Rahahanat kiinni ja nuoret kesätöihin!

18.1.2017

Aika ajoin lehtiin nousee keskustelua nuorten työnteosta, lähinnä kesätöistä. Viimeisimmässä lukemassani jutussa rovaniemeläinen yrittäjä mo...

Aika ajoin lehtiin nousee keskustelua nuorten työnteosta, lähinnä kesätöistä. Viimeisimmässä lukemassani jutussa rovaniemeläinen yrittäjä moittii vanhempia, jotka eivät vaadi lapsiltaan tarpeeksi. Nuoret eivät osaa suhtautua työntekoon oikein, eivätkä ole kiinnostuneita kesätöiden tekemisestä.

Tämähän on toki kovin yksilökohtaista, eikä kaikkia teinejä ja heidän vanhempiaan voi leimata rovaniemeläisyrittäjän kuvaamalla tavalla, mutta kenties jotain on tapahtunut sitten omien teinivuosieni? Ehkei nuoret enää tee siinä määrin töitä kuin me, saati edeltäjämme ovat tehneet?

Vanhojen aikojen mustavalkoinen vertailu tähän päivään on aika usein hedelmätöntä, mutta sopivassa suhteessa jotain sieltä oppimaamme voisi hyödyntää nykyhetkessäkin.

Itse olen tehnyt kaikki lapsuuteni ja nuoruuteni kesät töitä. Usein työni alkoivat jo ennen koulujen loppumista ja päättyi samaan aikaan koulujen alkamisen kanssa.

Työskentelin kesäteatterin kioskeissa ja käsiohjelman myyjänä, katsomon siivoojana, sekä näytelmien avustajana, tanssijana, kuorossa ja rooleissa. Kesästä riippuen milloin mitäkin ja vähän kaikkea sekaisin.

Vaikka minun työni poikkesi kavereiden mansikanpoimimishommista aika lailla, työmoraalin sekin työ loi: Töihin tullaan ajoissa, työ pitää tehdä, vaikkei se juuri nyt kiinnostaisikaan ja raha tulee ansaita – se ei kasva puussa.

Heti 18-vuotiaana menin ravintola-alalle töihin, missä toden totta oppi selviytymään niin kiireen ja paineen alaisesta, kuin ruumiillisestakin työstä. Sitä ennen olin tienannut taskurahojani kesätöiden lisäksi myös kukkakaupassa ja kahvilantätinä. Kaiken tämän näen erittäin hyödyllisenä oppina.


En sano, että nuorena tehty työ tekisi automaattisesti autuaaksi, mutta jotenkin sen näkee jo olemuksesta, onko ihminen koskaan elämässään tehnyt (ruumiillista) työtä. Osaako ihminen tarttua toimeen ja onko sillä minkäänmoista oma-aloitteisuutta. Miten suhtautuu annettuihin tehtäviin ja osaako asennoitua työhön sen vaatimalla tavalla.

Kaikesta nuorena saamastani työkokemuksesta vakuuttuneena olen aika varma, että lastemme kasvettua isoiksi tulen vaatimaan myös heiltä kesätöihin menoa. Olipa se sitten mansikanpoimimista tai mitä tahansa. Kunhan tekevät.

Minun lapseni ovat vielä pieniä, joten aivan ajankohtainen tämä aihe ei vielä perheessämme ole. Tai no, itsehän olen ollut jo ensimmäisessä kesätyöpaikassani vuoden esikoistamme vanhempana, eli viisivuotiaana. (KRÖHÖM, sillon ku minä olin nuori!)

Voisiko kuitenkin ajatella, että kaikkea vapaa-aikaa nuorten ei tarvitsisi tehdä töitä? Voisiko jostain välimallista löytyä sopiva ratkaisu? Kahden ja puolen kuukauden lomasta kuusi viikkoa töitä? Jäisi aikaa myös sille lomalle, jolloin kerätään voimia tulevaa lukukautta varten.



Itse en muista koskaan kaivanneeni lomaa. Teatterityö oli osa arkeamme, koko perheemme viettäessä kaikki kesät siellä. Työ ei tuntunut työltä, vaan elämäntavalta. Silti näin jälkikäteen mietittynä pohdin, olisiko lomailu voinut vaikuttaa suotuisasti koulunkäyntiini. Olisinko jaksanut panostaa enemmän kouluun, jos olisin chillaillut vähän enemmän kesälomilla?

Vaikka edeltävät sukupolvemme ovat painaneet töitä niska limassa vaipoista asti aamusta iltaan ja jo ennen kukonlaulua, nykyaikaiset paineet koulumenestyksessä ja etenkin siitä seuraavassa askeleessa, jatko-opintojen saamisessa, ovat kasvaneet. Näin vanhojen aikojen ihannointi verrattuna nykyiseen on turhaa. Ja tämän sanon nimenomaan itselleni.

Kuinka monesti olenkaan kummitytölleni paasannut, kuinka minä tein töitä jos suoraa kohdusta ja kesät talvet hiihdettiin kouluun, vaikka eihän se tarkoita sitä, että kaikkien tulisi tehdä kuin minä joskus 1800-luvulla.

Mutta siitä olen varma, että jokaisen nuoren on hyvä tehdä jonkin verran töitä, tienaten omaa rahaa ja oppien samalla työetiikkaa. Se, missä määrin nuori töitä tekee, on vielä selvitettävä. Meillä on onneksi vielä hetki siihen aikaa.

Onko teillä jo ajatuksia nuorten töistä? Aiotteko laittaa töihin? Ovatko teidän nuoret jo tehneet töitä ja missä määrin? Ja onko kaikille halukkaille nuorille edes tarjota kesätöitä? Tosin voihan se "työ" olla jotain kotonakin vaadittua, mutta kuitenkin!

Psst, lukaiskaa myös tämä ihana tarina Arvista, joka teki koruja ostaakseen oman hevosen! Aivan best!

You Might Also Like

6 comments

  1. Olen samaa mieltä, että tekee ihan hyvää ihmiselle oppia tekemään töitä jo nuorena, mutta sitten tulee se iso MUTTA. Niitä töitä ei vain ole enää samalla tavalla tarjolla. Kyse ei siis aina ole siitä etteikö haluja töihin olisi vaan siitä, että harva paikka enää palkkaa alaikäisiä töihin samoissa määrin mitä aikaisemmin.

    Kesätöissä myös tuntuu pätevän sama piilotyöpaikanhakulainalaisuus mitä muussakin työssä. Väliä on myös sillä ketä tunnet ja sillä oletko oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Osalla jo pelkkä asuinpaikka tai lähipiirin verkostojen vääränlaisuus kesätöiden suhteen karsii sinut jo pois pelistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämäpä juuri! Ymmärtääkseni kaikki halukkaat nuoret eivät saa töitä, ja itsekin olen ollut kamalan onnekkaassaa asemassa, että olen aina saanut. Enkä vain perheeni vuoksi, vaan ihan vaan tuurilla, että joku on palkannut täysin tuntemattoman teinitytön kahvilan kassalle. Enää ei taodeta kaikkien hygieniapassien ja muiden takia noin vaan päästäkään.

      Mitä tuohon rovaniemeläisyrittäjän juttuun tulee, niin hänellä näyttäisi olevan vahva käsitys asiasta, ettei työt tai niiden etsiminen oikein myöskään aina hotsita. Tiedä sitten.

      Mutta tosiaan, sen kasvattavan työn ei onneksi myöskään ole pakko olla varsinaista palkkatyötä. Kotonakin voi opettaa vastuullisuutta ja että raha pitää nuorenkin edes jossain määrin tienata. Toivottavasti myös yhteiskunta voisi jotenkin auttaa nuorten kesätyöjutuissa. Joskus oli niitä tonniprojekteja, mutta ne paikat taisi myös aina loppua vähän kesken, eikä kaikki halukkaat päässeet mukaan.

      Poista
  2. Olen itse harmikseni huomannut että yli n45v pitkäaikaistyöttömyys on lisääntynyt huomattavasti. Näillä ihmisillä ei ole enää aikomustakaan mennä työelämään koska heitä ei enää huvita. Elämän työt on kuulemma jo tehty, hekin aloitti jo lapsena työnteon eikä kouluja ehtineet käydä. Olen muutaman pitkäaikaistyöttömän omasta suusta kuullut ja sehän on todella järkyttävää! He ovat siis päättäneet lypsää rahaa sossusta ja olla onnellisia niinkin pieneen toimeentuloon. Terveitä ihmisiä joilla ei heidän sanoman mukaan ole tavoitetta elämään. Todella järkyttävää kuultavaa. Nykynuoret ovat tavoitteellisia.Tuskin kukaan nuori ajattelee että hänellä ei ole aikomustakaan mennä töihin. Tänäpäivänä työelämä vaatii kokemusta ja koulutusta. Itse olen myös aloittanut työnteon 15 vuotiaana ja olen myös sitä mieltä että lorvijat töihin tai kouluun opiskelemaan uusi ammatti. Kotona istumalla ei tuota muuta kuin yhteiskunnalle harmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pelkään, että sen ajatuksen takana on jotain muutakin. Siis että ei huvita tehdä töitä, vaan jäädään odottelemaan eläkettä. Joko ei ole koskaan löytänyt intohimoaan johonkin alaan, tai jotain sairaudellisia juttuja. Alkoholiongelmaa tms. Koska ei elämä vaan hemmetti voi olla kauheen hauskaa, jos ei tee mitään. Niinku mi-tään. Jotain on oltava elämässä, vaikka sitten harrastus, johon löytyy intohimo.

      Poista
  3. Kaunis ajatus, että kaikki pääsisivät kesätöihin, mutta nykyään pitää esim. kahvilatyössä olla ainakin hygieniapassi (sitten vaaditaan työturvallisuuskortteja ja tieturvallisuuskortteja ja luoja ties mitä), sinnekään ei noin vain pääse. Ikärajatkin on mitkä on, alle 15-vuotiasta ei voi päästää lain takia ihan mihin vaan työhön. Pitäisi myös tuntea sopivia ihmisiä, joiden kautta voisi päästä töihin.

    Itse hoitelin koiria kesät, ammattikoulun ekan vuoden jälkeen olinkin sitten oman alan hommissa ja niitä on riittänyt joka kesä. Sitä ennen pystyi vain haaveilemaan oikeista töistä, kun ei niitä mistään saanut niin nuorena.

    Työnteko ilman muuta on fiksua ja kannattaa myös niillä nuorilla, harmillista, että siitä on nykyään tehty hieman vaikeaa. Ihan jokaiseen työhön pitäisi melkeinpä olla koulu käytynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin se vähän on. Mutta tosiaan voihan sitä nuorta kotonakin painost.... eikun kannustaa töihin! :D Siis että asioiden eteen pitää tehdä jotain, jotta saa hyödykkeitä. Voi kun voitais jotenkin muuttaa nuorten kesätyönsaantia helpommaksi.

      Poista

Hae