Ha-haa! Löysinpäs!

Olen vuosia yrittänyt tehdä täsmäiskuja Taideakatemian joulumyyjäisiin jokin isohko taidekappale mielessäni. Ihan valmiina ostamaan jonkin teoksen, kunhan se osuu kohdalle.

Haaveena on ollut löytää meille juuri sopiva taulu olohuoneeseen. Mitään tiettyä ajatusta teoksesta ei ole ollut. Vain se, että se on se oikea.

Viikko sitten kiersimme perheen kanssa kaikki mahdolliset designmyyjäiset Turussa. Kierroksen päätteeksi piipahdin perinteisesti Taideakatemialle. Vaikka aina ihan ostomielellä sinne astelen, olin jo hieman valmistautunut siihen, että tänäkin vuonna poistun tyhjin käsin.

Ja sitten, kuin kohtalon saattelemana katseemme kohtasivat. Tai no siis minun katseeni kohtasi.

TADAA!

Katselin taulua noin 30 sekuntia ja juoksin tiskille. Koin niin valtavan ahaa-elämyksen, että pelkäsin kai, että siinä tyhjässä huoneessa joku muu ehtii ostaa sen minua ennen. Varasin äkkiä työn ja riensin pankkiautomaatille.

Tämä se on.

Työllä ei ole nimeä, ellei hintalapussa ollutta "sekatekniikkaa" lasketa. Se on Elina Hämäläisen työ, enkä tiedä siitä mitään.

Vaan tiedättekö, se ei haittaa yhtään. Rakastan sitä.

Rakastan sen hahmoja, sen ohuella tussilla piirrettyjä yksityiskohtia ja sen kaikkea.

Työssä on myös palanen paperia teipattuna, jossa on kirjoitettuna päiväkirjamainen ote tekstiä. Olen lukenut sen monta kertaa ja miettinyt sen tunnelmaa.

Työssä on paljon katseltavaa. Aina kun silmäni osuvat siihen, jään katsomaan sitä. En osaa selittää, jotenkin se vain on... se oikea.


Olin jo järjestämässä suurta julkistustilaisuutta ihan muina Asikaisina, mutta en malttanut. Heti kun kehystyksestä tuli viesti, että työ on nyt valmis, kiirehdin hakemaan taulun ja nakuttelin heti seinälle. En tiedä tuleeko se jäämään juuri tuohon, tuon toisen taulun kaveriksi, mutta ehdottomasti tuolle seinälle se jää. Siitä se näkyy melkein kaikkialle.

Tämä oli minun joululahjani itselleni! Muita ei tarvita!

Paitsi tietysti muilta. Löl.