Koomikkovauva on sellainen, että se heittää läppää. Naurattaa äitiä ja isiä. Ja naurattaa myös ihan kaikkia kelle suo huumorimiähen läsnäoloaan. Toisinaan se nauraa meille, repii huumoria meistä.
Se esimerkiksi syödessään, tai itseasiassa ruokaa sotkiessaan, äidin tullessa riehumishomman väliin, ottaa naamalleen sellaisen yks-risti-kaks-hammasrivistöhymyn ja laittaa silmät sirrilleen ja nuuskuttaa. Kyllä, nuuskuttaa. Ja hihittää äänettömästi. Sillee että viiiiitsi vitsi, älä hermoile mutsi.
Sitten vaipanvaihdon yhteydessä se potkaisee jalat suoriksi ja jos ne osuu äitin mahaan ja äiti parkaisee kivusta, se repeää röhönauruun, semmoiseen Beavis ja Butt-Head -nauruun. Muutenkin olen alkanut uskomaan, että sellainen nopeutetun mustavalkofilmin tohellushuumori, pikku kommelluksineen ja loukkaantumisineen, on ihan ihmislapseen sisäänrakennettu huumorielementti. Että kun äiti lyö varpaansa tuoliin ja kiljahtaa aiiiiiii, se on parasta huumoria ikinä. Äitin hiusten repiminen, ja sen seurauksena äidistä tuleva korkean kimakka soundi, on myös hauskaa. Ihan kreisin hauskaa.
Meillä on muutama lapsiportti, jotka tarvittaessa rajaa pikkukäppänän pois koirien ruokakipoilta tai koirien kimpusta. Porttien luona koomikkovauva on apinamies. Se ottaa porteista kiinni ja matalan tahdikkaan öij öij öij -äänen tahdissa se roikkuu ja keikkuu portissa kuin marakatti. Koirat tietysti ovat vetäytyneet kauimmaiseen nurkkaan apinamiehestä ja sen ördäämisestä. Jos oikein hauskaksi intoudutaan, apinamies huutaa kipakat öh öh öh, vähän kuten koiratkin haukkuu. Sekin on koirien mielestä toooosi hauskaa. Apinamies sen sijaan nauraa päälle, ja useimmiten myös äitiä (salaa) hihityttää.
Sellaisina hetkinä, kun vanhempia väsyttää ja arki tuntuu tökkivän, yksi tuollainen arjen koomikko on parasta maailmassa. Se saa hymyn huulille, eikä ankeudelle jää sijaa.
Sellainen on meidän koomikkovauva, huumorilapsi.
 |
| Yes, you are my treasure ♥ |
0 comments