Ihailen aina perheitä, jotka askartelevat yhdessä. Idyllisesti istuvat pöydän ääressä sunnuntairetken päätteeksi ja toinen toistaan innovatiivisempia luomuksia työstävät.

En ole kovin lahjakas askartelija-paskartelija itse, mutta tykkään silti tuhertaa välillä jotain luomuksia. Luomuksia, todellakin. Olisi myös ihanaa, että ankeana sadepäivänä voisi joskus vaikka jäädä sisälle ja ulkoilurössyilyn sijaan kehittää mahtavan askartelupajan ruokapöydän ääreen.

Tarjoan tasaisin väliajoin esikoisellemme askartelumahiksia. Mitä milloinkin, mutta vähimmillään värikyniä ja paperia. Lapsi saattaa innostua ajatuksesta, mutta se mikä meidät erottaa innokkaista askarteluperheistä on, että meillä äiti tuppaa olemaan siitä hommasta enemmän innoissaan kuin lapsi. Tuota ei vaan kauheasti kiinnostele, katsokaas.

Tänään kuitenkin ajattelin taas yllyttää lasta askartelupuuhiin. Olimme menossa synttäreille, ja mikäs sen hienompi kortti, kuin itse tehty kortti. Sain vielä vallan kuningasidean (suoraan jokaisesta päiväkodista pöllitty), että lähdetään kerämään syksyn lehtiä ja sitten ihanasti liimataan niitä paperiin.

Jos neljäätoista korin kaatamista kerättyine lehtineen ja joitakin korin potkimisia ei lasketa, esikoinen oli ihan pätevä pikku metsästäjä-keräilijä. Minä halusin kerätä mahdollisimman värikkäitä lehtiä – mikä tosin oli jo vähän myöhäistä tähän vuodenaikaan – ja lapsi halusi kerätä ihan mitä vaan lehtiä, kunhan niitä sai kerralla ison läjän ja niitä sai heitellä päälleen. Koirankakka ei muuten ole este virkistävälle lehtisateelle.

Kerättyämme molempia miellyttävän lehtisaldon, pääsimme varsinaiseen askarteluun. Tässä kohtaa tarvittiin vähän kaakaota lahjomiseen, jotta saatiin taiteilija aloilleen, mutta uskokaa tai älkää, kortti saatiin tehtyä! Ja vallan hieno vielä!

Taiteilija itse oli enemmän liimanlevittelijämiehiä, mutta ei se huono tyyli ole, että ensin lotraa liimat paperiin ja sitten tökkää lehdet siihen kiinni. Ihan vaan sillai intuitiolla painaa menemään. Ja sitten, kun ei enää itseään kiinnosta kuin se liiman laitto, voi äidin kätevästi käskyttää lehtihommiin. Tuo lehti tuosta ja tuohon noin.

Lopulta saatiin tehtyä (kaakaon voimalla) ihan vallan kaksi(!!) lehtiteosta. Ettekä muuten ikinä arvaa, kuka mahtaa saada tasan viikon päästä sen toisen!

Että kyllä meistä vielä askartelijoita saadaan – vaikka sitten vartti kerrallaan.

Valmiista teoksista en tietystikään tajunnut ottaa kuvaa, mutta tärkeintähän ei ole päämäärää, vaan se matka... kröhöm.