Lapseni, te ihmeelliset. Valoisia ja hämmästyttäviä. Omilla ainutlaatuisilla persoonillanne täydellisiä, kimurantteja, säkenöiviä.

Teidän silmistänne näen itseni. Pienistä kulmienkohotuksistanne, herkästi hämmästyvistä silmistänne ja hymynuurteistanne peilautuu käytökseni. Katson teihin ja saan tahattoman palautteenne.

Pieni kaksivuotiaani. Voimaeläimeni, idolini. Sinnikäs, säätelemätön, kahlitsematon, lahjomaton. Painit veljesi kanssa, räkätät räkä poskella omille jutuillesi. Et ota keneltäkään vastaan mitään bullshittiä. Täydellisellä kaksivuotiaan asenteella kuljet omia teitäsi. Pieni humoristi, taiteilija.

Sinä haluat laittaa kiiltävän Frozen-mekkosi ja laulaa täysillä Let it go:ta. Pyörit niin kauan ympäri, että kaadut. Nouset ylös ja aloitat alusta. Höpötät kaiken. Selostat pää kenossa asioiden kulun ja kerrot isommillesikin, miten asian laita on.

Istut syliin, kun haluat huomiota, ja halaat. Jossei muuten, käännät vaikka väkisin poskista pitäen huomion sinuun, silloin kun sitä vailla olet. Ja jollei kukaan muu ole muistanut hetkeen kertoa, kerrot sen itse: "ninä oon inana".

Tehkäämme kaikkemme, että sama henki pysyy sinussa aina. Lannistumattomana, aikuisuuteen asti.

Olet minun idolini.


Poikani, esikoiseni. Sinussa asuu empaattisuus. Näet kaiken. Minun silmäkulmastani, jos kaikki ei ole hyvin. Suupieleni nykäyksestä arvaat veikeyden. Huomaat, jos kaveri kaipaa ystävää. Katsot tarkkaan ja pitkään. Ymmärrät hienoimmankin huumorin vivahteen, havaitset piilotetunkin ärtymyksen. Lähdet hiljaiseenkin iloon mukaan.

Sinä et vaadi huomiota, mutta rakastat sitä enemmän kuin mitään, kun sitä saat. Silmiisi nousee selittämätön ilo, kasvoillesi arvoisellaan vakavuudella ymmärretty onni. Kun nukuttaessani sinua avaat välillä silmäsi ja huomaat, että minä katson sinua edelleen, nukahdat aina hymy kasvoillasi.

Yhtäkkiä olet noin iso. Otat keinussa vauhtia seisaaltasi, teet itse leivän, autat siskollekin kengät. Olet pyytänyt polkupyörää jo tammikuusta. Kun sen vihdoin toukokuussa sait, täysin omiin kykyihisi uskoen otit ensimmäiset polkaisusi. Iltapäivällä jo poljit, pysyit pystyssä, jarruttelit ja kurvailit. Opettelit koko päivän.

Sinua pitää kohdella kiltisti. Pitää kunnioittaa. Sinun sydämesi särkyy, jos koet jonkin epäreiluksi. Sinun herkkyytesi on kullan arvoinen oppi sille, joka on valmis oppimaan.

Sinä, poikani, olet ollut paras opettajani vanhemmuudessa. Toisiamme sanattomasti lukien opimme ihmisyydestä enemmän kuin kukaan kirjoista voisi.

Sinä olet opettanut, että nekin ihmiset, jotka herkästi tyytyvät, pitää ottaa huomioon. Sinä olet opettanut, että virheen korostaminen sille, joka sen jo tietää, on hyödytöntä, kohtuutonta. Vain ymmärrys ja tuki vie eteenpäin.


Te olette ihmeellisiä, molemmat. Sanonko sitä tarpeeksi?