Sitä ei oikein aina muista, että kaikki maailman ihmiset eivät seuraa minua internetissä, saati Instagramissa, ja jotenkin ajattelee, että kai kaikki nyt tietää, että ollaan erottu ja miten mulla menee.

Toinen asia on tietysti, että ketä kiinnostaa, mutta ei mennä siihen.

Kun keväällä kirjoitin väsymyksestäni, väsymys todella oli syvä. Se ei liittynyt päätökseemme tai katumukseen päätöksestämme, vaan kaiken uudelleen opetteluun. Kun koko kivijalka kodin sähköistä nettiliittymään ja uusien arkirutiinien opetteluun menee uusiksi, on kuormittavaa hoitaa sen päälle vielä valtava työmäärä. Niin iso työmäärä, että sen turvin olisin voinut pitää vaikka koko kesän lomaa.

Itse päätös ei ole kaduttanut hetkeäkään – ei meitä kumpaakaan. Itse asiassa, kun päätös oli tehty ja alkujärkytyksestä päästy yli, löysimme jopa ehkä paremman yhteyden ystävyydellemme kuin liitossa. Kun ei tarvitse kantaa stressiä parisuhteesta jota ei ole, jää jäljelle se syvä kumppanuus, toverillisuus ja ystävyys, mikä meillä koko ajan on ollutkin.

Voin edelleen sanoa ex-mieheni olevan minulle se tyyppi kelle soitan kun jotain hauskaa, uutta, mielenkiintoista, jännittävää tai kamalaa tapahtuu. Tuntuu myös hyvältä huomata, ettei kummankaan mahdolliset uudet suhteet tunnu toisesta alkuunkaan pahalta, päinvastoin, mikä kertoo, että päätös erosta oli oikea. Olimme niin yli toisistamme – enkä siis tarkoita muuta kuin hyvällä tässä tilanteessa.

Mitä tulee perhegeimiimme, perheenä me edelleen meitä pidämme. Vaikka tietysti pääosin hoidamme omat viikkomme tahoillamme, teemme edelleen koko porukalla juttuja yhdessä. Vaihtopäivinä syömme yhdessä aamupalan tai käymme porukalla ravintolassa. Joustamme molempien menojen mukaan ja autamme toisiamme tarpeen vaatiessa.

Vastuut ja kulut pyrimme jakamaan tasan puoliksi ja kaiken suhteen on olemassa vahva halu sovinnollisuuteen ja neuvoteltavuuteen. Näin puolen vuoden kokemuksella asiat siis ovat yhtä hyvin, kuin erotessamme sovimme. Tietysti uusia keskusteltavia asioita tulee vastaan, mutta ne on pystytty ratkomaan yhdessä tilanne kerrallaan.

Tiedän, että tämä kuulostaa liian ihanalta ja sujuvalta ollakseen totta, varsinkin kun olemme tottuneet kuulemaan yleensä vain riitaisista ja katkerista eroista – ja tätä tällaista saa ihan olan takaa todistella olevan olemassa –, mutta toistaiseksi asiat on ns. "OK+". Ja kuten sanoin eropostauksessamme, emme voi muuta kuin yrittää tehdä asiat näin, mahdollisimman hyvin.

Kuuntele myös radiovierailuni, jossa puhuimme eroista: Tunnetut bloggarit avioerosta: Jokainen saa erota omista syistään – syyn ei tarvitse olla ulkopuolisten hyväksymä.

Blogin kirjoittamiseen tuli tahaton tauko, jonka aikana usein mietin sen kirjoittamista, mutta yksikään idea ei pulpahtanut päähäni. Nyt kun loman aikana sai toipua kevään väsymyksestä ja olen palannut työhön ja yleensäkin tasaiseen arkeen, blogin päivittäminenkin tuntui pitkästä aikaa luontevalta.

Sitä sanotaan, että blogi elää kirjoittajansa mukana, eikä tietenkään voi täten pysyä muuttumattomana, mutta aluksi tuntui, että miten perhebloggaaja yhtäkkiä alkaisi puhua vaikkapa sinkkuudestaan tai deittailustaan, kun ennen ydinperheneppailun ympärillä vitsejään vääntänyt onkin saanut nyt uuden identiteetin – sinkkuidentiteetin.

Mutta mitä saatanaa, totta munassa se voisi alkaa! Mamma rimpuilee on minä ja tässä mää nyt oon, tämmönen sinkkuäiti.

Mutta siitä lisää ehkä myöhemmin.


Seuraa mua Instagramissa @laurasatamo, siellä mää sekoilen 24/7, jos tulee ikävä.

Lue myös:
Milloin on OK erota?
Olemme silti aina perhe
Täällä mä oon, vieläkin