Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Saako lasta opettaa lyömään takaisin – ja 10 muuta kysymystä ja vastausta vanhemmuudesta!

22.8.2018

No se on päivystävä pseudotieteiden professorinne Laura Satamo täällä päivää! Leikittiin eilen Instagram-tarinoiden puolella sellaista, ...


No se on päivystävä pseudotieteiden professorinne Laura Satamo täällä päivää! Leikittiin eilen Instagram-tarinoiden puolella sellaista, että kysykää minulta vanhemmuudesta ja minä vastaan.

Kysymyksiä tuli paljon ja hiton hyviä kysymyksiä tulikin. Kaikkea yksityiskohtaisimmista yleisempiin pohdintoihin.

Keräsin noin neljäsosan kysymyksistä tähän ensimmäiseen postaukseen ja vastaan niihin vahvalla näennäistieteellisellä mutullani.


1. Miten oppii olemaan itselleen armollisempi?


Kun ajatellaan koko lapsuutta aina aikuisuuteen saakka, ne asiat mistä stressaamme nyt, ovat aika usein melko pieniä ja ohimeneviä juttuja lopulta isossa kuvassa. Kukaan lapsi ei muistele katkerasti parikymppisenä, kuinka ei saanut itsehöyrytettyä parsakaalia tai kun sai joskus katsella pikkuisen liian kauan iPadia.

Mikä on siis kamalin asia mitä voisi tapahtua, jos laskisi rimaa? Miten itse keksimiemme odotusten lunastamattomuus vaikuttaa oikeasti lopputulokseen, kun katsotaan koko lapsuutta?

Lopeta vertailu muihin. Jokainen hoitaa vanhemmuuden omalla tavallaan. Kun perusasiat ovat kunnossa, yksittäisillä asioilla ei ole kamalasti väliä.

Tsekkaa myös Valeäidin vinkit, kuinka selvitä järjissään esimerkiksi isoista projekteista lapsiperhe-elämässä!

Kuuntele: Näitä asioita stressaamalla tulet hyväksi vanhemmaksi.


2. Saako vanhempi kiroilla? Jos kiroilee, onko automaattisesti huono vanhempi?

Kiroilu on jotenkin hellyyttävä tabu – ihan noin yleisestikin, oli vanhempi tai ei. Vanhempi, joka pahoinpitelee lastaan on huono vanhempi. Vanhempi, joka hylkää lapsensa virumaan katuojaan on huono vanhempi. Mutta kiroilu ei tee kenestäkään huonoa.

Kiroilulle on paikkansa, eikä se sovi kaikkiin tilanteisiin, mutta sitä ei voi käsitellä mustavalkoisesti, joko-tai -asiana.

Sitä paitsi: tutkimuksen mukaan paljon kiroilevilla ihmisillä on laaja sanavarasto ja suurempi älykkyys kuin ihmisillä, jotka eivät kiroile. Boom.



3. Miten saisi jotkut äideistä lopettamaan muiden arvostelun ja kunnioittamaan erilaista kasvatusta?

Tätä ei ehkä koskaan saada muuttumaan, mutta voi valita olla välittämättä. Muiden ajatuksiin ei voi vaikuttaa, omiin voi. Joten idoliamme Frozenin Elsaa lainataksemme: Let it go.

Arvostelu yleensäkin liittyy aika usein enemmän omiin epävarmuuksiin, kuin varsinaisesti toisen ihmisen tekemisiin.

Vanhemmuuteen liittyy niin paljon omia tunteita, pelkoja ja odotuksia, ja kaikki yrittävät selviytyä siitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Sen sijaan, että joutuisi kyseenlalaistamaan tai edes tarkastelemaan omia valintojaan, on helpompaa tuomita toisen valinnat niiden erotessa omista. Arvostelemalla muiden ratkaisuja ja valintoja yritetään epätoivoisesti tehdä omista enemmän oikeita.

Vaikka oikeasti ei ole yhtä, absoluuttisen oikeaa tapaa olla vanhempi.

Lue myös: Fuck it all.


4. Mitä tehdä kun pelottaa? Siis että miten pahasti noiden lasten kanssa kasvatuksessa sitä mokaakaan?

Me olemme ensimmäisiä sukupolvia, joka edes pohtivat näin paljon kasvatusta. Ei tällaista kauaa olla ajateltu. Lapset ovat kulkeneet siinä sivussa, autoritäärisen kasvatuksen ikeessä.

Minusta tuntuu, että halumme antaa parasta mahdollista lapsillemme luo jo aika hyvät eväät vanhemmuuteemme. Jo se, että me mietimme näitä asioita, saa meidät kyseenalaistamaan vanhoja totuttuja, jopa vahingollisia malleja ja kertoo, että välitämme.

Välinpitämättömyys sen sijaan lasta kohtaan aiheuttaa suuremmat ongelmat, kuin yksittäiset kasvatukselliset kikkailut.

Kasvatusta ajatellaan usein jotenkin poikkeuksettomana jatkumona, jonka varrella kaikki pitää tehdä tasan oikein, tai koko lapsi menee pilalle. Jos ajatellaan kasvatuksen tähtäävän hyviin aikuisiin, ei meistä kukaan voi sanoa, mitkä painopisteet minkäkin perheen kasvatuksessa ovat juuri ne kaikkein oikeimmat.

Oikeastihan me kaikki kuitenkin aikuistuttuamme voimme päättää millaisia olemme – kun siis puhutaan asioista, joihin kasvatuksen ajatellaan vaikuttavan. Siihen pitäisi kyetä, jos tarvittavat perusasiat ovat kotona olleet kunnossa: Kun lapsi on saanut rakkautta, hoivaa ja turvallisuutta.

Ja tämä toimii valitettavasti myös toisin päin: vaikka kuinka olisin omilla arvoillani ja esimerkeilläni opettanut lapseni kunnioittamaan kaikkia ihmisiä ja luontoa, se voi silti päättää aikuisena olla roskaava rasistisovinisti.


5. Kannattaisiko tehdä toinen lapsi vai ei? // Kannattaako tehdä/saada kolmas lapsi?

Leikkisästi haluaisin vastata, että ÄLÄ TEE SITÄ, mutta oikeasti en voi vastata muuta, kuin jos siltä tuntuu, niin anna palaa.

Yhden lapsen kanssa kaikki on usein mutkattomampaa, mutta toisaalta sisaruksista on paljon seuraa ja iloa toisilleen – ja toki myös riitaa. Sitä on tolkuttomasti.

Kukaan muu ei tiedä millaista on asua juuri siinä perheessä, juuri niiden vanhempien lapsina, kuin oma sisarus. Sisaruus on parhaimmillaan ihanaa, mutta kyllä ne lapset ilmankin pärjää. Tulee myös muita ihania ihmissuhteita.

Että eipä tähän ole oikeaa vastausta.



6. Miksi ei saa sanoa ääneen, että joskus vanhemmuus on ihan paskaa?

Saa sanoa! Pitää sanoa! Ei ehkä niille lapsille suoraan, mutta näin aikuisten kesken.

Mitä useampi uskaltaa puhua tunteistaan suoraan, sitä paremmin se autttaa meitä jokaista käsittelemään niitäkin tunteitamme. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja vain ne myöntämällä, varsinkin itsellemme, me voimme pureutua niihin ja käsitellä niitä.

Ah, ihanan Maaret Kalliota!

Lue myös: Tulin juuri lasten kanssa brunssilta. Se oli perseestä.


7. Milloin se riittämättömyyden tunne helpottaa kun on yhden sijaan kaksi lasta? // Työssäkäynti + äitinä olo = ikuisesti riittämätön? How to handle Dr Phil?

Riittämättömyyden tunne ei lopu koskaan kokonaan. Se tulee aina uudelleen erilaisissa elämäntilanteissa. Riittämättömyys on tavallaan joskus hyväkin tunne, koska se kertoo, että välitämme ja yritämme.

Mutta jos riittämättömyyden tunne kalvaa valtaosan ajasta, se ei enää ole hyväksi. Silloin on ehkä hyvä jäädä pohtimaan, mikä on riittävää vanhemmuutta, riittävää työntekijyyttä – ja ihmisyyttä noin yleensäkin.

Ehkä pieni odotusten madallus on paikallaan – ja se kuuluisa armollisuus. (Palaa kohtaan 1.)


8. Vittumaisin ikä? Noin niin kuin lapsella... pikkuvauva, vauva, 1v, 2v, 3v-uhma?

Kaikki iät ovat vittumaisia ja kaikki iät eivät ole pelkästään vittumaisia. Jokaiseen ikään mahtuu oma vittumainen juttunsa. Vaiheensa, jos ymmärrät mitä tarkoitan.

Lue myös: Vaihevuodet.


9. Mitä jos vanhemmuuden vastuu pelottaa jo etukäteen ihan kamalasti?

Se on täysin normaali tunne! Mutta kaikkeen tottuu, vastuisiin tottuu, vanhemmuuteen kasvaa ja muita kliseitä. Ja tietysti Koivistoa taas lainatakseni: "Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin."

Katso myös kohdat 1. ja 4. ja lue varsinkin: Lapsen saaminen ei ole loppu millekään.


10. Saako lasta opettaa lyömään takaisin?

Ei.

Ystävääni Gandhia tähän väliin lainatakseni: "An eye for an eye only ends up making the whole world blind."


11. Mikä on paskinta vanhemmuudessa?

Se, että jos joskus on luullut, että omalla toiminnallaan voi vaikuttaa kaikkiin käynnissä oleviin tai tuleviin tapahtumiin, niin lasten kanssa ei voi.  Ei vaan jumankauta voi. Tämä on vähän tällainen "kontrollifriikit, älkööt vaivautuko" -tilanne koko tämä vanhemmuus.

Lue myös: Kun vanhemman ponnistelut ei riitä.


Noin! Minä olen sinun Jari Sinkkosesi, Maaret Kalliosi, Mahtama Gandhisi, Paulo Coelhosi ja Sokrateksesi. Ei sinulta mitään puutu.

Tsekkaa Instagarm-tilini kohokohdista Q&A Vanhemmuus -osio, jossa lisää kysymyksiä ja vastauksia.

Kuuntele myös lisää vanhemmuusviisastelua Mamma rimpuilee -podcastista! (Uudet jaksot alkavat muuten syksyllä!)

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Mä haluaisin kysyä yhtä todella mitätöntä, mutta kuitenkin minua mietityttänyttä asiaa.

    Juttusi ovat aina aivan parhaita! Toisaalta, ja ei mitenkään vastakohtana, niitä ei kuitenkaan ilmesty kovin usein. Siis ei joka päivä, vaan esim. heinäkuussa 4 ja tässä kuussa 5. On paljon perhebloggaajia, joilla ilmestyy suunnilleen joka toinen päivä uusi postaus - ekana tulee mieleen vaikkapa Lähiömutsi, jolla nyt ilmestyy noin joka toinen päivä.

    Lisäksi, luen näitä postauksiasi ihan internetselaimen kautta, ja näissä ei useinkaan ole paljon kommentteja, nytkin olen tän jutun eka kommentoija.

    Niin kysyisin ihan sellaista, että olet kuitenkin vuoden perhebloggaaja. Seurataanko sinua eniten täällä nettiselaimen kautta olevalla blogilla, vai onko jossain joku valtava Mammasti-sivusto, josta en tiedä? Siis onko esim. facessa tai instassa aina tuhansia kommentteja? Tarkoitan sanoa, että minulle tulee aina täällä käydessäni sellainen olo kuin olisin tullut puistoon väärään aikaan, ja kaikki muut ovat jo lähteneet. Missä lukijasi siis ovat, ja teetkö tämän blogin ohessa jotain muutakin työtä, josta saat tuloja?

    Olen vaan siis hämmentynyt siitä, että kirjoitat niin hyvin, ja toisaalta postaustahti on varsin rauhallinen, ja olet yhtä aikaa niin suosittu. Olenko missannut jotain?

    t. vakkarilukija vuodesta 2014, ei omaa instatiliä eikä seuraa fb:ssa blogeja.

    VastaaPoista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki