuminen ei ehkä ole hyvä sana lapsen ajatuksille, vaikka aikuisten keskuudessa onkin sellainen pehmentävä termi.

      Poista
  2. Mulla oli kuusivuotiaana sellainen todella, todella kova pelkokausi, mutta myöhemmin luin jostain, että sellainen on juuri kuusivuotiaiden juttu.

    Mutta sitä ennen ja sen jälkeen aiheen käsittelyssä auttoi, kun kerrottiin, että elämä loppuu kuolemaan mutta vasta hyvin vanhat ihmiset kuolevat. Lapsena tämä oli sikäli helppo käsittää, että isovanhempia ei enää ollut ja isovanhemmat = vanhoja ihmisiä. Että ensin synnytään, sitten eletään piiiiitkä elämä ja sitten ikään kuin kuuluu asiaan kuolla. ("Hyvin vanha" on lapselle eri asia kuin aikuiselle, sekin auttoi, uskoisin.) Muiden kuin "hyvin vanhojen" kuolevaisuus on lapselle varmaan vaikeampi juttu, sitä kai oppii käsittelemään sitten kun alkaa ymmärtää uutisia, tai paljon rankemmin jos lähipiiriin osuu tragedioita. En tiedä, vaikea aihe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...tässä siis puhtaasti omiin, hatariin muistikuviin perustuva näkökulma. Kaikista sun vinkeistä olen kiitollinen vastaisuuden varalle muuten :)

      Poista
    2. Joo, mäki muistan lukeneeni jostain, että se kuuluu tiettyyn ikään, että kuolema alkaa pelottaa. Saattaa liittyä siihen, että samoihin aikoihin alkaa just ymmärtää sen kuolema-asian lopullisuuden?

      Mäkin muistelisin, että mua on lohduteltu, että yleensä kuollaan vasta vanhana, mutta mäkään en muista lohduttiko se lopulta. Kyllä se varmaan sillai ainakin lohdutti, että pystyi ajattelemaan, että ainakaan todennäköisyyksien valossa mun ei pitäisi kuolla vaikka kust huomenna! :D

      Poista
  3. Oman lapsen kanssa aihe ei vielä ole ajankohtainen, mutta olen työn puolesta käsitellyt aihetta kouluikäisten kanssa. Yleensä lasten kysymykset ovat varsin käytännöllisiä, eivätkä he tunnu hätkähtävän aihetta. Parhaiten on toiminut se, että vastaa suoraan ja mahdollisimman konkreettisesti siihen, mitä lapsi kysyy. Lapsilla on aika hyvä suodatin, he hahmottavat asian ikätasonsa mukaan. Koululaisia on kiinnostanut esim. mitä ruumiille tapahtuu kuoleman jälkeen. En tiedä, minkä ikäisenä kuoleman lopullisuus valkenee lapselle. Kysymykset kuoleman jälkeisestä todellisuudesta tuntuvat tulevan kuitenkin aika myöhään. Siihen kukin varmaan vastaa oman elämänkatsomuksensa mukaan. Työni myötä koen, että suruun ja kuolemaan liittyvän tapakulttuurin siirtäminen seuraavalle sukupolvelle on valtavan tärkeää. Surun ja ikävän keskellä auttaa, kun sen läpi elämiseen on valmiita tapoja ja rituaaleja, kuten kynttilän vieminen haudalle. Siksi pidän hyvänä, että lapset otetaan mukaan hautajaisiin ja hautausmaalle. On erittäin vaikeaa, jos ensimmäiset hautajaiset, joihin osallistuu ovat sellaiset, jotka täytyy itse järjestää. Lapsen pelkojen suhteen en osaa antaa hyviä vinkkejä, mutta varmaan silloinkin kannattaa kysellä aika tarkkaan, mitä lapsi varsinaisesti pelkää, jotta osaa vastata siihen, eikä turhaan sotke keskusteluun sellaista, mikä ei ole lapselle oleellista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jes! Tässä tuli paljon asioita, joita mietin itsekin, ja paljon hyviä vinkkejä. Erittäin mielenkiintoinen havainto muuten tuo, että lapsille toimii konkreettinen vastaus – niinhän se taitaa tosiaan olla! Ja sekin oli tärkeä pointti, että vastaa siihen mitä kysytään, sekä tossa kuolemajutussa että peloissa. Kiitos paljon kommentistasi!

      Poista
  4. Meillä esikoinen rupesi miettimään kuolemaa juuri reilu kolmevuotiaana, ja sitten käytiin yhdessä sytyttämässä kynttilä mun isoäidin haudalle. Tosi konkreettisia senkin kuolemapohdinnat oli, vaikka onhan siinä paljon sellaista, mitä on mahdoton ymmärtää (aikuisenkaan). Että miten niin ei enää ole olemassa. En tiedä, auttoiko yhtään, kun valotin asiaa selittämällä, että ethän säkään ennen sun syntymää ollut olemassa - sekin kun on aika mahdoton ajatus.

    Kaksosten kanssa ei ole kuolemasta yhtä paljon puhuttu (voi johtua siitä, ettei niiden raukkojen kanssa ole kerennyt muutenkaan puhumaan niin paljon), mutta välillä se tulee esiin lähinnä siinä, ketkä sukulaisista on kuolleet (onneksi vain mun isovanhemmat).

    Ja sen mä olen vakuuttanut, että lapset ja äidit ja isät kuolee vasta ihan tosi vanhoina. Jos joskus tulee eteen tilanne, joka todistaa toisin, niin käsitellään se sitten, mutta kyllä niitä välillä selvästi pelottaa, että vanhemmat kuolisi. Koiran suhteen mä olen selittänyt, että se tulee kyllä kuolemaan parin vuoden sisään (on nyt 11), koska silloin se on jo tosi vanha. Mutta musta lasten kanssa ei missään nimessä kannata lähteä sellaiselle "niin no, voihan meistä kuka tahansa jäädä auton alle huomenna" -linjalle, sen kanssa ne ei vielä pysty elämään (enkä tiedä pystyykö sitten aikuisetkaan). Teillä varmaan jossain vaiheessa tulee ajankohtaiseksi selittää, miksi sun isä kuoli, ja että vaikka se kuolikin, niin se ei tarkoita sitä, että sinä tai mies kuolisitte ennne aikojanne.

    Mutta ihana juttu tuo laulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, ei hassumpi tuo ennen syntymää -vertaus! Ei ihme, et sä pidät filosofiakahviloita! <3 Ja joo, liikarealismi on ehkä too much, eikä sovi lapselle, vaikka totuus onkin hyvä kertoa. Tossa aiemmin oli musta kans hyvä pointti, että kertoo vastauksen lapsen kysymykseen mahd. konkreettisesti ja rehellisesti, eikä sotke liikaa asioita mukaan.

      Kiitos! Laulu on tärkee. <3

      Poista
  5. Mä en muista milloin ja miten eka kerta oli, oliskohan ollut viime joulukuussa, kun ukkini kuoli. Silloin piti vastata kysymykseen "miksi äiti itkee", ja kerroin olevani surullinen ukkini kuoleman takia. Kesällä kävimme hautausmaalla, jossa kerroin, että mullan alla on kuolleita ihmisiä, eikä ole soveliasta pomppia toisten haudoilla. Sen jälkeen 3-vee on pari kertaa kysynyt, tuleeko hänestäkin multaa (kyllä tulee), kasvaako ihmisistä porkkanoita (yleensä ei, vaikka se on periaatteessa mahdollista) ja syövätkö kasvit lihaa (no tota joo, jos se liha on ensin maatunut mullaksi, niin tavallaan).

    Aika mutkattomasti tuo suhtautuu, ja toistaiseksi olen pitänyt ohjenuoranani vastata suoraan ja rehellisesti, mutta vain siihen, mitä lapsi kysyy. En esimerkiksi ole selittänyt, että vain vanhat ihmiset kuolevat, koska se ei ole totta ja lapsi ei ole sitä kysynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäyksenä vielä, kun luin aiempia kommentteja, että mä en ole puhunut mitään omasta tai muiden läheisten kuolemasta, en siis suinkaan ole lähtenyt sille päinvastaisellekaan linjalle, että kuka vaan voi kuolla huomenna.

      Mun tulkinta on, ettei meidän 3-v vielä hahmota kuolemaa asiana, joka voisi joskus kohdata häntä. Siksi mä en halua sitä ajatusta hänen päähänsä laittaa vakuuttamalla, etten kuole aikoihin. Jos ja kun hän ottaa läheisten kuoleman joskus itse puheeksi, täytyy miettiä sopivat vastaukset. Mutta silloinkin varmaan toimii se, että vastaan vain siihen, mitä lapsi kysyy.

      Poista
    2. Joo, toi on kyllä tärkeä ja hyvä pointti, että vastataan siihen mitä kysytään! Ja just mahdollisimman konkreettisesti ja rehellisesti, muttei ylirehellisesti ja ylimääräisiä faktoja tiskiin lyöden. Ja mä en kestä noita kyssäreitä "kasvaako ihmisistä porkkanoita", hahaha, ihana!

      Poista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki