Sitä tuppaa joskus miettimään asioita liian monimutkaisesti. Että mitähän jännää sitä lomalla keksisi, että kaikilla olisi kivaa. Menisikö ...

Sitä tuppaa joskus miettimään asioita liian monimutkaisesti. Että mitähän jännää sitä lomalla keksisi, että kaikilla olisi kivaa. Menisikö Zoolandiaan vai Muumimaailmaan, vai mitähän sitä? Ja kenenkä vuoksi sitä aina loppujen lopuksi mitäkin tehdään?

Mutta ei sen tarvitse olla mitään kovin erikoista. Taapero oli kolme päivää näyttänyt jokaista ohikulkevaa bussia ja osoittanut haluavansa kyytiin. Kun eilen sitten taaperolta kysyttiin, mitä tämä haluaisi vapaapäivänä tehdä, hetkeäkään empimättä hän ilmoitti haluavansa bussiin. 

No bussiinpa siis! Vaan mihinhän sitä ajelisi?


Hyppäsimme lähipysäkiltä linjuriin ja ajelimme Kauppatorille. Jokainen ohikulkenut bussi sai taaperossa aikaan spontaanin "oi oi oi!" -ilakoinnin, ja joka kerta, kun bussi avasi ovet tai joku kilautti pysäytysnappia, taapero matki innoissaan ääntä. 

Torilla jalostui ajatus eväsretkestä Halistenkoskelle, joten otimme bussin kohti Halisia ja menimme kaupan kautta koskelle. Jännästi muuten muoviin pakattu kaupan sänkkäri, sipsit ja pillillä imetty jääkahvi maistuivat, kun vieressä kohisi koski ja matkaakin oltiin tehty oikein kahdella bussilla. Lokeillekin olisi maittanut sipsi jos toinenkin.

Eväiden jälkeen ihmeteltiin kosken kuohuntoja ja kummasteltiin vedessä kahlaavia kalastajia. Kotimatka taittui yhtä jännittävän huikeissa merkeissä, ja heti kotona lelukasasta etsittiin oma pikkuautolinjuri. Sykähdyttävä bussiretki vaati pientä prosessointia ennen nukkumaanmenoa.


Ja olihan se matka täältä toispualt Turkku toispual Turkku, lännestä itään, aika jännä – äidistäkin.

Että ei se kummempia vaadi. Kuka kaipaa Lintsiä, kun meillä on joukkoliikenne? 

12 kommenttia

Joskus ostoksilla sitä vaan käy niin, että jumalat ovat suotuisia – kuten meillä viikinkipiireissä sanotaan. Tässä on tullut inhottua sh...


Joskus ostoksilla sitä vaan käy niin, että jumalat ovat suotuisia – kuten meillä viikinkipiireissä sanotaan. Tässä on tullut inhottua shoppailua jo hyvät tovit, mutta tämänpäiväinen tehokas täsmäshoppailu sai jo melkein unohtamaan ne sellaiset hikiahdistuspäissään vietetyt en löydä mitään -kerrat. 

Mies ja lapset jäivät kotiin ja meikämamma otti ja käytti kaksituntisen löytämällä kaikki tarvitsemani vaatteet ekalla yrittämällä. Joo-o! En poistunut yhdestäkään kaupasta kassitta, koska ekalla yrittämällä löytyi aina se oikea! Jopa ne jutut löytyivät, joita olen pitkään kironnut, kun ei niitä löydy koskaan.

Tähän mennessä jokainen poissaoloni on aiheuttanut loppua kohden pienimässä perheenjäsenessä kyyneleitä ja kiukkua, ja isoimmassa perheenjäsenessä tuskanhikeä ja epätoivoa. 

Tänään kuitenkin kaikki olivat onnellisia – pienimmästä suurimpaan –, eikä äiti-ihmisen tarvinnut ensimmäisenä kaivaa tissiä esiin tilanteen rauhoittamiseksi. Isoin makasi chillisti riippukeinussa, toisiks pienin kikkaili pyörällä ja pienin nukkui aivan tyytyväisensä vaunuissaan. Whöt ö miräkel.

Ja hei, olin niin tehokas, että tein toin lounastakin kaikille.


Mun on jo taas vuoden verran tehnyt mieli lämmitellä vanhaa (tosi vanhaa) juoksuharrastusta uudelleen ja nyt, käytyäni katsomassa lauantaina kaikkia Paavonurmia, päätin, että aletaanpa sitten jumalauta lämmittelee. 

Alennusmyynneissä oli kohtuullisen halpaan hintaan vaatteetkin mulle myynnissä ja meitsin kokojakin löytyi, koska paksut ei juokse, joten nyt on kuulkaa nekin vimosen päälle! 

Niin, ja ostin muuten juoksutrikoot. Omg. Aivan kuin minä juoksemassa ei muuten olisi tarpeeksi koomisen näköistä.


6 kommenttia

Minä tuppaan vähän eläytymään katsomiini elokuviin ja sarjoihin, sekä lukemiini kirjoihin. Tykkään sukeltaa tarinan maailmaan täysillä, ja u...

Minä tuppaan vähän eläytymään katsomiini elokuviin ja sarjoihin, sekä lukemiini kirjoihin. Tykkään sukeltaa tarinan maailmaan täysillä, ja usein huomaankin ajattelevani tarinaa myös silloin, kun en sen parissa edes ole. Koukutun täpöllä, voisi kai sanoa.

Minusta nuo netti-tv:t ovat maailman parhaimipia keksintöjä, sillä niistä saa ahmia sarjaa kerralla monta jaksoa, eikä tarvitse kärvistellä aina viikkoa seuraavan jakson janossa. Paitsi, että Game of Thronesia kyllä joutui nyt viimeisimmän kauden uusinta jaksoa venailemaan aina viikon, mutta noin muuten.

No nyt kun se maailman paras Game of Throneskin meni ja loppui (yhhhyhhyhhyyy, Jon Snow), aloitin GoT:n nälkääni Vikingsit. Ajattelin, että jotain keskiaikaa nyt jumalauta vieroitusoireisiin äkkiä! Ensimmäinen kausi meni vähän siinä totutellessa ja GoT:ta kaipaillessa, mutta tokassa kaudessa olin jo koukuttunut. Ja nyt olenkin yöimetellessä tullut katsoneeksi kaikki kolme kautta. Nam.

kuva
Tänään, käydessämme Turun Keskiaikaisilla markkinoilla, löysin kojun, jossa myytiin viikinkikilpiä. Onneksi oli lapsi mukana, jotta saatoin ostaa kilven hänelle,  siis "hänelle", vaikka eihän tuo poikani moisesta mitään ymmärtänyt. Tykkäsi siitä väristä vaan ja leikki, että se on ratti.

Jotenkin tässä kolmen Vikings-kauden aikana olen tullut vakuuttuneeksi – tarinaan sukeltaja kun olen –, että luultavasti minunkin isoisäni ovat olleet viikinkejä ja että minä olen vähintäänkin jotain kilpineitojen sukua. Olen tuntenut syvää yhteenkuuluvuutta Vikingsien Lagerthaa kohtaan. Hän on vahva nainen, soturi, skandinaavinen kaunotar ja äiti.

Onneksi se lapsi, jolle kilven ostin, ymmärsi mennä heti kotona päikkäreille, jotta äiti pääsi tekemään, mitä äidin on tehtävä: Olemaan kilpineito.


Ei se ihme ole, että yhteenkuuluvuutta tunnen. Olenhan minäkin vahva nainen, soturi, skandinaavinen kaunotar ja äiti. 

Laugertha, Turun viikinkikuningatar.

10 kommenttia

Lapsiperheissä kuultuja:  - "Hei, älä syötä siskolle koiranruokaa." - "Miksi mun hammasharja on tiskikoneessa?" - &...

Lapsiperheissä kuultuja: 

- "Hei, älä syötä siskolle koiranruokaa."

- "Miksi mun hammasharja on tiskikoneessa?"

- "Peppu pois pikkuveljen naamasta!"

- "Kuka on piirtänyt mun läppäriin?"

- "Onko mun hiuksissa kakkaa?"

- "Joku on pissannut lattialle!"

- "Rusinaa ei kannata laittaa nenään. Eeeeikä korvaan!"

- "Ei voi mennä peppu paljaana ulos!"

- "Miksi mun hammasharja on vessanpöntössä?"

- "Hei, et jois sitä ketsuppia."

- "Voi helvetti, meillä on kakkaa telkkarissa!"

- "Nyt se peruna pois kainalosta!"

---

Asioita, joita kuulet vain lapsiperheessä. Toivottavasti.

25 kommenttia

Me käytiin tänään vähän maakuntamatkailulla  Mathildedalin ruukeilla , koska eipä ei olla sielläkään ennen käyty ....


Me käytiin tänään vähän maakuntamatkailulla Mathildedalin ruukeilla, koska eipä ei olla sielläkään ennen käytyPaitsi että ollaanpas. Kuusi vuotta sitten juhannuksena. Mutta tajusimme sen vasta perillä. Että jaa kappas, ollaanhan me täällä käyty. Silloin nuorena.

Sinänsä en ihmettele, ettei heti tajuttu olleemme Mathildedalissa ennenkin. Oli nimittäin sellainenkin juhannus, notta huhhuh. Vieläkin särkee pää. Se oli viimeinen juhannus, kun olimme nuoria. Sitten tuli uusia vastuita, sillä saimme ensimmäisen vauvamme: Uma-koiramme. Sen jälkeen ei ollakaan vietetty juhannuksia niin kreisibailumerkeissä, eikä muuten oo ikävä.

Mutta Mathildedalia suosittelen. Turusta sinne oli matkaa reilu tunti, muista kaupungeista en osaa sanoa. Sen tiedän, että se on aika lähellä Saloa ja ihan Meri-Teijon kyljessä.

Alpakoita oli kiva rapsuttaa, kahvia oli kiva juoda hurmaavien, vanhojen talojen pihoilla ja kävelylle kannattaa suunnata luontopoluille tai muihin kauniisiin maisemiin. Kovin pienihän tuo paikka on, mutta aivan oiva kohde päiväretkelle! Sellainen köyhän miehen Fiskars! Haha!


Ja tein minä muutakin kuin räpläsin puhelinta siellä, vaikka noista miehen otoksista muun kuvan saattaisikin saada. Kröhöm.

2 kommenttia

Kaupallisessa yhteistyössä  LähiTapiola  ja  Blogirinki Media . Hei, muistattehan vielä sen hyvinvointimittauksen , jossa olin muka...

Kaupallisessa yhteistyössä LähiTapiola ja Blogirinki Media.


Hei, muistattehan vielä sen hyvinvointimittauksen, jossa olin mukana? Sen Firstbeat-tutkimuksen, jossa minua, eli sykkeitäni, mitattiin muutaman päivän ajan tutkiaksemme hyvinvointiani. 

Mitä sain hyvinvointimittauksesta lopulta tulokseksi?

Ennen mittausta epäilin, ettei liikuntaa tule lähellekään tarpeeksi. No, se piti osittain paikkaansa. Arkiaktiivisuutta ja -liikuntaa kertyi oikein mukavasti. Me ulkoilemme päivittäin ja kävelylenkkejä tehdään useasti viikossa, eikä kahden lapsen kanssa ehdi muutenkaan paikallaan paljon olemaan, joten arkiliikuntaa tulee siltäkin osin kuin itsestään.

Kunnon hikiliikuntaa taas ei kertynyt mittausjaksolla ollenkaan. Sainkin ohjeeksi yrittää pari, kolme kertaa viikossa irtautua edes hetkeksi tissitakiaisestani ja suunnata kunnon urheilun pariin. Olipa se sitten lenkki tai jumppa, kunhan liikkuisi vähän reippaammalla otteella.

Kuva

Kaaviossa näkyi hauskasti, missä kohdin stressitasot nousivat. Ei niin yllättävää, että usein esimerkiksi juuri ennen ulkoilua kaavion punaiset käyrät sahasivat korkeammalla, siinä äiti-ihmisen yrittäessä saada koko perhe tehokkaasti puettua ja pihalle. Ei aina mitään maailman helpointa ja rentouttavinta hommaa, tiedättehän. 

Palauttaviakin hetkiä tuli. Oli hauskaa nähdä, kuinka keskellä päivääkin saattoi olla aikoja, jolloin palauduin, vaikka aika usein tuntuu, että päivät ovat läpeensä ylihektisiä. Ilmeisesti ne pienet tuokiot, kun lapset (tai edes toinen niistä) nukkuvat ja itse istahtaa rauhassa kahvikupposelle tai oikasee nopeasti itsensä sohvalle, tekevät ihmeitä.


Yöheräilyistä huolimatta koin olevani suhteellisen pirteä. Silti vähän epäilin mittauksen tulosten kertovan unieni olevan niukkoja. Sanoohan kai maalaisjärkikin, että jatkuvasti katkeilevat unet eivät voi olla riittävät? 

Paitsi että voivat. 

Minun yöuneni – useista heräilyistä ja huonosta nukkumisasennosta huolimatta – olivat kuin olivatkin palauttavia. Analyytikko sanoi, että vaikka kuinka nukkuisi kymmenen tuntia putkeen, uni ei välttämättä ole palauttavaa. Tai kuten minun tapauksessani, se häiriöistä huolimatta voikin olla. Pelkkä unen määrä ei kerro koko totuutta, ja juuri siksi hyvinvointianalyysi on mielenkiintoinen: Se kertoo asioista paljon pintaa syvemmin.


Yksi erikoinen päivä tuloksissa oli. Vaikka kaikkina muina päivinä stressitasot olivat aika normaaleja ja yöunet palauttavia, mittausjakson viimeinen päivä oli lähes kauttaaltaan punainen. En osannut nimetä mitään asialle mitään erityistä syytä, joten se jäi mietityttämään. 

Analyytikko kysyi tuloksia läpikäydessämme, olinko ollut kipeä viimeisenä päivänä. Se kun kuulemma saattaa joskus näkyä kaavioissa. En ollut kipeä, mutta muutaman päivän päästä tulin kipeäksi. Olisiko siis kehossa jyllännyt pöpö voinut näkyä jo ennalta? 

Kerrottakoon muuten, että kaikki punainen väri käyrissä ei ole pahasta tai varsinaista stressiä. Se on normaalia stressitason vaihtelua, mitä tulee ihan vaikka tavallisesta työnteosta. 

Minulla anturat värähtelivät esimerkiksi kirjoittamisen kohdalla – kun ajattelee oikein kovasti. Sitä tosin ei ehkä juttujen tasosta aina huomaa, mutta kyyyllä minäkin ajattelen jotain joskus. Ilmeisesti.



Noin kaiken kaikkiaan lopputulos oli, että voin ihan hyvin. Niistä muhkuistani huolimatta, kuten arvelinkin, hurraa!

Palaudun päivästä riittävästi ja saan tarpeeksi hyvää unta. Stressitasot ovat melko normaaleja, eivätkä ne nouse liian korkeiksi tai kovin pitkäkestoisiksi. Arkiaktiivisuus on hyvää, mutta vielä paremmin luultavasti voisin, jos saisin lisättyä lisää liikuntaa arkeeni.


Vaikka itsestään pitäisi ihan täpöllä huolta, aina voi sattua jotain. Tämän kampanjan myötä – LähiTapiolan kamppis kun on – havahduin taas siihen, että meillä on kaikki muut vakuutettu, paitsi me vanhemmat.  

On kotivakuutus, autovakuutus ja matkavakuutus. On lapsivakuutus, koiravakuutus ja jopa tuulilasivakuutus, mutta ei sairaskuluvakuutusta tai henkivakuutusta minulle ja miehelleni. Jos jotain sattuisi, koirat tai se tuulialsi ehkä sitten pitäisivät huolen lapsista ja meistä? Huolehtisivat, että katto pysyy pään päällä, sairaskulut kuitataan ja niin edelleen? 

Apua.


Tämä koko kampanja on ollut ajatuksia herättävä. Se on saanut miettimään entistä enemmän omaa hyvinvointia ja omien valintojen vaikutusta itseensä ja muihin. 

Testin tulokset eivät sisältäneet suuria yllätyksiä ja se on minusta hyvä asia! Sehän tarkoittaa, että tunnen itseni ja voimavarani hyvin. Koen voivani hyvin ja niin näyttäisi olevan myös paperilla. Yllätys lähinnä oli, kuinka hyvin tulokset vastasivat odotuksiani. 

Mahtava, mielenkiintoinen koe.

Yhteistyössä LähiTapiola.

6 kommenttia

Kyllä ei ole ihmisen hommaa tämä tämmöinen lomailu. Vierailla Helsingissä, viettää juhannusta, syödä hyvin, nähdä y...


Kyllä ei ole ihmisen hommaa tämä tämmöinen lomailu. Vierailla Helsingissä, viettää juhannusta, syödä hyvin, nähdä ystäviä. Käydä viikon sisällä Heurekassa, Korkeasaaressa, Linnanmäellä ja kirsikkana kakun päällä juhannuksena Muumimaailmassa. Ranggaa on, kato. 

Eli ihanaa, mutta vähänkö nyt väsyttää. Kaikkeni antaneena, muumit halanneena, suolta Heurekassa vetäneenä.

Nyt on onneksi vielä muutama päivä lomaa. Saa sitten lomaa lomasta. Pääsee palautumaan lomailusta. 

Yes, very-very hard life me have. 

Olimme eilen Linnanmäellä lasten kanssa ja minä ehdotin miehelleni, että ostamme meille vanhemmille yhdet kertaliput ja menemme vu...


Olimme eilen Linnanmäellä lasten kanssa ja minä ehdotin miehelleni, että ostamme meille vanhemmille yhdet kertaliput ja menemme vuoroin käymään valitsemissamme kieputtimissa. Lapsetkin kun ymmärsivät nukahtaa rattaisiin, jotta me vanhemmat päästään viimein tekemään sitä mitä vanhempien tulee tehdä: hihkua huvipuistolaitteissa.

Koska omista huvipuistoajoista oli pikaisen laskutoimituksen mukaan vierähtänyt jo kymmenisen vuotta, laitoin kummitytölleni tiedusteluviestiä, mikä laite olisi kannattavin sijoitus. Saimme suosituksia yleinen suosikki -mittarilla, sekä kannattavuusperiaatteella. Siis, että mikä olisi optimaalisen pitkä, hurja ja kreisi, ja toisi täten eniten vastinetta kahdeksan(!) euron kertalipulle.


Minussa on herännyt vanhemmiten eräänkinlaisia jänniä piirteitä, kuten selviytymisvietti, sekä kaikkea tekemisiäni arvioiva riskianalyytikko, joten päätin, että laitteen pitää olla sellainen, missä ei tule suuria nytkähdyksiä niska-alueelle. Koska "EN KAI MINÄ AUTOKOLARIINKAAN HALUAISI, ETTEI NISKAT MENE POIKKI!" 

Mutta koska laitteen tulisi silti olla edes jotain tuntemuksia herättävä, valitsin laitteekseni Kingin. Kyllä, sen, joka vie 75 metriin ja vapaapudottaa sieltä alas. Se olisi hurja, mutta ei sellainen, joka katkaisisi niskaani. Koska eikö ne laitteet juuri niin yleensä tee?

Toinen merkittävä kriteeri oli jonon pituus. Eihän meillä keski-ikäistyvillä ihmisillä hyvänen aika ole aikaa jonottaa – meillähän on jumankauta ruuhkavuodet jo omasta takaa!

No minähän astelin lähes jonottomaan Kingiin ja käskin miehen ottaa valokuvan minusta. Jos vaikka en tulisikaan alas, niin jäisi muisto kuitenkin. Kun turvalaitteet oli kiinnitetty ja laite lähti liikkeelle, muistin, että minähän pelkään korkeita paikkoja nykyään ihan helvetisti. Eissssaat... miksen muistanut sitä ottaa huomioon laskelmissani?


Kysyessäni muuten mieheltäni, kannattaisiko minun mennä Kingiin, mies tuumasi, että mene vaan, mutta pissaa sulla kuitenkin tulee housuun. Mitään en silti myönnä.

Kun laite nousi hiljalleen yläilmoihin ja kun se hetken taivaalla hengailun jälkeen yllättäen päästi itsensä vapaapudotukseen, olin varma, että kuolen. Ainakin vähän. Ei siinä ehtinyt muistaa, että tämä on ihan hallittu tapahtuma, vaan jotkut primitiiviset selviyty(mättö)misreaktiot pistivät huutamaan silmät selällään järkytyksestä. Ja sitten se jo loppuikin. Olimme takaisin maankamaralla. Jalat tunnottomina ja olo kuin suuremmankin selviytymistaiston selättäneenä.

Kokemuksesta adrenaliineissani ilmoitin heti, että haluan hakea uuden lipun ja mennä toiseenkin laitteeseen. 

Mutta kun mies kävi siinä hullussa Ukko-laitteessa, joka kieputtaa ja riuhtoo kaikkia ylösalaisin ja kun minä sitä hommaa maasta käsin katselin, päätin, että ehkä tämä oli sittenkin tässä. Pakotin sitten kostoksi miehen siihen Kingiin. Lykkäsin adrenaliinipäissäni ostamani ylimääräisen laitelipun miehelle ja menin ongintaan.


Sopii mulle niin paljon paremmin.

Tietää taas tulleensa vanhaksi, kun Linnanmäellä laitteen valinnassa ei vaakakupissa painakaan enää hauskuus, suurin vauhti ja kreisein kieputus. Päinvastoin.

Ai niin, ja tältä mä kuulemma näytin alastulossa:

Urpo.


4 kommenttia

Hae