Totuus pitkästä parisuhteesta

5.4.2018

Olen aina välillä kirjoittanut tänne pitkän parisuhteen saloja. Tai ainakin tunnusmerkkejä, kuten vastikään 11 asiaa, joista tunnistat pitkä...

Olen aina välillä kirjoittanut tänne pitkän parisuhteen saloja. Tai ainakin tunnusmerkkejä, kuten vastikään 11 asiaa, joista tunnistat pitkän parisuhteen -postauksessani.

Minusta yksi tärkein parisuhteen sääntö silti on, ettei ole mitään sääntöjä millaisen parisuhteen on oltava, ollakseen hyvä. Jos molemmilla on hyvä olla, se on hyvä parisuhde. Viis normeista ja muiden mielipiteistä.

Olemme niin kyllästettyjä ulkopuolisilla ohjeilla, kuinka oman puolison kanssa tulee olla, ettei ole ihme, jos oman suhteen tila alkaa huolestuttaa. Milloin kerrotaan kuinka paljon pitää hipsutella toista ja kuinka pitää viettää laatuaikaa yhdessä, vaikka oikeasti kukaan, kukaan, ulkopuolinen ei voi tietää mikä toimii juuri teille.

Ulkoiset säännöt ja ohjeet ovatkin usein vain niille hyviä ohjeita, jotka saavat niistä vahvistusta omille, jo olemassa oleville ajatuksilleen.

Ei siis ole oikeaa tapaa olla yhdessä. Jos kumpikin osapuoli on tyytyväinen suhteeseen, ei asioista tarvitse tehdä ongelmaa. Ei ole pakko pötkötellä kainalokkain ja hieroa toisen jalkoja, jos molemmat kaipaavat omaa tilaa ja ovat ihan tyytyväisiä etäisyyteen. Asioiden ei tarvitse olla huonosti, vaikkei kerran viikossa käytäisi treffeillä tai 2-5 kertaa viikossa harrastettaisi seksiä, kuten keskiverto kansalainen kyselyn mukaan.

Vasta sitten, jos toinen tai molemmat osapuolista kokee jonkin asian ongelmalliseksi tai haluaisi muuttaa jotain, asia on sellainen, johon kannattaa alkaa kiinnittää huomiota. On aivan turha vertailla omaa suhdetta muiden suhteisiin. Saati naistenlehtien julistuksiin.

Omaa suhdetta lasten saannin jälkeen ei liene tarpeellista vertailla siihen, mitä se oli ennen lapsia. Sillä se jos mikä on väistämätöntä, että suhde muuttuu perheellistymisen myötä – ainakin hetkeksi.

Vanha klisee siitä, että pitkä parisuhde ja avioliitto on tahtomista, on oikein paikkaansapitävä.

Alkuhuuma ei kestä ikuisesti, eikä sen jälkeisetkään huumat. Sitten on ihmisen itsensä päätettävä ja katsottava, mitä asioita arvostaa korkeimmalle. Sillä, että tahtoo olla toisen kanssa pääsee aika pitkälle. Silloin haluaa selvittää asiat ja saada homman toimimaan.


Uskon, että suhteessa, aivan kuten muussakin elämässä on vaiheita, mitkä menevät ohi ja mistä on mahdollisuus selvitä. Pienten lasten kanssa on hankalaa pitää parisuhde kukoistamassa, mutta kun nekin perkeleet siitä vähän kasvavat, voi taas koittaa uudenlainen aika.

Ja ajattele sitten kun ne muuttavat pois kotoa: puolisoon voi joutua tutustumaan ihan uusiksi – eikä se välttämättä ole ollenkaan huono juttu.

Huonossa suhteessa ei silti tarvitse olla. Eikä edes ihan ok:ssa, jos ei halua.

Mutta jos yhden neuvon silti antaisin, se olisi puhuminen.

Kuten hyvien ystävienkin kanssa, puhuminen ja avoimuus on hyvä perusta kaikelle. Toinen ei ole ajatustenlukija, eikä voi tietää miltä sinusta tuntuu, ellet kerro. Molempien on kyettävä ilman suojamuureja olemaan avoimia. Asioista ei tule itseään suurempia, kun ne voidaan selvittää.

Toinen ei joudu miettimään ja arvailemaan –ja yleensä sitä myötä suurentelemaan– toisen ajatuksia, kun aina voi luottaa siihen, että toinen kyllä kertoo. Siitä syntyy luottamus koko parisuhteeseen, kun ei tarvitse pelätä.

Sitä kuulee niitä tarinoita, kun yhtäkkiä vaan toinen jätti ja lähti. Sellaisen pelkääminen on kuluttavaa. Pitää voida luottaa, että sitä ennen olisi ollut edes mahdollisuus yrittää käsitellä asioita.

Noh, koska olen selvästi valtava parisuhdeasiantuntija (lol), Valeäiti-Hanne kutsui minut puhumaan myös hänen podcastiinsa aiheesta. Minua kokeneempi parisuhteilija Päivi Nakit ja MUTSI -blogista oli myös mukana.

Vaikka tämä minun postaus menikin yllättävän vakavaksi, tämä podcast-jakso ei kuitenkaan sitä ole. Lempikohtani on tuossa noin 25:00 paikkeilla, kun minä yritän edes hetken olla vakava, mutta Päivin levoton läppä hajoittaa koko pakan. Kuuntele, lupaan, ettet pysty olemaan vakava.

Valeäidin nauhoitukset / Pitkän parisuhteen salaisuus:





Ai mikä se otsikossa luvattu totuus pitkästä parisuhteesta sitten on? Se, ettei ole mitään yhtä totuutta.

You Might Also Like

2 comments

  1. Minä olen juuri selvinnyt siitä, kun 14 yhteisen vuoden jälkeen se toinen vaan lähti. Meillä kommunikointi oli vuosikausia yksipuolista, en tiedä kyllä että miksi. Sitten se vaan lähti, oli löytänyt parempaa keskusteluseuraa vissiin kun mulle ei mitään kertonut.

    Mutta nuo sun pointit on tosi tärkeitä, valitettavasti näissä pettämis/ jättämisjutuissa usein on taustalla se, että toinen ei ole kommunikoinut vaan miettinyt itsekseen sitä eroa. En tiedä mikä nykypäivänä on se juttu, että miksi ei sitouduta tahtomaan vaikka alttarilla se toisillemme luvataan? Miksi se usko loppuu? Ja miksi siitä ei puhuta eikä haeta apua....

    Mulla on semmoinen fiilis, että nykyään pariudutaan aika paljon aikaisempaa myöhemmin. Sitä ennen on ehditty opiskelemaan, tekemään uraa ja vaikka mitä. Siinä kaikkimullehetinyt-elämässä ei välttämättä edes ole perheelle tilaa ja jos on, niin nopeasti se alkaa tympiä ja kaipaa taas siihen vapauteen. Minulle exä sanoi, että häntä ahdistaa tulla työpäivän jälkeen kotiin, koska kotona odotti uusi työpäivä. On jäänyt mieleen kyllä palavasti tämä kommentti, samoin se että kipinä loppui.

    Tuntuu, että pitkän suhteen kanssa kaikkein eniten loppupeleissä tarvitaan sitä tahtoa.

    VastaaPoista
  2. Nimenomaan sitä tahtoa tarvitaan, ja se tahto tuntuu monilla loppuvan siihen, kun huuma haihtuu ja arkipäivä alkaa, ikävä kyllä! Näin sen ei pitäisi mennä! Ei se ruoho ole oikeasti sen vihreämpää aidan toisella puolella, vaikka niin moni (pettäjä) kuvittelee. Alussa se voi tuntua siltä, mutta joka suhteessa tulee ongelmia, niistä vain olisi päästävä yli! Hieno kirjoitus!

    VastaaPoista

Hae