Tietoa mainostajalle ›

Aivan kamalat päiväunet

10.9.2013

Menin viemään poikaa päiväunille. Olimme heränneet jo ennen seitsemää, ja yhdeksän jälkeen aamulla kaveri alkoi näyttämään merkkejä väsymise...

Menin viemään poikaa päiväunille. Olimme heränneet jo ennen seitsemää, ja yhdeksän jälkeen aamulla kaveri alkoi näyttämään merkkejä väsymisestä. Vein tyypin sänkyynsä ja hieman kiukkuisen oloinen pikkumies ei tahtonut saada unestaan kiinni. Menin itse makaamaan vieressä olevaan sänkyymme, vähän kuin esimerkiksi: kato äiti on tässä myös, ota säkin unet.

Havahduin ja huomasin, että olen nukahtanut ja viereisessä pinnasängyssäkin jo nukutaan. Minulla ei ollut aikomusta mennä itse päikkäreille, vaan hoitaa miljoona asiaa, joita jo aamulla stressasin. Pääni ei kuitenkaan nouse tyynystä, kroppa tuntuu raskaalta. Alkaa raskas valveuni, jossa kroppani nukkuu, mutta ajatukseni juoksee sekamelskaisesti.  

Ajattelen, että okei, olen ilmeisen väsynyt, annetaan sitten periksi, nukutaan päikkärit lapsen seurassa. Yritän rentoutua, mutta kaikki aamun aikana ärsyttämät asiat ja kaikki ne työlistalla olevat asiat muuttuvat tuhat kertaa kamalemmiksi, mitä ne todellisuudessa ovat. Huomaan vähän väliä olevani jollain tasolla hereillä: kuulen esimerkiksi lapsen unituhinan ja tunnen raskaan vartaloni sänkyä vasten. En kuitenkaan pysty irtaantumaan ahdistavasta unesta. Tiedän näkeväni unta.

Uni jatkuu ja jatkuu. Työstän sekavia ajatuksia päässäni. - Pelkään että jääkaapin ovi on jäänyt auki, kirjoitan kiireessä blogiani, vastaan sähköposteihin, teen yhdistyksen hommia, pelkään että tuoli on jäänyt auki ja koirat ovat pöydällä syömässä jotain aamupalan rääppeitä, soittelen puheluita, perun tapaamisen. Teen kaikkea tekemättömiä, mutta myös turhia hommia mielessäni. Kaikki on vain yhtä mössöä ja paniikkia, mutta kroppa on raskas kuin lyijy. 

Ehdin jo miettiä, että tältäkö tuntuisi olla koomassa tai halvaantuneena. Näinkö ajatus juoksisi vartalon vankina.

Liikutan kättä, saan silmäni auki. Poika nukkuu edelleen. On kulunut tunti. Olen edelleen väsynyt, ehkä vähän vielä aiempaa väsyneempi. Päätän jatkaa uniani ja vaihdan asentoa. Puhelimen jääminen keittiöön ahdistaa. Entä jos se alkaa soimaan, ja minä tai poika herää kesken päikkäreiden. Radiokin on edelleen päällä aamusta, mutta se ei häiritse. Suihkuun piti mennä ennen kuin poika herää. Ääh, silmät kiinni ja unta palloon.


Nukahdan heti. Valveunen ja rästilistan panikoimisen sijaan, alkaa ihan oikea painajainen. Siinäkin on kiire ja paniikki. Kaikki lahoaa ja mistään ei tule mitään. Pelottaa ja ahdistaa.

Herään 40 minuuttia myöhemmin. Nousen ylös katsomaan onko jääkaapin ovi oikeasti auki ja koirat pöydällä. - Ei ole. Itse asiassa täällähän on ihan siistiä. Valo tulvii ikkunoista ja kaikki aamupalavehkeet on siivottu pois. Itse siivosin, en vain muistanut sitä. Koirat nukkuu rauhassa, poikakin nukkuu vielä. Puhelin ei ole soinut, sähköposti ei ole tukkeutunut. Menen vessaan ja miettimäni tämän päivän blogikirjoitusaihe siirtyy seuraavaan kertaan - päätän kirjoittaa tästä. Tätä kirjoittaessani kädet ovat edelleen mössönä, ne painaa aika paljon, silmät ovat vähän sirrillään, mutta ajatukset ovat jo kirkkaammat. Ahdistus on laantunut, eikä kaikki asiat tunnu enää kaatuvan päälle. Helpottaa.

Ehkä ne kamalat päikkärit auttoivat asettamaan taas ajatukset kasaan. Ehkä alitajunta työskenteli kropan levätessä. Ehkä tämä oli juuri se mitä kaipasin nyt. Ehkä luonto teki mitä tehtävä oli. 


Silti: Hyi ja hui. Pelottavaa.







Edit. Googletin valveunen, sieltä tuli ehdotus selkounesta, joka usein juuri sekoitetaan valveuneen. Se saattoi olla sitä. 


You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Huijui, kuulostaa kamalalta - itselläni oli joskus opiskeluaikoina vähän samantyylisiä, ja ne olivat kyllä pelottavia. Yksi selitys voi olla myös unihalvaus:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Unihalvaus´

    Kristaliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei moi! Kiva saada sut tänne vierailulle! :)

      Niin ja hui, todella pelottavaa ja kamalaa. Luin tuon unihalvauksen, se vois olla myös sitä. Tavallaan tuntuu, että se oli sekoitus noista kaikista.
      Voisikohan sen aiheuttaa jokin tiedostamaton tai tiedostettu stressi, tai ehkä väsymys (tai ne yhdessä)? Jos sullakin on ollut opiskeluaikoina sitä?

      Poista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki