Tietoa mainostajalle ›

Semmosta, että meikä saa taas istua bussin näillä paikoilla... ...arviolta 31.12.2014 saakka. 

Semmosta, että meikä saa taas istua bussin näillä paikoilla...


...arviolta 31.12.2014 saakka. 


26 kommenttia

Kyllä, heti aamusta. Aamulenkki jäi lyhyeksi, kun valtaosa sille varatusta ajasta meni palomieh..autojen ja sukellusharjoi...


Kyllä, heti aamusta. Aamulenkki jäi lyhyeksi, kun valtaosa sille varatusta ajasta meni palomieh..autojen ja sukellusharjoitusten ihasteluun. Olipa hyvä, että aamun reitiksi valikoitui juuri aurajoen ranta. Vakava, mutta tarkkaavainen taapero olisi voinut katsoa loppupäivän nosturipaloautoa. Onneksemme kiltti palomies ehdotti, haluaisiko taapero istahtaa kyytiin. Taaperohan halusi ja äiti sai albumiin kuvan. Hyvä aamu!

Kummitytön laulamaa laulua lainatakseni: Palomies Sami hoitaa homman, hän meidän sankari on! 


2 kommenttia

Pakko. Päästä. Reissuun. Olen niin täynnä tätä ympäristöä. Täällä kotona on nyt pönötetty kaksi vuotta. Ihan paikallaan. Ellei paria Oulun, ...

Pakko. Päästä. Reissuun. Olen niin täynnä tätä ympäristöä. Täällä kotona on nyt pönötetty kaksi vuotta. Ihan paikallaan. Ellei paria Oulun, muutamaa Helsingin ja yhtä viimekesäistä Tukholman reissua lasketa – ja niitähän ei lasketa. 

En edes ole ennen ollut mikää pakko-päästä-reissuun -henkilö, mutta ilmeisesti nämä samojen seinien tuijottelut ja samojen huudien kärrykäppäilyt ovat tehneet tehtävänsä. Olen niin kyllästynyt näihin mestoihin, että hämmästyn joka kerta, kun turistibussi kaartaa ohi kyydissään innokkaita japanilaisia kamerat räpsyen. Että mitä hittoa ne tässä kylässä ja jossain Turun linnassa näkee.

Aluksi olin ihan tyytyväinen ajatukseen vaikka Tallinan reissusta. Sitä ennen jopa Tampere kuulosti eksoottiselta. Sitten nälkä kasvoi syödessä, ja katsoin jo Rooman lentoja. Se meni jotenkin vaikeaksi ja vaihdoin kohteen Berliiniin, Prahaan ja takaisin Tallinnaan. Nyt mulla on sata sivua taas auki Rooman hotelleja ja Ebookersin lentoja, mutta oikeasti ei ole enää mitään väliä, kunhan jonnekin! 

Mitä lähemmäs mieheni loma tulee, sitä turhautuneempi ja hätäisempi olen. Se on vähän niin kuin pissahätä, mikä kovenee kotiovea lähestyttäessä. Pakko, siis pakko, päästä johonkin reissuun. 

Olen googlaillut halpalentoja, jotka oikeasti ei edes ole halpoja, etsinyt edullisia hotelleja, joista olen välillä ollut valmis tinkimään yllättävänkin paljon ilmastointia (Roomassa), kylpyhuonetta ja aamupalaa myöden, kunhan vain jumankauta johonkin pääsisi. Matkaetsintöjä ei tietystikään auta ihan sikana se, että hoitovapaalainen niitä etsii.

Krääh. Onko joku kaupunki mitä en oo vielä hokannut? Joku mihin pääsisi lentämään tämmönen kolmikko halvalla ja missä ois kivat yöpymiset edullisesti? Kaikki Riikat, Budapestit ja Gdanskit on jo aikoinaan koluttu. Ja miksei missään oo semmosta hakukonetta, mihin sais laittaa budjetin, aikavälin ja porukan koon, ja se vaan etsisi kaikki hiton lennot, hotellit ja muut. "Pystytkö siihen? Hotelli? Trivago." No et.

Tässä kuva minusta talvisessa Gdanskissa. Mukana myös pippeli. Tällä hetkellä se on otsassa.

11 kommenttia

Sitä vaan, että jos vesilasillisen tai maitomukin kaatuminen lattialle (aiemmin tänään tapahtunutta) vit.. harmittaa, niin samassa suhteessa...

Sitä vaan, että jos vesilasillisen tai maitomukin kaatuminen lattialle (aiemmin tänään tapahtunutta) vit.. harmittaa, niin samassa suhteessa nesteen määrän kanssa vit.. harmittaa enemmän, kun kaksi litraa mehua kaatuu. Siis: kun taapero kaataa sen. 

Niin lainehti koko pöytä, koko keittiön lattia ja äidin puhelin. Lisäglamourin homman toi syyllinen, joka nauroi koko sen ajan, kun äiti- ja isi-ihminen hätäpäissään luutusivat tahmean lainehtivia lattioita, tuoleja, pöytää – ja sitä puhelinta.

Pahimman kaaoksen laannuttua aloin miettiä, miten taaperon näkemys illan tapahtumista mahtaa erota vanhempien näkemykseen. Vanhemmilla se meni jotenkin näin: Voi jumalau... aaaargh! Tuo pyyhkeitä! Eissaaat... äkkiä! Kaikki on ihan mehussa! Kaikki on ihan tahmeeta ja märkää! Voi ei apua! Aaaaarghh!

Kun taas lapsen jotenkin näin: Uu, mikä toi on? Köps. Oho, olen ihan märkä. Ja tahmea! Hihhii, mun ripsissä on mehua! Kivaa! Wauuu, lattia on ihan märkä! Ja tahmea! Kivaa! Äiti ja isi juoksee! Kivaa! Nyt ne konttaa! Kivaa! Jee, pääsin kylpyyn! Kivaa! Paras ilta ikinä.



2 kommenttia

  En olisi uskonut, että alle kaksivuotias jaksaa pönöttää koko esityksen ajan paikallaan ja katsoa näytelmän heilumatta. Olin var...

 

En olisi uskonut, että alle kaksivuotias jaksaa pönöttää koko esityksen ajan paikallaan ja katsoa näytelmän heilumatta. Olin varautunut, että lapsi saattaa pitkästyä paikallaoloon – eihän se koskaan kotonakaan ole puolta tuntia kauempaa paikallaan – ja varasin meille Ella ja presidentti -näytelmän ensi-iltaliput käytäväpaikoilta teatterin takaosasta, jotta tarvittaessa pääsemme hipsimään mahdollisimman huomaamattomasti pois. Mieheni taas oli varautunut lahjomaan lasta maissinaksuilla, jos peppu ei olisi meinannut pysyä penkissä.

Tarvetta ei todellakaan tullut – ei poistumiselle, eikä edes maissinaksuille – sillä taapero möllötti koko esityksen ajan kuin liimattuna penkkiinsä. Esitys alkoi seitsemältä illalla ja päättyi vähän ennen iltaysiä (väliaikoineen). Normaalisti taapero on jo nukkumassa yhdeksän aikaan, mutta sekään ei haitannut teatterielämystä. Voi jopa olla, että pieni väsymys sai taaperon tyytyväisenä seuraamaan lavan menoa, eikä omalle sooloilulle tullut tarvetta.


Omat ajatukseni eivät meinanneet pysyä esityksessä – minä kun hämmästelin koko kaksituntisen ajan esitykseen keskittyvää taaperoa. Silti mieleeni jäi omaan makuuni tarpeeksi urpo nukketeatterikohtaus, mikä sai muutkin vanhemmat tirskumaan penkeissään. Lapsen mieleen oli Batman-asussa viilettänyt Samppa, jota lapsi seurasi jatkuvasti silmä tarkkana. Vaikka isommat lapset innostuivat näytelmän jutuille rehevästi ääneen nauraen, taapero oli koko esityksen ajan vakava tarkkailija. Onhan se kesäteatteri aina aika vakava paikka...

Kokeneet teatterinkävijäserkut, joita mukana oli kuusivuotiaasta 15-vuotiaaseen, antoivat lahjomattoman arvostelunsa esityksestä: "oli hyvä".


Ellan ja presidentin löydät Turun Kesäteatterista Vartiovuorelta. Esityksiä on 14.8.2014 asti. Iltanäytösten lisäksi teatterissa on myös päivänäytöksiä! Täältä löydät näytösajat ja liput! 


Tämä ei ole mainospostaus, bloggaajan pussiin livahtaa tästä vain hyvää mieltä! 
Esityksen kuvaamiseen on saatu teatterin lupa.

2 kommenttia

Eräästä Facebookin kieli-, puhe-, sanonta- ja käyttäytymiskieltoryhmästä bongattu keskustelu: Aloittaja: (Kielletään) "Hyvää Jussia...

Eräästä Facebookin kieli-, puhe-, sanonta- ja käyttäytymiskieltoryhmästä bongattu keskustelu:

Aloittaja: (Kielletään) "Hyvää Jussia! SE ON Hyvää Juhannusta!"

Kommentoija: "EI, vaan hyvää juhannusta! Juhannuskaan ei ole niin tärkeä juhlapäivä että se kirjoitettaisiin isolla alkukirjaimella."

Aloittaja: "no ihan sama miten sen kirjoittaa."

Kommentoija: "Okei, Hyvää Jussia sitten!!"


Hahahhaaa, ei jumalauta! Täydellistä!


Meillä vietetään juhannus kaupungissa, aivan kuten viimekin vuonna. Grillataan omalla pihalla kavereiden kanssa, ja möllötellään kotona. Jospa tuon perinteisen niittykimpun kävisi taas poimimassa. Voisi mennä myös kävelylle autioituneeseen kaupunkiin, vaikka eihän se nykyään niin autio enää olekaan. Juhannuspäivänä tapanamme on ollut ajella johonkin saaristomaisemiin päiväksi. Aika usein paikaksi on valikoitunut vehreä Kustavi.

Hyvää juhannusta! Ja hyvää nimipäivää neljän päivän päästä kaikki Johannekset, Juhanit, Jussit, Janit, Jannet, Juhat, Juhanat, Juhot ja Jukat, jotka ette ole synonyymi juhannukselle – jota ei kirjoiteta isolla alkukirjaimella. Ugh!

Seuraava arvuuttelu käydään pari oktaavia normaalia puheääntä korkeammalta.  "Missä on säämiehen nenä?" – " SIINÄ o...

Seuraava arvuuttelu käydään pari oktaavia normaalia puheääntä korkeammalta. 

"Missä on säämiehen nenä?"


– "SIINÄ on säämiehen nenä!" 
...


"Missä on Kirsi Alm-Siiran nenä?"


– "SIINÄ on Kirsi Alm-Siiran nenä!" (melkein)

Löydettiin myös Lauri Karhuvaaran, Alexander Stubbin ja Hans Välimäen nenät. Hyvä me.



Kummityttö, 6 vuotta, stailasi...   Meikit, hiukset, vaatteet, kengät, kaikki. "Sun mies saattaa haluta pussata sua"...

Kummityttö, 6 vuotta, stailasi...  


Meikit, hiukset, vaatteet, kengät, kaikki. "Sun mies saattaa haluta pussata sua", hän tuumasi työnsä päätteeksi.

You are beautiful no matter what they say... right?

10 kommenttia

Ooo, aria raio, obá, obá, obá Oo o-o-o-oo arya ayo, obá, obá, obá Mas que nada Sai da minha frente Que eu quero passar Pois o s...

Ooo, aria raio, obá, obá, obá
Oo o-o-o-oo arya ayo, obá, obá, obá

Mas que nada
Sai da minha frente
Que eu quero passar
Pois o samba está animado
O que eu quero é sambar...

Lauleskelin tänään ihan puhtaalla siansaksalla lapselle Mas que nada -biisiä, mikä usein on liitetty futikseenkin. Taapero intoutui ensin vain tanssimaan mukana, mutta sitten tarttui tuohon obá obá obá -kohtaan. Minä lauloin ensin alle ja taapero lauloi sen perässä. 

Jatkettiin säkeistöihin, joiden oikeista sanoista minulle ei ollut hajuakaan. Ne meni meillä jotenkin näin: mas gue nada, dubda di da da dabba, dibdadi duba daa dibba duu, dibba daa... Se oli sopivan skördifördiä laulantaa lapsen suuhun, joten kohta vuoroteltiin säkeistöissäkin. Ensin äiti lauloi, sitten taapero. Molemmilla oli omat lyriikat, mutta aina kertsissä äiti: oooo, aria raio, johon taapero: obá obá obá

Ja kun päällä oli vielä isin pukema futispaita ja taustalla pyöri futismatsi, tunnelma oli kohdillaan.



Tämä oli ihan eka kerta, kun taapero lähti mukaan lauluun. Katsoi tarkoin ensin minun suuni liikkeitä, matki sitten perässä. Iiiso hymy koko ajan kasvoillaan. Kuunteli, lauloi oman osuutensa, ja antoi äidin taas jatkaa. Kunnon jamit.

Hyvän biisin valitsit taapero, meillä on kohta komiat sambakarnevaalit in da house! 

Terveisiä Tyksistä! Tulimme juuri kotiin, oltuamme yön sairaalassa. Lapsi nappasi eilen iltapäivällä pieneen kouraansa muutaman pähkinän, ah...

Terveisiä Tyksistä! Tulimme juuri kotiin, oltuamme yön sairaalassa. Lapsi nappasi eilen iltapäivällä pieneen kouraansa muutaman pähkinän, ahtoi ahnaasti ne suuhunsa ja samaan syssyyn vetäisi osan (ehkä) henkeensä. Parin hengenvetoyrityksen jälkeen oli selvää, että lapsen henki ei kulkenut kunnolla. Kaappasin vaistomaisesti lapsen ylösalaisin syliini ja isi-ihminen takoi muutaman kerran lasta selkään, lapaluiden väliin. Ensimmäinen kerta ei vielä auttanut, vaan lapsi muuttui yhä punertavan sinisemmäksi. Sama uudelleen, ja kohta pähkinänmurusia lennähti paidalleni ja lapsi hengitti jo normaalisti.

Tilanne säikäytti toden teolla kaikki, mutta heti kun henki kulki taas normaalisti ja kun lapsi oli hetken istunut äidin sylissä rauhoittumassa, lapsi vaikutti normaalilta. Tyyppi lähti leikkimään, eikä vaaratilanteesta ollut enää merkkiäkään. 

Soitin silti päivystykseen varmistaakseni, pitääkö jälkitoimenpiteitä tehdä. Jonotin päivystykseen vartin, jonka jälkeen jätin vielä soittopyynnön. Kun päivystyksestä ei alkanut kuulua takaisinsoittoa, soitin hätänumeroon saadakseni ohjeet jatkolle. Hätäkeskus kehotti menemään suoraan päivystykseen.

Päivystyksessä oli yllättävän vähän jonoa ja pääsimme pian lääkärille. Ensimmäisenä kuunneltiin hengitystä ja keuhkoja, katsottiin hapenkulkua (tämä ei ehkä ollut oikea termi) ja tarkistettiin yleiskunto. Kaikki oli ok. Tämän jälkeen saimme lähetteen röntgeniin, jossa kuvattiin keuhkot. Röntgenissä ei näkynyt mitään poikkeavaa. Luulimme homman olevan jo selvä ja että meidät lähetettäisiin takaisin kotiin. Niin luuli myös osa henkilökunnasta. Päivystävä korvalääkäri ilmoitti kuitenkin pian, että haluaa laittaa meidät jatkotutkimuksiin U-sairaalaan.


U-sairaalassa, Lasten ja nuorten päivystyspoliklinikalla selvisi, että kovasti pelkäämäni keuhkotähystys tehtäisiin vielä yöllä lapselle. Koska pähkinä on orgaaninen, se voisi keuhkoihin joutuessaan aiheuttaa helposti infektioita. Tähystys piti tehdä mielummin heti, kuin vasta infektion sattuessa. Pääsimme osastolle odottelemaan tähystyksen aloittamista. Piti odottaa, jotta syömisestä olisi kulunut kuusi tuntia, jotta tähystys voitiin tehdä. Sitten kävi kutsu, ja minä lähdin mukaan viemään lasta tähystykseen. 

Pari tuntia yli nukkumaanmenoajan hereillä pysytellyt lapsi kietoutui syliini, eikä olisi halunnut irrottaa lainkaan otettaan. Pääsin mukaan saliin lapsen nukutukseen saakka – mikä tavallisena aikana on Turussa normaalikäytäntö, mutta päivystysaikana poikkeus –, jotta lapsi ei hermostuisi joutuessaan eroon äidistään ja vetäisi mahdollisia pähkinänmurusia syvemmälle kauhkoihin.

Odottelimme mieheni kanssa osastolla tähystyksen päättymistä. Itkukin tuli jännityksestä. Pelotti ja ahdisti, vaikka luottamus kokeneeseen korvalääkäriin olikin suuri. Alle tunnissa tähystys oli jo ohi, ja saimme hakea lapsen takaisin osastolle. Keuhkoissa ei ollut mitään ylimääräistä ja kaikki oli hyvin. Saimme vielä kehut useilta lääkäreiltä ja hoitajilta oikein tehdystä ensiaputoimenpiteestä. Se tuntui hyvältä.


Toinen vanhemmista sai jäädä lapsen kanssa osastolle yön yli. Jäin patjalle nukkumaan, ja heti aamulla pääsimme kotiin. Selvisimme säikähdyksellä ja reilun puolen vuorokauden sairaalassaololla. Ehkä pähkinää ei koskaan joutunutkaan keuhkoihin tai sitten se tuli heti ulos jo kotona.


***

Onneksi silti soitimme hätäkeskukseen ja menimme päivystykseen, sillä yllättävän paljon varmistettavaa oli. Ja onneksi toimimme heti, emmekä menneet lukkoon tilanteessa. Yksi minua nyt jälkikäteen vaivannut asia on, että päivystyksen ensimmäisenä tapaamamme hoitaja kysyi jännään sävyyn, että "ette sitten ambulanssia ehtineet soittaa?". – No ei. Minusta ambulanssin soittaminen, ennemmin kuin lapsen auttaminen heti akuutissa tilanteessa, tuntuu tyhmältä ajatukselta. Siinä soitellessahan se olisi ehtinyt hyvän tovin jo tukehtua. Me toimimme heti ja lapsi tokeni heti. Tilanne oli ohi alle minuutissa. Ohjeissakin lukee, että soita hätänumeroon 112, mikäli toimenpide ei auta, mutta ensin kehotetaan auttamaan lasta. Ja jos olisimme soittaneet heti, hätäkeskus olisi kuitenkin antanut samat toimintaohjeet, kuin mitä teimmekin. Ja mehän soitimme hätäkeskukseen tilanteen jälkeen. 

En oikein tajunnut hoitajan kysymystä. Noh, ehkä se oli joku aivopieru.
Toinen aivopieru muuten oli saman hoitajan kommentti suulakihalkiosta, hänen väittäessään kivenkovaa meille, suulakihalkiollisen lapsen vanhemmille, että yleensä suulakihalkiosta jää jotain ulkoisia merkkejä korjauksen jälkeen. Että "ihme ettei näy mitään näin päälle päin". Öö, no ei yleensä jää (eikä nää), en tiedä jos koskaan. Suulakea kun ei nää ulos, se on suun sisällä. Taisi taas mennä hoitohenkilökunnalla huuli- ja suulakihalkiot sekaisin. Eikä ole ensimmäinen kerta. 


Joo, pikkujuttu, mutta niin turha siinä tilanteessa.

Edellä mainittua hoitajaa lukuun ottamatta kaikki kohtaamamme lääkärit ja hoitajat olivat ammattimaisia ja ihania. Meitä aamulla kotiuttamaan tullut lääkäri antoi lapselle lisänimen Pähkinänsärkijä, mikä hymyilyttää meitä edelleen. Meidän pieni Pähkinänsärkijä ♥


***

Tässä vielä kotitapaturma.fi-sivuston toimintaohje tukehtumisvaarassa olevan lapsen auttamiseksi. Se, mitä netistä emme löytäneet, on juurikin tieto jatkotutkinnan tarpeesta. Omakohtaisella kokemuksella voin nyt sanoa, että älkää jättäkö tällaisen tilanteen jälkeen asiaa siihen, vaikka lapsi olisikin aivan oma itsesnä, vaan hakeutukaa tutkimuksiin. 

Toiminta hätätilanteessa:


  • Ota lapsi syliisi ja pidä pää alempana kuin muu keho.
  • Lyö kämmenellä napakasti viisi kertaa lapaluiden väliin. Huomioi lapsen koko lyöntien voimakkuudessa.
  • Soita hätänumeroon 112, mikäli toimenpide ei auta.
  • Voit kokeilla myös Heimlichin otetta. Heimlichin otteessa polvistutaan lapsen taakse, kiedotaan kädet lapsen ympäri pallean kohdalle, (alempi käsi nyrkissä toisen käden pitäessä nyrkkikäden ranteesta kiinni) navan yläpuolelle ja vedetään napakasti lyhyt nykäisy itseen päin, jolloin vierasesine voi lentää henkilön hengitystiehyistä pois. Tätä voi toistaa 5 kertaa ja jatkaa lyöntejä lapaluiden väliin (5 kertaa) vuorotellen tarvittaessa. Huomioi, että Heimlichin ote ei sovi alle 1-vuotiaalle, eikä sitä saa koskaan harjoitella.
  • Mikäli henkilö menee tajuttomaksi, aloita elvytys, ks. Suomen Punaisen Ristin ensiapuohjeet
  • Myös Kodin turvaoppaassa annetaan ohjeita tilanteisiin, jossa lapsella tai aikuisella on vierasesine hengitysteissä sekä neuvotaan tarkemmin Heimlichin otteen käytöstä ensiaputilanteissa.


9 kommenttia

Olen ennenkin kirjoittanut  ihanasta kamalasta erossaolosta , jolloin pieni ero lapsesta saa kaipaamaan tavallisia arjen askareita lapsen ka...

Olen ennenkin kirjoittanut ihanasta kamalasta erossaolosta, jolloin pieni ero lapsesta saa kaipaamaan tavallisia arjen askareita lapsen kanssa. Kuinka ikävä saattaa yllättää, vaikka omaa aikaa joskus kaipaakin. Erossaolo saa taas muistamaan, miksi vanhemmus on niin palkitsevaa ja kuinka paljon sitä omaa lastansa rakastaa.

Kävin eilen päiväreissun Helsingissä. Juna-asemalta kotiin kävellessäni, minut valtasi kaiho. Oikein sellainen iso kaiho, isolla koolla. Vaikka reissussa ei tullut taaskaan oltua kuin kymmenen tuntia, valtava ikävä valtasi mieleni.


Eilisessä Pampersin bloggaajatapahtumassa oli muutamia vauvoja äitiensä mukana. Ihastelin pieniä tuhisijoita, ja ajattelin, kuinka minun tuhisijastani on jo kasvanut taapero. Sellainen omiansa touhuava, kävelevä – olevinaan iso poika. Tilaisuudessa oli puhumassa muun muassa Raisa Cacciatore. Aiheena oli vanhemman ja lapsen vuorovaikutus sekä perheen hyvinvointi. Puhetta oli myös pienten vauvojen läheisyydenkaipuusta ja kosketuksen tärkeydestä. Cacciatore puhui välillä niin ihanasti vauvojen läheisyydenkaipuusta, että lähes herkistyin.

Sitten ymmärsin, että kotimatkalla yllättänyt valtava haikeus liittyikin kaipuuseen. Minun kohta kaksivuotias lapseni ei ole enää vauva. Vaikka lapsi edelleen kaipaa paljon läheisyyttä, se ei silti ole enää sellainen jatkuvasti iholla hilluva pikkuvauva. Lapsi tulee itse antamaan haleja ja pusuja, hakeutuu kainaloon ja syliin, mutta ne hetket ovat aika lyhyitä. Vauva-aikana ne hetket taas kestivät tunteja. Vauva vain makasi vieressä ja oli tyytyväinen. Haikeus ajankulusta, ja kaipa jokin kaukainen menetyksen pelkokin teki olon surumieliseksi. Lapset ovat vain niin hetken lapsia, sitten niistä pitää jo päästää irti.


Tilaisuudessa puhuttiin myös läsnäolosta ja lapsen kohtaamisesta. Koska eilen itkevänä hoitoon jätetty lapsi sai äidin sydämen sykkyrälle, tänään on ollut ihana vain olla ja todella kohdata se lapsi. Olla läsnä. Olimme rannalla mummin ja serkkujen kanssa koko aamupäivän. Taapero nautti hiekasta, vedestä – varsinkin vedestä! – ja yhdessäolosta niin, ettei malttanut edes nukkua normaaleja päiväuniaan. Lapsi simahti vasta autoon, ja nukkuu edelleen päiväuniaan autossa. Ajelin varjoon, avasin ovet ja nyt istumme molemmat täällä. Ei raski millään herättää toista. Ja mikäs tässä blogia kirjoitellessa, lapsen tuhinaa kuunnellessa.

Eilenkin mainittu  sukulaispoika ja minä keskustelimme musiikista: – Laura, tykkääksä Cheekistä? – Nooh, en liiemmin. – Joo, emmäkää. Sa...

Eilenkin mainittu sukulaispoika ja minä keskustelimme musiikista:

– Laura, tykkääksä Cheekistä?
– Nooh, en liiemmin.
– Joo, emmäkää. Sain sen nimmarin, mut revin sen ja heitin roskikseen.


Siitäs sait, Cheekki!


Torstaina mun piti kirjoittaa ihanasta mökkireissusta, suhisevista kaislikoista, varpaista sannalla, juoksevista koirista rannalla ja riemui...

Torstaina mun piti kirjoittaa ihanasta mökkireissusta, suhisevista kaislikoista, varpaista sannalla, juoksevista koirista rannalla ja riemuissaan rantavedessä pulikoivista lapsista. Nooh, se torstai ei ollutkaan niin idyllinen mökkireissu. 

Vasta illalla paksu pilvipeite siirtyi pois ja aurinko alkoi paistaa. Sitä ennen olimme kuitenkin ehtineet käydä koiran kanssa eläinlääkärissä, mihin koira sitten jäikin tiputukseen. Anafylaktinen reaktio, ehkä amppari. Ajelin muina mökki-yksinhuoltajina kahden koiran ja yhden taaperon kanssa edestakaisin kaupungista mökille, mökiltä kaupunkiin lääkäriin, takaisin mökille syömään, ja sitten taas hakemaan koira kyytiin ja kotiin. Kyllähän ne kaislikot siellä suhisi ja lapset ilakoivat, mutta sillä lailla elämystä asiasta ei saanut revittyä, ei sitten millään. Amppari on muuten meille pystyssä 162,52 euroa.


Perjantaina meille tuli siskonlapset yökylään. Jotta varhaisteini-ikää lähestyvä saatiin suostuteltua mukaan, lupasimme mennä lauantaina Kupittaanpuistoon, jossa on Seikkailupuiston, liikennepuiston ja pomppulinnan lisäksi veden päällä lilluvat Wow-pallot. Koska Wow-palloja oltiin odotettu jo koko aamu, niiden luo suunnattiin täysillä juosten. Lapsilla vaikutti olevan hauskaa palloissa, ja se Wow-nimenkin tausta selvisi vanhemmille kyseistä lystiä maksaessa: Kymmenen euroa, kymmenen minuutta. Per lapsi. Wow!

Seikkisrokkikin olisi ollut käynnissä, mutta kaikki käteiset tuhlattiin palloiluun. Seikkisrokinkin hinta olisi ollut ihan tuntuva. Meiltä viideltä 48 euroa, kun taapero olisi päässyt alle kaksivuotiaana ilmaiseksi. Wow sillekin.


Suuntasimme siis liikennepuistoon, missä minikaupunkiin pääsi ajelemaan huokeammin. Parinkymmenen minuutin ajoajasta tosin jäi 17 minuuttia käyttämättä, kun kummityttö ilmoitti yhden kierroksen jälkeen, ettei osaa kääntää, ja ajoi auton varikolle. Oli se kuitenkin ympyrän verran osannut kääntää, koska muuten se olisi ajanut suoraan Uudenmaantielle oikeiden autojen sekaan.

Paleltuamme Kupittaanpuistossa melkein tunnin, hiippailimme autoon, laitoimme peppulämmittimet päälle ja lähdimme kotiin. Sitten alkoikin paistaa aurinko.


Tälle päivälle ajattelin olla lataamatta mitään kovin suuria odotuksia. Jos vaikka aurinkokin pysyisi näkyvillä.

4 kommenttia

Now, human, give me all your food.  (Ja nyt laitat tämän soimaan taustalle ja katsot kuvat uudelleen)


Now, human, give me all your food. 

(Ja nyt laitat tämän soimaan taustalle ja katsot kuvat uudelleen)

4 kommenttia

Hae

 

 

Ruokablogien kärki