Lenkkeily on perseestä

19.2.2015

Määpä lähdin lenkille yksi ilta. Iiiihan vaan semmoselle raskaudenjälkeiselle reippaalle muistinvirkistyskävelylenkille, josta joskus voisi ...

Määpä lähdin lenkille yksi ilta. Iiiihan vaan semmoselle raskaudenjälkeiselle reippaalle muistinvirkistyskävelylenkille, josta joskus voisi sitten taas jalostua jotain juoksun tyylistä höllyvää löntystelyä. Kaivelin lenkkitossut ja -pöksyt naftaliinistä (joo, en edes tiedä mitä se on, mutta niin oon kuullut sanottavan) ja ihan reippain mielin siinä verryttelin sitten.

Otin puhelimen taskuun, että voin kuunnella menevää lenkkimusaa matkalla ja että voisin tietysti dokumentoida huikean lenkkini myös Sports Trackeriin. Koska jos sitä ei ole siellä, sitä ei tapahtunut. Otin jumalauta koiratkin mukaan, että olisin oikein tehokkaan oloinen. Joku ainakin neljä kärpästä yhdellä iskulla, katsokaas.

Pakkasin vauvan vielä vaunuihin ja olin ihan et let's go.

Nooh.

Musiikkia en saanut koskaan laitettua päälle, koska vauva itki heti kun yritin pysäyttää vaunut saadakseni edes kuulokkeet korviin. Pelkkä eteneminen tuotti ongelmia, ei vain hemmetin liukkaan tien vuoksi, vaan koska koirat halusivat koko ajan paskoa johonkin nurkkaan. Ja aina kun pysähdyin noukkimaan niitä tuotoksia, vauva alkoi tietysti taas itkeä. Vihdoin kun pääsin kunnolla vauhtiin ja vauvakin rauhoittui, alkoi kenkä hiertää kantapäätä. Ekaa kertaa ikinä, ja kuinkahan monet lenkit niilläkin on hiihdetty. 

Mutta kivusta ja vitutuksesta huolimatta päätin tarmokkaasti jatkaa lenkkiäni. Kerta sinne oli lähdetty.

Yrittäessäni suorittaa lenkkeilyn tärkeimmän osion, eli ottaa Instagramiin todisteen lenkkeilystäni, tapahtui jotain, mikä katkaisi kamelin selän. Akku loppui. Se oli liikaa, päätin luovuttaa. Ei Sports Trackeria mittaamassa urheilusuoritustani, eikä Instagram-kuvaa, jolla leijua. Millään ei ollut enää mitään väliä. Menin himaan.

Että mitä me tästä opimme? Lenkkeily on perseestä. Syökäämme lisää kakkua.


#nofilter

You Might Also Like

11 comments

  1. Mä en kestä xD Mulla valuu kyyneleet silmistä, naurattaa ja mun kakkumaha kikattaa. Lenkkeily ON pahasta :D Ens kerralla sitten parempi tuuri ♥ (Kyllä kyllä)

    VastaaPoista
  2. Justhan sä synnytit hei, armoa itsellesi ;) jos tää nyt kesällä syntyy, liitoskivut yms on varmaan karseat koko syksynkin, pelkään laskeumia ja oon laiska. Aattelin vetää juoksulenkkarit seuraavan kerran jalkaan ensikeväänä.

    VastaaPoista
  3. Ugh, olet puhunut! :D Kotiäitivuosina tuijotin aina ihaillen ja epäuskoisena niitä naapurin öitejä, jotka hoitivat koiranulkoilutukset ja vauvan nukutukset suvreenisti yhtä aikaa ja varmaan päivittivät siinä samalla väitöakirjaansa tai jotain. Meidän tenavat eivät suostuneet nukkumaan vaunuissa ennen kuin olivat puoli vuotta, refluksi, eroahdistus tai ilmavaivat piinasivat niin paljon. Molemmat vain rääkyivät vaunuissa kuin hyeena. Siihen kun olisi ollut vielä koira kaupanpäällisenä niin olisin ollut valmista kamaa valkotakkisille...
    Tsemppiä ja aurinkoista viikonlppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uraäiti mä valitin vaivasta lääkärille, lääkäri antoi luvan laittaa 2kk ikäisen buggisten istuinosaan. se kun ei mennyt täysin makuulle, alkoi refluksi helpottaa ja usein maistui 3h unet. toimi kummallakin meidän tytöllä, jotka yrjös suunnilleen sadasti päivässä :D

      Poista
    2. Kiitos! :) Onneksi meidän molemmat lapset ovat olleet vaunutyyppejä. Nukkuvat siellä aika hyvin, kunhan vaunut pysyvät liikkeessä. Ois vaikeeta, jolleivat tykkäisi vaunuista, kun on nuo koirat, huh!

      Poista
  4. I hear you.. monesti ollut muka lenkillä kun sykemittari ei toimi, Spotify ei saa yhteyttä nettiin ja SportsTracker laskee pieleen tai muuten vaan pysähtyy. Silloin ottaa päähän. Eikä edes ollut vauvaa tai koiria mukana. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin hanurista, kun laitteet prakaa. Se vie pohjan koko touhulta! ;)

      Poista
  5. Hahaa, huippu :D liityin lukijaksi, sulla on kiva kirjotustyyli!! :)

    VastaaPoista

Hae