Näin kahden lapsen äitinä sitä viimeistään ymmärtää, kuinka yksilöitä lapset ovat. Ne ihan omatkin, vaikka täysin samassa perheessä ovat kasvaneet.

Siinä missä toinen oli vauvana leppoisa möllöttäjä, toinen oli enemmän huomiota ja viihdytystä kaipaava tirppana. Toinen hitaasti lämpeävä sivustaseuraaja, toinen joka paikkaan säntäävä tättähäärä.

Kun toinen kaipaa hetken omaa aikaa ja rauhallista yksinleikkiä, toinen rymyää syliin ja kääntää tiukasti poskista kiinni pitäen katseesi itseensä. Toinen halaa nätisti ja kömpii huomaamatta viereen, toinen moiskauttaa ison märän pusun päin pläsiä ja puskee voimalla kainaloon.

Toinen tykkää, että autetaan ja vaikka ihan passattaisiin, toinen vaatii vaikka raivareiden voimalla tehdä kaikki itse.

Erilaisilla temperamenteilla varustettuja, molemmat täydellisiä. Aivan omanlaisiaan, just hyviä.

Mutta yhdessä asiassa ne ovat täysin samanlaisia...

Nimittäin:

Esikoinen marraskuussa 2014:

Kuopus joulukuussa 2016:


Toinen vähän päälle kaksi vuotta, toinen inasen alle.

Jep. Same same but different.