Tietoa mainostajalle ›

Tahditon lilluja – Reportaasi vesijumpasta

10.2.2016

Istun autossa. Ulkona sataa ja olen matkalla vesijumppaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Minua jännittää. "Ota esikoisen kellukkeet mu...

Istun autossa. Ulkona sataa ja olen matkalla vesijumppaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Minua jännittää. "Ota esikoisen kellukkeet mukaan!" vääräleukainen aviomieheni huikkasi lähtiessäni.

Vain hetki sitten olin kotona. Turvallisessa, omassa kodissani, lämmön, vaatteiden ja ruoan ympäröimänä. Nyt olen matkalla uimahallille. Paikkaan, jossa on liian kirkkaat valot ja liian vähän vaatteita. Autossa muistan, etten ole sheivannut sääriäni. Enkä kainaloitani.

Pääsen uimahallille. Parkkipaikat ovat täynnä. Voi helvetti, tarkoittaako tämä sitä, että uimahalli on täynnä? Ihmisiä. Toisia ihmisiä.

Pääsen hallille ja ystävällinen henkilökunta opastaa käyttämään pääsylippuna toimivaa ranneketta. "Tätä näyttämällä pääset portista sisään ja myös pukukaappien lukot lukittuvat ja avautuvat tätä näyttämällä." Hi-techiä, ajattelen.

Löydän vapaan pukukaapin ja alan riisua vaatteitani. Joku toinen ensikertalainen telakoituu viereeni ja yhdessä ihmettelemme suihkujen ja altaiden koordinaatteja. Kun yritän laittaa puhelimeni äänettömälle, otan vahingossa näyttökuvan. Kliks! - ja pelkään vierustoverin luulevan minun ottaneen pukuhuoneessa kuvia. Kuin joku pervo. Hävettää vähän.

Uimahalleissa harmillisinta on, ettei uimapukua saa laittaa pukukopissa valmiiksi päälle ja mennä se päällä suihkuun. Ei, alasti pitää olla. Vasta sitten, kun uimapuvun päälle nykiminen on täysin mahdotonta, eli märkänä, sen saa kiskoa päälle. Kuin varis mansikkapellon päälle levitettyyn verkkoon juuttuneena sätkin uimapukua ylleni. Hätääntyneenä, valmiina luovuttamaan.


Tulen viimeisten joukossa altaalle. Kaikki muut lilluvat jo vedessä – minä mietin vielä, miten päin vyötärölle kiinnitettävä kelluntaväline kuuluu asentaa. "Oot vissiin ekaa kertaa", huikkaa uimavalvoja. No shit, Sherlock, no shit.

Vesi on minun makuuni liian haaleaa. Tykkään oikein lämpimästä. Haluaisin kellua lempeästi kuin kohdussa, mutta 27-asteinen vesi herättää minut pumpulisesta haaveestani.

Jumppa alkaa. Ensin ilman vastuksia, alkulämmittelyn jälkeen vastuksilla. Keltaisilla, vihreillä ja punaisilla umpisolupolyeteeni-pötköillä.

Musiikin tahdissa tekemiseen mieltynyt mieleni huutaa kärsimyksestä, kun veden luoma vastus estää tahdissa liikkumisen. Kuin pahaa unta, jossa olen vasten tahtoani joutunut painovoimattomaan avaruusdiskoon.

Simpsakka, urheilutrikoisiin ja -paitaan pukeutunut ohjaaja juoksee ilmassa altaan reunalla ja kannustaa tekemään liikkeet nopeammin. "Näin, näin, täysillä!" huutaa. Helppo se on siellä vedenpinnan yläpuolella tahdissa nyrkkeillä ja juosta, mutisen mielessäni. Tule tänne veteen tekemään tahdissa, niin katsotaan.

Abban Dancing Queen alkaa soimaan. Se tuntuu erityisen pahalta. Minä olen dancing queen oikeissa olosuhteissa. Nyt olen vain läjä kelluvaa lihaa, joka ei tottele minua.

Kolmen vartin vedenalaisen nyrkkeilyn, vatsalihaspunnerrusten ja juoksun jälkeen tunnen lihakseni. Olen vetänyt ihan kiukulla viimeiset liikkeet. Veden alla saatan kuvitella itseni atleettiseksi. Altaan reunalla venytellessä tunnen olevani itse Hanna-Maria Seppälä. Hauikseni ovat varmasti muhkeat ja veden pinnalle loiskahtelevat olkalihakseni vedestä kiiltävät, kadehdittavan kiinteät.

Uimahallin suihkutiloissa nään heijastuksen itsestäni saunan lasiovesta. Illuusio särkyy.


Puen nopeasti vaatteet puolikostealle iholleni. Märät hiukseni heitän pipon alle. Olisi pitänyt ottaa kaksi pyyhettä mukaan. Nenäni on täynnä vettä ja käteni ovat hellänä, täysin voimattomat. Poistun pukuhuoneesta ja yritän unohtaa, että vahingossa törmäsin suihkussa paljaalla ahterillani toiseen paljaaseen ahteriiin. Menen kahvilaan ja ostan proteiinijuoman. Olen urheilija, juon urheilujuomaa, sanon itselleni.

Matkalla autolle myhäilen tyytyväisyytäni. Olen varma, ettei kukaan ole koskaan katunut urheilusuoritusta, olipa se ollut kuinka vaivaannuttavaa vain. Nostan hattua itselleni ja varsinkin kaikille vesijumppaharrastajille. Ei se helppoa ole. Siellä taistella luontoa vastaan Paula Koivuniemen tahdissa.

Jo pelkästä uinnista tulee nälkä – vesijumpasta kahta kovempi. Mieleni tekee suurta annosta lämmintä ruokaa. Kotona syön avokadoleipää ja tomaattia. Käännän katseeni pois miehen tuomista laskiaispullista ja teen vielä yhden näkkileivän.

Aamuyöllä herään levottomiin jalkoihin. Vaihdan asentoa useasti, mutta kehoni on levoton. Vatsani kurnii, mutta päätän olla välittämättä siitä. Olen urheilija, sanon itselleni, olen urheilija.

You Might Also Like

25 kommenttia

  1. Argh, tää sanois. Juuri siksi en pääse uimahallille. Suosittelen veden kaipuuseen avantosaunaa; siellä voi saunan pimeydessä vetää jalat vatsamakkaran eteen ja kuvitella että kukaan ei näe. Tosin se vesi on kyllä vielä kylmempää kuin +27 astetta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Caribiassa oli kivaa! Siellä oli hämärämpää ja vesi oli lämpimämpää! Haha! Mites toi avanto... lasketaanko urheiluksi? :D

      Poista
    2. Avanto (tai siis talviuinti näillä talvilla) on urheilua! Ihan tulee väsynyt ja nälkäinen olo. Uittamolla on myös punttis jos haluu alle vähän "urheilua". En oo kyllä sitä kokeillu, hengästyn tarpeeksi siitä jyrkästä mäestä😜

      Poista
  2. Uikkari on helpompi pukea päälle suihkussa. Ei tartte tempoa niin kovin. Jos siis uskaltaudut vesijumppaan uudelleen niin kannattaa kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis suihkun valuessa vettä ja seisot siinä alla? Mä puen uikkarin ain niin. Sillon se uikkari sujahtaa päälle vähemmällä kitkalla.

      Poista
  3. Pidän sun kirjoitustyylistä. Osaat varioida sitä tosi hyvin tyylistä toiseen. Mulla on täältä Keski-Euroopasta aika villi uimahallikokemus... Ostettiin miehen kanssa liput, joihin kuului saunaan pääsy. Meidät opastettiin toiseen kerrokseen, saunapukkareille. Tokaan kerrokseen päästyämme katsahdin ekaan pukkariin, ja sen sisällön nähtyäni käskytin miehen sinne ja suuntasin itse toiseen. Kun sain kaikki vaatteet pois, sisään tuli keski-ikäinen mies, ja se otti simmarit pois päältään! Ei ollut erikseen miesten ja naisten pukkareita, ei. Nyt tiedän jo, että tän voi välttää käyttämällä ekan kerroksen "perhepukkaria", mutta jotenkin on ollut tosi hankala lähteä uimahallille enää. Uimahallissa käyn nykyään Suomen lomilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, kiitos! Tyylistä toiseen -kikkailu on kivaa ja hyvä jos toimii! :)

      Apua, haha, mikä kokemus! Mä jotenkin haluaisin olla semmonen et mua ei haittais yhteiset pukuhuoneet, mutta haittaaha ne ny! :D

      Poista
  4. Voi apua kuinka hyvin kirjoitettu, nauroin ihan kippurassa, kiitos tästä! :D

    VastaaPoista
  5. Terveiset myös uimahallilta! Olin tosin 1,5-vuotiaan kanssa, mutta nälkä mun on silti :D Sain lillua lämpimissä vesissä jne. ;) Mutta ihan totta puhuakseni, vesijumppa olis kivaa!

    VastaaPoista
  6. Loistavaa tekstiä. :D Minä kierrän uimahallit kaukaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen antanut jo pari kertaa mahdollisuuden niille. Caribia oli kivempi. :D

      Poista
  7. Pakko oli lukea heti kun bongasin sanan vesijumppa! On meinaan ainoo urheilulaji josta läskeineni tykkään :D ilmassa makkarat vasta heiluukin? Ja ennen kaikkea muut näkee sen, vedessä voi piiloutua :D vedetyt jumpat on jees, mutta vesicircuit paras! Uudestaan vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis se oli se miksi siitä tykkäsin. Sielläniin katseilta piilossa. Mutta se tahdittomuus... se sattuu. Minä tykkään tanssia! :D

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. En. Kestä.
    Nauroin hyvän tovin tyynyyni tätä lukiessa, etten herättäis taaperoa. Iso peukku siitä, että oot uskaltautunu vesijumppaan. Mulle ajatus pelkästä uimahallista on jo ihan kauhistuttava :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha! Se on aika kauhistuttava. Mut sit ku siellä on niin... no on se silti vähän kauhistuttava! :D

      Poista
  10. Huippua kerrontaa taas! Vesijumppa on itelle kyllä niitä harvoja miellyttäviä urheilulajeja, tehokastakin melkein ihan huomaamatta! :) täällä vaan on nyt uimahalli remontissa niin ei pääse jumppaileen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on kyl tehokasta ja tavallaan miellyttävääkin, mut se musahomma pitäis jotenkin ratkaista! Enkä puhu vain Paula Koivuniemen soittamisesta, hah, vaan siitä että pitäis pystyy tahdissa tekee!

      Poista
  11. Loistava teksti, jälleen kerran!
    Mua kiinnostaa erityisesti tässä se, että menetkö uudelleen?
    Urheilulajeista puheenollen,
    oletko kokeillut ilmajoogaa? Ystävä yrittää houkutella, mutta ajatuskin siitä hirvittää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! No siis... en. Ehkä. Ainakaan tohon samaan. Ku siis vesijumpasta tykkään, mutta se musiikki... jos ois paremmat musat ja ees vähän suunniteltu sitä, että sillä musalla ois joku tarkoituskin siinä, niin sitten. Mistä sellasia sitte löytää?

      EN OLE KOKEILLUT! Apua! Hahahahah, ilmajoogaa?! Mitäääh?

      Poista
  12. Niin hyvä! :) Sekä teksti, että rohkeus, että vesijumppa. Hyvähyvähyvä. Itse aloitin vesiurheilut raskaanaollessa, kun kävin vesijuoksemassa. Isoa mahaa ylpeänä näytelin. Kerran jotkut mummot tosin moralisoivat, väittivät ettei vesijuoksuvyö mahdu vauvamahan päälle. Ajattelin hiljaa, että mummomahan päälle sitä on vielä vaikeampi venyttää.
    Mutta joo, viestini oli lähinnä vaan toi "hyvä". Uimahalleilusta tulee lapsuusmuistoja ja sitten tulee sellainen olo, että on kunnon ihminen kun vieläkin siellä käy. Että on asiat maailmassa kohdallaan vieläkin. Että näin. :)

    -Nuunu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo,just toi! Joku tommonen turvallinen kasikyt-ysikytluku uimahallissa kaikuu! Hartsportti vaa puuttuu! <3 Muistaks sen juoman? Niissä isoissa säiliöissä uimahallilla?

      Poista

Hae

 

 

Ruokablogien kärki