Sain mieheltä joululahjaksi lahjakortin erään day span aasialaiseen nesteenpoistohierontaan. Mies siis teki työtä käskettyä ja osti sen minulle, koska pyysin. Että ei sillee mikään vinkki-vinkkinen mieheltä minulle, että vähän on naamaan nestettä kertynyt. 

Olen käynyt ennenkin kyseisessä mestassa – tosin eri hieronnassa – ja todennut hyväksi. Ajattelin tuolloin loppuraskaudesta, että tuollainen nesteenpoistojuttu on varmasti kamalan kiva piste iin päälle, kun raskauskilot on tiputettu.

No raskauskiloista en sano mitään, mutta päätin käyttää lahjakortin nyt pikapikaa pois, ettei se ehtisi mennä vanhaksi. Pehmeä lasku arkeen, ajattelin, kun varauksen tein. Omaa aikaa, rauhoittumista, rentoutusta, eteerisiä öljyjä ja niin edelleen.

No ei siinä. Pääsin mestoille ja lykkäsin lahjakortin vastaanottovirkailjan kouraan. Ei muuta kuin hiusverkkoa vaan päähän ja paperikalsonkeja jalkaan. Hoitopöydälle pötköttelemään ja hierontaan chillaamaan.

Taustalla soi rauhallinen itämainen liplatus, tuolin kasvoreiän alla näkyi joku kukka-asetelma, ehkä tekokukkia, ja sitruksen tuoksu leijui ilmassa. Kaksi hierojaa aloittaa jaloista. Pesee, lämmittää, öljyää ja hieroo. Aika perusmatskua. Uni alkaa hiipiä, mieli rauhoittua.

Sitten. Täysin puskista alkaa jumalaton läiskiminen. Herään horroksesta ja säikähdän. Kaksi naista hakkaa jalkojani että koko kortteli kaikuu. No poistuupahan nesteet, ajattelen, mutta mieleni tekee heittää jotain läppää läskeistäni. Puolustusmekanismi, katsokaas.

Alkaa nipistely. Tai semmonen lihasta kiinni ja irti -nyppiminen. Ei kamalan rentouttavaa, ehkä vähän epämukavaa. Absurdin yhdentahtinen napsutus aiheuttaa mielessäni lisähilpeyttä, mutta kestän sen. Reisien kohdalla vähän kutittaa.

Hieronta jatkuu ja saan rentouduttua uudelleen. Käsien ja selän vastaava käsittely ei aiheuta enää minkäänmoisia ihmetyksiä. Olen jo tottunut tyyliin, eikä käsittely tule yllätyksenä.

Seuraavaksi tulee käsky kääntyä selälleen: on vatsan vuoro. Voi saatana. Minun raskausarpinen taikinamahani paljastetaan, mikä jo itsessään aiheuttaa tukalat olot. Ainakin minulle. Ja se, että joku aikoo vielä koskea mahaani, on jo täysin mukavuusalueeni ulkopuolella – kilometrien päästä siitä. Reisien ja pepun läpsyttely ja nyppiminen ei tunnu enää missään mahan vastaavan käsittelyn rinnalla.

Ja sitten. Jumalauta sitten. Se nyppiminen. Siis mitä te tekisitte jos joku ensin läiskii sun mahaa ja sitten nyppii sitä? Nipistää ihraa, nostaa ilmaan ja päästää irti. Ja ihan älyttömän nopeessa tahdissa! Pystyisittekö olee ihan muina vaan siinä? 

No minä en pystynyt. Alkoi kutittaa. Teki mieli nousta ylös ja puskea kaikki kimpustani pois. Sinnittelin silti. Mutta vaikka kuinka yritin miettiä valkoisia hiekkarantoja ja palmunlehtiä, pystyin keskittymään vain siihen epämukavuuteen. Kroppa meni väkisin kiemuralle, eikä rentoudesta ollut enää tietoakaan. 

Ja mikä parasta, tirskahdin. Repesin. Vaikka kuinka yritin estää, suu kääntyi hymyyn ja nenästä pääsi vasten tahtoani tukahdutettu naurunpyrskähdys. 

Koska silmieni edessä oli pyyhe, en nähnyt mitä hierojat tuumivat, mutta olin kuulevinani hymähdyksen. Sellaisen nenä-äänen. Hymps. En tiedä oliko se hyväntahtoinen vai silmiä pyörittelevä, tai huomasivatko kaikelta läiskimiseltään edes, mutta taianomainen day spa -glamööri oli nyt kuitenkin kaikonnut. Ei auttanut enää lootuksen kukat ja liplatusmusat. Minä rikoin taian.


No ei siinä. Lopun kasvohieronta ja niska-hartiakäsittely meni edellisiä tapahtumia miettiessä ja edelleen naurua pidätellessä. Olen niin lapsellinen. Miksi piti kämmätä 140 euron (!) hieronta? Miksen osannut olla ja nauttia? Dear Eki, mikä minua vaivaa?

Lähtiessäni vastaanottovirkailija kysyi, mitä tykkäsin hoidosta. "Oli kivaa", vastasin. 

Joo, olipa kyllä. Vähän liiankin.