Onko teidän kotona turvallista?

2.2.2015

kaupallisessa yhteistyössä Blogirinki Media ja 112-päivä.

Lapsiperheiden arjessa sattuu ja tapahtuu. Ensimmäiset jännityshetket tuo lapsen seisomaan opetteleminen, sitten haparoivien ensiaskeleiden harjoittelemiset ja kohta jo juostaan ja kiipeillään. Sitten ei enää koskaan sydämentykytyksiltä vältytäkään. Lasten on tärkeää antaa mennä ja touhuta, kiivetä ja kokeilla, eikä sitä tule lapsilta kieltää, vaikka kuinka hirvittäisi, mutta ympäristön voi tehdä mahdollisimman lapsiturvalliseksi.

Minussa on aina asunut pieni riskianalyytikko ja nyt lasten myötä se on kasvanut aika paljon suuremmaksi. Ajattelen usein jo ennalta, mitä kaikkea ikävää missäkin tilanteessa voisi tapahtua. Meillä ei auto liikahda ennen kuin kaikki ovat vöissä, iltakävelylle ei lähdetä ilman heijastimia, palovaroitinta ei seisoteta ilman paristoja ja veitset pitää laittaa aina pois pöydän reunalta, ettei lapsi pääse kajoamaan niihin. Turvallisuussyistä, mutta myös siksi, etten voisi antaa itselleni anteeksi, jos jotain sattuisi minun huolimattomuuteni vuoksi.

Ennakoinnistani huolimatta meillä on sattunut ja tapahtunut. Voi luoja, todellakin on. On kaaduttu portaissa, on pudottu jakkaralta, on liukasteltu ja kompasteltu niin sisällä kuin ulkonakin ja on vedetty pähkinät väärään kurkkuun. On piipahdettu päivystyksessä kerran jos toisenkin. Koska kaikkea ei vaan voi valitettavasti äitikään ennakoida.

Siksi onkin tärkeää, että onnettomuuden sattuessa on apu lähellä. Se voi olla sammutuspeitto käden ulottuvilla tai ensiaputaidot päivitettynä mielessä. Vähintään se on hätänumero omassa muistissa.

Myös lasten kanssa kannattaa käydä läpi muutamat turvallisuuteen liittyvät asiat: Mitä pitää tehdä jos kaveri loukkaantuu tai jos tulipalo syttyy? Saako niillä tulitikuilla leikkiä ja kannaattaako katolta hypätä alas? – Kyllä, minun kaverini hyppäsi meidän omakotitalon katolta alas, kun olimme ala-astelaisia. Meni hakemaan katolle lentänyttä sulkapalloa ja hyppäsi alas. Ei käynyt onneksi mitään, mutta ei se nyt ihan fiksuimmasta päästä se temppu ollut. Yleensäkään se kiipeäminen sinne katolle.

Niin, ja hätänumero tietysti kannattaa opettaa myös lapsille, heti kun lapsi on tarpeeksi vanha sen sisäistämään. Kuitenkin ne tekevät jotain yhtä urpoa kuin me tehtiin kakarana.

Tulikin mieleeni vielä vuosien takainen tarina kummitytöstäni. Veljeni kysyi tuolloin kuusivuotiaalta tyttäreltään, tietääkö tämä, mitä pitää tehdä, jos kattilallinen kiehuvaa tippuu liedeltä päälle. Kummityttö mietti hetken ja vastasi, ettei tiedä, mutta jos karhu tulee metsässä vastaan, pitää leikkiä kuollutta.

Sama temppu ei valitettavasti toimi kiehuvaan veteen.

***

Ensi viikolla 11.2 vietetään 112-päivää. Sen kunniaksi haastan myös teidät käymään läpi kodin turvallisuuden tarkistuslistan ja korjaamaan mahdolliset puutteet kotona. Meikäläinen ainakin voisi päivittää mieleeni nuo ensiavun elvytysasiat (kurssi käyty 2002) ja sammutuspeitteenkin voisi viimein ottaa laatikosta ja asentaa seinään.

Turvallista arkea toivottaa rimpuiluperhe!

Yhteistyössä 112-päivä

Mamma rimpuilee

Seuraa rimpuilua myös Facebookissa ja Instagramissa

2 comments

Anonyymi2. helmikuuta 2015 klo 22.13
Meidän esikoinen jäi ekoja kertoja hetkeksi yksin kotiin viisivuotiaana (omasta tahdostaan), kun heitin pienemmän sisaruksen harrastamaan. Toinen jäi katsomaan lastenohjelmia vartiksi. Ennen lähtöä kysyin mitä pitää tehdä jos telkkari syttyy palamaan. Olimme ennenkin puhuneet miten tulipalon syttyessä ei mennä piiloon vaan painutaan pihalle mahdollisimman nopeasti ja matalana ja haetaan apua naapurista. Tämän toivotun vastauksen sijaan sainkin kuulla, että "meillähän on tuossa vaatehuoneen seinässä se sammutuspeitto. Ja on siellä sellainen sammutinkin, mutta et ole äiti vielä opettanut minua sitä käyttämään."
VastaaPoista
Vastaukset