Tietoa mainostajalle ›

Taistelu nirsoilua vastaan

23.2.2016

Ruuanlaitto on minulle tärkeä rituaali. Tykkään kokkailla, kokella uusia ruokia ja keksiä omia reseptejä. Kun saan tehdä rauhassa ruokaa, se...

Ruuanlaitto on minulle tärkeä rituaali. Tykkään kokkailla, kokella uusia ruokia ja keksiä omia reseptejä. Kun saan tehdä rauhassa ruokaa, se on parasta mindfullnessia, joogaa ja pilatesta samaan aikaan. Ruokaa tehdessä kaikki muu unohtuu, ajatusten ollessa vain tekemisessä. Mutta ennen kaikkea ruuan tekeminen on kiintymyksen, rakkauden, lempeyden ja hoivan osoitukseni perheelleni.


Kun sitten eräs kolmevuotias alkoi näyttää merkkejä nirsoilusta, huomasin ärsyyntyväni. Minun rakkaudenosoitukseni pilkottujen sipuleiden, paistettujen vihannesten, vaivattujen taikinoiden ja keitettyjen perunoiden muodossa ei yhtäkkiä kelpaakaan lapselle. Ennen niin mutkattomasti, varauksetta ja hyvällä ruokahalulla syönyt lapsi työntää yhtäkkiä lautasta sivuun ja nyppii kastikkeen seasta kaiken vihertävän pois. Sanoo yök ja nyrpistää nenäänsä.


En ole aivan varma, onko nirsoilu jostain poimitun esimerkin voimasta tarttunut kokeilu vai onko lapsi ihan tosissaan sitä mieltä, ettei ruoka maita (maistamatta edes), mutta tämä ei käy. Ei jumankauta vaan käy.

Välillä huomaan ajattelevani etukäteen, minkälaista ruokaa tekisin tänään, jotta esikoinen ei nyrpistelisi. Välillä olen taistelutahdottomana tietoisesti valinnut ruuan, joka menee varmasti lapselta läpi, jotta pääsisin helpommalla. Ettei tarvisi maanitella, neuvotella ja sitten tuloksettomasta työstä harmistuneena ärsyyntyä.

Ja tässä mennään pieleen.

Millä ihmeellä tuo lapsi pääsee nirsoudestaan yli, jos minä alan myötäillä hänen, täysin kypsymättömän ihmisolennon kehittymätöntä tahtoa? Minunhan tehtävä on nimenomaan ohjata häntä olemaan avoin erilaisille ruoka-aineille ja mauille, eikä missään nimessä taipua kolmevuotiaan ennakkoluuloille. Miksi minä, paremmin tietävä aikuinen lankean näin helppoon?


Vaikkei meillä ollakaan menty armottomasti kolmevuotiaan mielihaluja noudattaen – sillä silloin meillä syötäisiin aamupalaksi, lounaaksi ja päivälliseksi vain omenaa, leipää ja puwwaa –, olen silti saanut itseni kiinni alitajuntaisesti väistelemästä mahdollisia ruokakonflikteja. Välillä niin innokkaasti, että luulen jo etukäteen lapsen nirsoilevan jonkun ruuan edessä, vaikkei se todellisuudessa lopuksi niin olisi tehnytkään. 

Ja entäs sitten, vaikka homma kärjistyisikin ja lapsi vetäisi herneet nenään? Kiukuttelisi ja kieltäytyisi syömästä? Ei minun kasvatus muutenkaan nojaudu konfliktien välttelylle, joten miksi tässäkään asiassa?

Jos jossain asiassa aion jatkossa olla periksiantamaton, se on tämä ruoka-asia. Minä teen hyvää, terveellistä, joskus vähemmän terveellistä, herkullista, pikaista, hartaudella valmistettua, tavallista ja erikoista ruokaa, ja kaikki tässä talossa sitä syö. Pakottamaan en ala, mutta muutakaan ei tule. Ei vaihtoehtoruokia, ei leipää ruuan sijaan. Jos on jälkiruokaa, sitä ei saa, ellei ruokaa syödä ensin. Ja maistaa pitää. 

Tarjoan monipuolisesti ruokia ja vaikka jokin siihen lautaselle jäisikin joskus syömättä, tarjoan sinnikkäästi toisellakin kerralla.

Mikäli ruokailu ei kiinnosta, niin ei sitten. Seuraavaksi on sitten seuraava ateria, ehkä samaa kuin edellinen ateria, mutta välissä mitään edellistä paikkaavaa apetta ei tule. En usko, että hyvässä lihassa oleva lapsi parista syömättäjättämisestä kuihtuu. Routa porsaan, ei ne nälkään, ja muita kuluneita sanontoja.

On ihan ok, ettei kaikki tykkää kaikista ruuista, mutta nirsoilu on vaan nirsoilua. Siinä on selvä ero.


Nyt, kun yksivuotias on parhaassa iässä oppimaan kaikkia uusia makuja ja vielä todella innoissaan kaikista uusista ruuista, kontrasti nirsoilua kokeilevan ja avoimesti kaikkea syövän lapsen välillä on suuri. 

Tänään tein quesadilloja, ja niitä täyttäessäni meinasin kapsahtaa omaan ansaani: Pitäisikö esikoisen annos täyttää vain juustolla ja tomaatilla koska niistä se ainakin tykkää, vai laitanko samaa kaikille? Sain erheajatukseni korjattua ja täytin quesadillat juuri niin, kuten olin aikonutkin. Avokadolla, mustapavuilla, mozzarellalla ja tomaatilla. 

Nuorempi levitti koko quesadillan atomeiksi eteensä ja alkoi pikkuisilla sormillaan nyppimään eri osasia suuhunsa. Söi kaiken ja vaati vielä lisää avokadoa ja mustapapuja. Lopuksi vielä leikkuulautaselle jääneet mozzarellatkin – aivan kuten esikoinenkin ennen.

Esikoinen tuijotteli tovin epäilevänä quesadillaansa, eikä meinanut lämmetä syömisajatukselle alkuunkaan. Kun selitin, ettei muuta ruokaa ole ja että seuraavaksi on päiväunet ja sitä ennen kannattaa syödä, ettei jää nälkä, hän harkinnan jälkeen suostui syömään neljäsosan quesadillastaan. Sanoi sitten vatsan olevan täynnä, ja vaikkei niin varmasti ollutkaan, olin tyytyväinen meihin. 


Tiedän, että tämä meidän keissi on nyt ällöttävän suoraviivaisen kuuloinen jorina niiden vanhempien korviin, jotka ihan oikeasti painivat ihan oikeasti nirson lapsen syömisen kanssa ja ovat kenties jo tehneet kaikkensa. Mun on helppo huudella selättävämme asian näin, koska meidän keissi on vielä aika helpolla tasolla.

Mutta taistelu nirsoilua vastaan on nyt julistettu! Valmistaudu, lapseni!

Ainiin, lounaalla vähänlaisesti syönyt lapseni söi päivälliseksi kaksi lautasellista jeeralla maustetulla hernerouheella leivitettyä leipäjuustoa riisillä ja rakuunalla, kurkumalla ja inkiväärillä maustetulla tomaatti-kermakastikkeella. Nälkä, mikä ihana motivaattori. 

You Might Also Like

29 kommenttia

  1. Meillä on sama ongelma vähän yli 3-vuotiaan kanssa. Minä naiivisti luulin, että tarjoamalla monipuolista ruokaa tämä vaihe jäisi välistä. :D Onneksi suostuu edes maistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin minäkin! Hahahaha! Mut ei se sitten kai jäänytkään... DOH! Nyt vaan taistelua tulille! :D

      Poista
    2. Komppaan. Eka kommentti mistään ei-suoraan-lemppariruoasta on "Yäk." Siinä vaiheessa tekee mieli kehottaa lasta loikkimaan pitkälle metsään kirosanojen säestämänä, mutta joo, ei ole tullut ennakkoluulotonta syöjää meilläkään. Muutamia superinhokkeja on, joita ei ole vuosiin syönyt ja niitä nypin lapsen ruoasta pois, jotta söisi muuten sen (mm. paprika, joka toki saattaa esim. närästää). Ei meillä kuitenkaan pompita lapsen pillin mukaan, että mitä syödään, mutta kun on kolme valikoivaa nirsoa perheessä, niin välistä on vaan pakko mennä sen mukaan, että "no ihan sama, tästä tykkää kaikki"

      Poista
  2. Hei, VAADIN reseptiä tuohon leivitettyyn leipäjuustosysteemiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nosiis, just joku samaa huuteli tuolla Facebookissa! Mä lupaan yrittää saada matskut postaukseen! Snäppiin tänään jo paninkin tommosen löyhän reseptin, mutta se on siellä enää huomiseen saakka ja on tosiaan aika löyhä.

      Poista
  3. Oikea asenne! Olet mun idoli ;) Itse repsahdan välillä ja tarjoan niitä ruokia, joista tiedän 3,5 veden tykkäävän... Mut vaihtoehtoja meillä ei kauheasti anneta. Kauppaa tosin käydään joskus esim leivästä ruoan kanssa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihana! Kiitti! ;) Totta kai sitä repsahtaa välillä, kun ei jaksa alati taistella, mutta siinäkin on ehkä pääasia, ettei lapsi tajua saaneen etukäteen periksi, hah! Kyl mä uskon hei että teidän kotona ihan monipuolisesti syöviä kansalaisia tulee! ;)

      Poista
  4. Haa, minä haluan sinut meille ruokaa laittamaan! Syököön lapset tai ei, tämä äiti haluaa jo aika monen lapsiruoan jälkeen kunnon maistuvaa rinnan alle! Pitikin joskus antaa periksi….

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, ihana! Mun pitää ehkä osallistuu joskus ravintolapäivään tuotoksillani? :D

      Poista
  5. Ihanan näkösiä annoksia! 😍 pliiis tee joku postaus teidän arkiruuista (siis sellaisista mitkä ei vaadi kahta tuntia keittiössä ja suuria kokin taitoja ;) )
    Mulla vasta 1.5v ei nirsoileva jäbä, mutta mahdollisen tulevan nirsoilun edessä yritän noudattaa just tota samaa periaatetta kun sulla, enkä ala tarjoamaan vaihtoehtoja jos tarjottu ruoka ei kelpaa. Tekee itselleen vaan karhunpalveluksen sillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän tehä! Täytyy vaan kuvata kaikki jne. Ja vissiin miettii vähän paperillekin ne reseptit... yleensä teen aika mutulla asiat. Mutta joo! Pannaan työn alle!

      Poista
  6. Ei mul muuta mut tarttis syömään päästä. Teidän luo.

    Sylvia

    VastaaPoista
  7. Aika hyvännäköinen kattaus..!

    Meillä on ehkä enemmän ongelmana isot. Siis kaikki ovat aikalailla kaikkiruokaisia, mutta. Keskimmäinen ei halua syödä herneitä, mitäpä luulet syökö nelivuotias ne sitten..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, toi on just paha kun sisarukset ottavat sitten toisiltaan mallia. Katotaan kuinka meidän käy tulevina aikoina näiden kanssa! Aina kun luulee jonkin menevän jotenkin, se seuraavassa hetkessä jo muuttuu! :)

      Poista
  8. Täältä toinen ääni arkiruokapostaukselle! Näyttää niin hyvältä!

    VastaaPoista
  9. Arkiruokapostaus! Ihania annoksia, onneksi kohta on lounasaika...

    Meillä mennään samalla setillä 3.5-vuotiaan kanssa. Kaikkea pitää maistaa. Mutta tottakai välillä teemme hänen lempiruokaansa (pastaa, ihan sama mikä kastike on kyljessä, kun on pastaa menee mikä vain!).
    -Kati
    Kuopuksen lempparia on ihan vaan ruoka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pannan työn alle!

      Ja joo, totta kai välillä herkkuruokia! <3 Meillä kuopuksen kaa sama! Ainakin toistaiseksi!

      Poista
  10. Apua, syödäänkö teillä aina noin maukkaan kuuloisia ruokia? Itku meinaa tulla silmään, kun lounaaksi huitaisin valehtelematta mikroranskalaisia (!!!) ja paistettua kananmunaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei aina! Haha! Kyllä meillä kans mennään tuommosilla välillä!

      Poista
  11. hmmm, pitäisi ottaa kyllä nelivuotiaan kanssa ryhtiliike syömisessä... meillä kun on lipsuttu "riisuttuihin" annoksiin nuoremman syömishäiriön myötä (esikoinen syö karsitun aikuisen ruoan, kuopus tasan täydennysravintojuomia ja leipää). Eri säännöillä eri lapsille vaan on hankala tasapainoilla...

    VastaaPoista
  12. Mä söisin mielelläni tuon näköisiä annoksia, nam! Olen itse tosi huono suunnittelemaan ja ennakoimaan ruuanlaittoa vaikka toisaalta tykkäänkin sellaisten semi-helppojen ruokien tekemisestä. Meillä lapsi syö kyselemättä kaiken minkä käärin tortillan sisään, sinne uppoaa bataatit ja broilerit :) Mä jään myös odottamaan arkiruokapostauksia!
    Olen muuten aika uusi lukija ja kahlaan parhaillani läpi vanhojen postausten arkistoa. Asutaan samassa kaupungissa, sen vuoksi tunnen lukkarinrakkautta :) Hanna

    VastaaPoista
  13. Niin tuttua! Tohon vielä kaupanpäälle se, että oikukas kolmevuotiaan mieli vastustaa välillä omia lempiruokiaankin! Argh!

    VastaaPoista
  14. Luultavasti 3,5-vuotiailla on vaan yleisesti joku VAIHE nirsoiluun. Meillä samanikäisen kanssa jäi pitkän flunssajakson jälkeen muutamaksi viikoksi päälle samanlainen "en syö" -vaihe. Ja samalla tavalla siitä selvittiin, tehtiin selväksi, että nyt on ruoka-aika, jos et syö niin sitten jotain saa vasta seuraavalla aterialla. Eikä todella poika kuollut nälkään, vaikka muutama ateria välistä jäikin. Silti edelleen sitkeästi yrittää jokaisella aterialla, josko nyt saisi "kaakaoo, piparii" :)

    Ja täältä myös ääni arkiruokapostaukselle!

    VastaaPoista
  15. Hih, tsemppiä taistoon! Meillä kaksi aivan erilaista tyyppiä: 2v eläisi pelkällä perunalla ja leivällä, 3,5v niillä kaikilla muilla. 2v on kieltäytynyt syömisestä kerran elämässään, kun kuumetta oli 40c, vanhempaa saa joka kerta houkutella syömään. Kolmevuotias kuitenkin suostuu joka kerta maistamaan, kaksivuotias taas saattaa katsoa annosta ja ilmoittaa: en tykkää tästä. Syö sitten yleensä kuitenkin - ainakin ne perunat ja leivän :D

    Mulla ei ollut tässä mitään pointtia, muuta kuin että hengessä ollaan mukana ;) Tämä meidän vanhempi on nimittäin ollut hankala syöjä (ja vähän muutenkin) koko elämänsä. Oon jo onneksi kolmessa vuodessa vähitellen tottunut siihen :D Mulle ruuanlaitto on kuitenkin vähän pakkopullaa (ennemmin leipoisin) ja ärsyttää ihan hulluna, kun näen suuren vaivan laittaakseni ruokaa ja sit se menee roskiin :( Tai no koiralle, mut muualle kuin ihmismahoihin kuitenkin.

    VastaaPoista
  16. WORD! Pidä toi, se on ainoa oikea tie, vaikka pitkä ja mutkikas olisikin. Tiukan, johdonmukaisen linjan lisäksi pääasia on, ettei syömisestä tehdä numeroa: "Et syö? Selvä." Jos siitä tekee numeron, lapsi tekee siitä taistelun, koska syöminen on yksi harvoista asioista, joita lapsi voi itse hallita. Mulla on ihan aikuisia tuttuja, joille on lapsen annettu periksi ("kun mä tykkäsin syödä vaan leipää ja edamia) ja ne nyt 3-4kymppisinä sitten opettelee syömään paprikaa, riisiä, kebabia tai muita "tosi erikoisia" ruokia, ja se on vähä surullista.

    Hoopo

    VastaaPoista
  17. Hei, tuo on varmasti hyvä ja toimiva suunnitelma perheessä jossa molemmat vanhemmat ovat kaikkiruokaisia- tai edes jotain sinne päin. Meillä jäisi varmasti mieheltäkin syömättä suuri osa teidän ruokalistalta :D Eipä tullut silloin seurustelun alkuaikoina tiedustelut suhdetta esim. Edamia eksoottisempiin juustoihin tai vaikkapa avokadoon:) joten meillä lasten ruokakasvatus menee hieman eri latuja kuin teillä; minä syön niitä "erikoisempia" ruokia ja lapset maistelevat niitä, joku innokkaamin kuin toinen. Enkä oikeastaan hermoille tästä asiasta- esikoinen oli alle kouluikäisen hyvinkin nirso; löysi esim.herkkuja notkuvasta pöydästä itselleen syötäväksi kelpaavan annokseksi vain muutaman keitetyn herneen.Sittemmin pojasta on kuitenkin kuoriutunut todellinen kulinaristi. Ja niin taitaa olla muidenkin meidän lasten laita- mitä isommaksi kasvavat sen suurempi kiinnostus eri makuelämyksiä kohtaan on. Joten toivoa on vaikka pienen lapsen lautasella ei liikettä aina tapahtuisikaan. Mieheni suhteen en enää usko suureen makukehittymiseen :D (ja luulen että hänellä "ongelmassa" on kyse siutä ettei niitä "erikoisempia" ruoka-aineita ole ollut lapsuudenkodissa tarjollakaan- eikä hän ole oikeastaan koskaan ollut suuremmin kiinnostunut ruuasta) Mukavia ja rentoja ruokahetkiä teille!

    VastaaPoista
  18. Ihan kuin meidän kolmevuotias. Ja kyllä, mä sorrun siihen, että teen pastaa joka toinen päivä, jotta lapseni söisi edes jotain. Jos ei syö kunnon ruokaa vatsaa täyteen, naukuu välipalaa (jonka minä, imettäjä, todellakin tarvitsen) tai vetää iltapalalla ruokaa koko päivän edestä. Ja kyllä, olen yrittänyt tarjota samaa ruokaa koko päivän kunnes jotain menee vatsaan, mutta jos ei mene, ei mene. Maistaa pitää tietysti.

    Onneksi sentään parsakaali menee! Jostain mäkin voin olla ylpeä. Mut pastaa ja turkkilaista jugurttia meillä syötäisiin joka aterialla, jos voisi.

    Ajattelin, että tää helpottaa, kun vauvakin syö kiinteitä. No, siltä osin, että isosisko haluaa syödä vauvankin maissinaksut (joita en esikoiselle edes koskaan ostanut, kääk!).

    VastaaPoista
  19. Meilläkin rakastetaan ruoanlaittoa, niin minä, mieheni kuin 4-vuotiaammekin ja 1-vuotiaskin yrittää osallistua vähän liiankin innokkaasti. Esikoisemme oli äärimmäisen kaikkiruokainen reilu 3-vuotiaaksi asti ja ajattelin jo, että hänestä ei voi koskaan tulla ruoan kanssa nirsoilijaa. Silloin alkoi kuitenkin vaihe, jolloin lähinnä se pasta kelpasi ja löysin itseni ajattelemasta juurikin noin "mitähän tekisin, että kelpaa esikoisellekin" ja säikähdin! Ei,ei,ei meillä syödään monipuolisesti kuten ennenkin ja sillä selvä. Nyt hän on reilu 4-vuotias ja yhtä kaikkiruokainen & ennakkoluuloton kuin ennenkin. Tykkää niin tehdä kuin syödä uusia ruokia. Uskon siis, että tuo on vaihe ja enemmänkin juuri niin kuin joku yllä sanoi, että lapset kokeilevat hallita syömistään, koska voivat tehdä niin. Olisin päässyt sata kertaa helpommalla, kun olisin tehnyt vain hänen lempiruokiaan, mutta en suostunut antamaan periksi sille, että meidän pikku kulinaristista tulisi nirsoilija. Eilenkin tehtiin porkkana-kihhrene-feta salaattia, jonka hän päällysti ekstra korianterilla. Otti lisää ja sanoi "tehdään toistekin" :) Pointtina siis: hyvä että ette anna periksi, kyllä se siitä! :) Tuo hernerouheella paneroitu leipäjuusto ja tomaatti-kermakastike kuulostaa muuten tosi hyvälle ja resepti menee ehdottomasti kokeiluun!

    VastaaPoista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki