Ehdolla!

24.8.2015

Nyt on kuulkaatte päässyt käymään niin, että olen ehdolla! Ei, ei – en presidentiksi tai Oscar-voittajaksi, vaikka niihän sää tiätty luul...

Nyt on kuulkaatte päässyt käymään niin, että olen ehdolla! Ei, ei – en presidentiksi tai Oscar-voittajaksi, vaikka niihän sää tiätty luulit.

Sain kuulla, että olen arvovaltaisen tuomariston valitsemana ehdolla perhekategoriassa The Blog Awards Finland 2015 -kisassa. Nyt vielä kun näin tänä aamuna listan muista ehdokkaista, olin lennellä persiilleni!  

Muut perhegenren blogit ovat nimittäin upean aito, hersyvä Puutalobaby, konkaribloggaaja Oi mutsi mutsi, teräväkynäinen Project Mama ja rohkea Mutsis on. – Että melkoisen kovassa seurassa! Ja melkoisen ansioituneita bloggaajia! Aivan upeita mutseja, ja minun rimpuilublogini on siellä yhtenä viidestä! Änböliiväble!

En oikein tiedä miten päin olisin! 
Olo on onnellinen ja otettu. Kuulostaa kliseeltä, mutta mulle pelkkä ehdokkuus on jo voitto. Tämmönen yks muija Turusta vaan siellä niin, muina ehdokkaina. En osannut edes kuvitella moista, vaikka villeissä unelmissani toki jostain ehdokkuuksista olenkin joskus haaveillut. 

Itse asiassa olin niin yllättynyt, että luulin aluksi, että se saamani posti, jossa kerrottiin asiasta, on joku huijaus ja että mihin kohtaan pitää nyt syöttää ne pankkitunnukset, sotu, luottokortin numero ja osoite. No en minä sitten niitä pannut, mutta kuvan panin, ja nyt se on tuolla sivuilla, Ã¤Ã¤nestysosiossa

Sekä yleisö että tuomaristo äänestävät voittajan jokaisesta kategoriasta. Sama blogi voi voittaa molemmat osiot. Tässä kisassa voi pärjätä kaikenlaiset blogit, ja se jos mikä on mahtavaa! 


Huh. Ja siis niin: Menkää ny hyvänen aika äänestää! Mua! Tai saa muitakin äänestää, mut mielellään erityisesti mua. Löl!

Koska en oo vieläkään päässyt itkien toivomaan maailmanrauhaa yleisön eteen. Ja koska olen kuitenkin ikäni harjoitellut Oscareiden The Blog Awards Finland 2015 -kiitospuhetta.

Pus!

You Might Also Like

32 comments

  1. Onnea! Kunhan susta ei tuu sellasta mainostajaa kuin noista muista....Ku tää on niin hyvä blogi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa, kun viihdyt! <3 Hahha, nooh, onhan mullakin täällä yhteistyöjuttuja ollut ja on jatkossakin. Mutta ei vissii oo ollut liikaa, jos ei ole häirinnyt(kö)? :)

      Poista
  2. WOU! No syystäkin olet tuolla ehdokkaana ja ÄÄNESTETTY ON! Sua siis, jos jäit miettimään. WOOP WOOP! ♥

    VastaaPoista
  3. Todellakin äänestin ja todellakin vaadin sitten nähdä sen kiitospuheen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos! Ja hahahha! Pitää pyytää joku kuvaamaan. Siis mikäli pääsen sellaisen ees pitämään! :D

      Poista
  4. Wautsivwau!!! Mie olen myös sitä mieltä että kyllä sie oot paras :) Ääni sinne tois pual Suommee!

    VastaaPoista
  5. Mä en kestä!!! Miten on voinut käydä niin, että en ole törmännyt tähän blogiin aikaisemmin?? Tää on ihan paras. Huippu. Mahtava!!! Nyt kyllä sori vaan kävi niin, että kerkesin äänestää Project Mamaa ennen kuin eksyin tänne... Mut mä äänestän sua sitten ensi vuonna. Tai kehitän pikaisesti sivuperoonan, joka käy äänestämässä sua :D

    Enivei, taitaa mennä ensi yönä myöhään vanhoja kirjoituksia lukien...

    Emma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh no! Mutta hyvä että löysit nyt! Mahtavaa! Ja Project Mama on äänesi kyllä ansainnut! Jee! :)

      Poista
  6. Niin lähti ääni sulle! <3 Kun näin päivällä, että oot ehdolla, olin että jeij sun puolesta! :) ihan mahtavaakin mahtavampi juttu!

    Sä niin viet voiton, koska -noh, oot oman kategoriasi kirkkain tähti. <3 Sori vaan muut ehdokkaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuulalaa! <3 Olin kyllä itekki melkosen jeij! Kiitos äänestäsi!

      Poista
  7. No onhan tää ihan hyippy blögi. Saat mun ääneni myös.

    T. Neljän äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoij, kiitos! Glämööriä lapsiperhe-elämää täällänäin teidän hyipyssä seurassa! <3

      Poista
  8. Done �� Gyyd lak!

    VastaaPoista
  9. Klik klik ja ääni läks sulle! Kyllä näistä sun jutuista jo jonku palkinnon ansaitsee. Sen verran monta kertaa saanu vatsalihakset kipeinä nauraa täällä. Tsempit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ha-haa, kiitti! Palkinto ees säälistä, ois kova! :D

      Poista
  10. Taidan ekaa kertaa koskaan mennä äänestämään, koska tämä blogi vaan on niin :) <3 :) <3 :) :P :D <3 :D

    VastaaPoista
  11. Jesss ansaittu ehdokkuus!! I vöyted foor juu!

    VastaaPoista
  12. No pitihän sua äänestää, ku piristät mun päivää aina jutuillas... :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti! Tekin täällä piristätte mun! <3

      Poista
  13. Hienoa ja onnea ehdokkuudesta! Kävin heti äänestämässä kun tuosta luin fb:ssä sillä blogisi sai koukuttumaan ensilukaisusta! Aina pitää rästiin jääneet postaukset käydä lukemassa, kommentoida en ole tainnut ennen mutta täällä siis yksi innokas lukijasi mo! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, MOI! Ja kiitos! Ihana jos koukuttaa! Se on hyvä merkki! ;)

      Poista
  14. Tulipas paljon huutomerkkejä!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis huutomerkit toimii! Kirjoitan kaikki kommentit pelkillä huutomerkeillä! :D

      Poista
  15. Moi! Löysin sinun blogin, kun etsin gluteenittoman suolaisen piirakan ohjetta. Tämä blogi on ihan mahtava ja piirakka meni tyttöjen illassa hetkessä, se oli niiin hyvää :-) kävin antamassa sinulle äänen, sen ehdottomasti ansaitset! :-) t. Uusi lukijasi Oulusta

    VastaaPoista

Hae