Usein kuulemme päiviteltävän vauvavarustelu-ilmiötä. Sitä, kuinka innokkaat äidit vertailevat parhaimpia vaunuja ja shoppailevat yötä myöten netissä arvokkaita lastenvaatteita. Jonottavat merkkituotteen alennusmyynteihin ja metsästävät nettikirppiksillä yömyöhään tiettyä mekkoa.

Tavaraan käytettään valtavia summia ja olemmepa saaneet lukea myös tapauksista, joissa kulutus menee yli varojen.

Vauvavarustelussa hifistellään ominaisuuksilla, kuoseilla ja merkeillä, sekä puhutaan jälleenmyyntiarvoista. Niin, toden totta joillain käytetyillä vaatteilla löytyy myös oikeasti varteenotettavaa jälleenmyyntiarvoa. Ja se jos mikä on toki myös erinomainen syy myös selittää itselleen arvokkaita hankintoja.

Kaikkea tätä usein mielellään kummeksutaan ja sille on helppo naureskella. Naureskelu on tavallaan helppo tapa erottautua siitä porukasta ja nostaa itseänsä sellaisen yläpuolelle.

Mutta onko vauvavarusteluun jokin syy, muukin kun kerskakulttuuri tai turhamaisuus, johon se usein syvempiä pohtimatta helposti kategorisoidaan? Voisiko siinä olla taustalla täysin tunnistettavia ja inhimillisiä tunteita ja pelkoja?

Oletteko huomanneet, että aika usein puhuttaessa omista vaunuista, sittereistä, turvakaukaloista tai mistä tahansa varusteista ollaan valmiita puolustamaan aika kiihkeästikin omia valintoja. Tämä on paras, ei vaan tämä!

Vaikutetaan varmoilta ja kerrotaan mielellään, miksi juuri nämä on ne parhaat. Mutta voisiko olla niin, että tässä vanhemmuussuossa, missä jokainen enemmän ja vähemmän epävarmoina rämmimme, vakuuttelumme jonkin oarhaudesta ei ole itse asiassa muille vaan meille itsellemme. Jos vaikutamme varmoilta, tunnemme myös olomme hieman varmemmaksi?

Vauva-aika kun on, varsinkin sen ensimmäisen kanssa, niin uutta, ihmeellistä ja joskus pelottavaakin, että ei ole kumma, jos jollain yrittäisikin kompensoida asiaa.

Itse vertailin loputtomasti täydellisiä vaunuja, sekä kyselin ystäviltä, somesta ja kylännaisilta vinkkejä ja ominaisuuksia, joita ilman emme tulisi pärjäämään. Lopulta tilasin esikoisemme vaunut ulkomailta asti tuplarenkailla (toiset kaupunkikäyttöön, toiset talvioloihin, koska ilmeisesti meillä Turussa on armottomat talviolot) ja kaikilla mahdollisilla lisävarusteilla.

Sittemmin olen huomannut lasten kanssa pärjäävän aika vähäisilläkin hankinnoilla, mutta vasta, kun olin todistanut noin muutoin osaavani olla äiti ja pärjääväni tässä hommassa.

Mutta koska tämä ei minun mutuilullani yksinään aukea, pyysin vieraakseni podcastiin tutkijan!

Mukana jaksossa väitöskirjatutkija Erica Åberg Turun yliopiston Suomi ulkonäköyhteiskuntana -projektista, missä on tutkittu mm. lastenvaateharrastajaäitejä ilmiönä.

Erica on mukana tietysti tutkijana, mutta myös kokemusasiantuntijana, nimittäin entisenä lastenvaateharrastajana!

Kuuntele jakso: Vauvavarustelu, eli kuinka näyttää maailman parhaalta äidiltä