Toivoa on! Lapsiperheen ravintolakäynneilläkin

26.3.2018

Pysäyttäkää painokoneet! Muistatteko kun kerroin eräänä lauantaina olleeni lasten kanssa brunssilla ja sen olleen sillä lailla vähän persees...

Pysäyttäkää painokoneet! Muistatteko kun kerroin eräänä lauantaina olleeni lasten kanssa brunssilla ja sen olleen sillä lailla vähän perseestä. No siis! Ette usko mitä tapahtui! Olimme lauantaina syömässä koko perheen ja vielä ystäväperheenkin voimin ravintolassa ja SE MENI TOSI HYVIN!

Kukaan ei sekoillut, kukaan ei kiukutellut (edes minä) ja kaikki söivät nätisti omat ruokansa ja jopa keskittyi siihen syömiseen.

Erona edeltävään kertaan, oli seuraavat asiat:

1) Aikuisia oli yhtä monta kuin lapsia, 2) ruokailukerta ei ollut samaan aikaan, kuin normaalisti nukuttaisiin jo päikkäreitä ja 3) odotukset eivät olleet korkealla, eli a) minä en kiristellyt koska homma ei mennyt yltiöpositiivisen mielikuvani mukaan, vaan b) olin jo valmiiksi ns. come what may -asenteella.


Vaikken ole suostunut menettämään toivoani kivoista perheruokailuista aikaisemminkaan, vaan aina mennyt tulta päin, oli tämä silti erittäin ilahduttava ruokailukerta. Saa taas lisää virtaa seuraaville kerroille, kun päätän taas uhmata luonnonlakeja.

Ai niin, ja siis ravintolassa ei edes ollut leikkipaikkaa, siis kertakaikkiaan. Eikä myöskään hyväksi havaittua taikuria. Ihan ilman ulkoisia viihdykkeitä pärjäsimme.

Olen tosin myös havainnut, että joskus leikkipaikka ravintolassa nimenomaan herättää heilumishaluja lapsissa. Se palvelee kyllä vanhempien rauhaa syödä rauhassa, jos lapset viihtyvät leikkipaikassa, mutta ei välttämätä aina saa lapsia keskittymään syömiseen. Ehkä tosiaan sellaisen puuttuminenkin saa lapset paneutumaan pikkuisen enemmän ruokailuun?

Se, ja sitten sopivasti vierastettava seura. Nyt kun näitä kavereita lapset olivat nähneet milloin lie yli puoli vuotta sitten, he pikkuisen – juuri sopivasti ruokailun verran – ujostelivat, ennen kuin uskalsivat vapautua. Hetken ehtivät jo irrotelemaan, kunnes olikin jo sopivasti kotiin lähdön aika.

Mutta siis! Halusin vaan kertoa, että TOIVOA ON!

Lue myös:
Aikuisten kesken vs. lapsiperheporukalla ravintolassa 
Shokkipaljastus: Mitä turkulaisessa ravintolassa lapsensa huomiotta jättänyt nainen katsoi puhelimestaan
Tulin juuri lasten kanssa brunssilta. Se oli perseestä

You Might Also Like

0 comments

Hae