Johtaja 02:20

27.3.2017

Aina silloin tällöin esikoisemme huvittaa meitä jutuillaan. Yllättää oivalluksillaan tai muina miehinä tohottaa menemään aivan päättömiä jut...

Aina silloin tällöin esikoisemme huvittaa meitä jutuillaan. Yllättää oivalluksillaan tai muina miehinä tohottaa menemään aivan päättömiä juttuja. Lempinimekseen on muotoutunut noihin hetkiin Johtaja. Se vaan jotenkin kuvaa sitä olemusta välillä niin hyvin. Semmonen hassu, määrätietoinen pätykkä.

Muutamana aamuna olen ollut kovin posiitivisesti yllättynyt, kun esikoisemme on heräillyt itsekseen, ensin nukuttuaan koko yön omassa sängyssään. Sen jälkeen vielä auttanut itse itseään aamutoimissa, eikä ole tullut herättämään meitä. Vaikka toki olen herännytkin aamuisiin ääniin, mutta ollaan muut saatu pötköttää rauhassa.

Toissayönä havahduin, kun valot olivat päällä keittiössä. Mieheni oli hetki sitten hakenut itkemään heränneen tyttäremme viereemme, joten ajattelin, että mies on jättänyt vahingossa valot päälle. Mielessä toki kävi, että ei se kyllä yleensä valoja sytyttele, mutta sen enempää miettimättä jatkoin uniani.


Kohta kuulin kipittäviä askeleita ja pientä rapinaa. Epäillen pohdin, voisiko nyt jo olla aamu ja esikoinen noussut taas itsekseen ylös, joten kurkkasin puhelimen ruudulta varmuuden vuoksi kelloa: 02:20.

Vieressä möllötti mies ja kuopus, joten kipittäjän äänet tosiaan kuului esikoiselle.

Nousin sängystä ja olohuoneessa odotti yllättävä näky: Sohvalla lojui yksi neljävuotias katselemassa pädiä. Vierellään syöty Suffeli-pussi, jonka isi oli jättänyt illalla vahingossa pöydälle. Kaikki valot päällä, ihan muina Johtajina.

"EMMINÄ MEE NUKKUU!" ilmoitti jo ennen kuin ehdin edes avata suutani.

Laitettiin siinä kuitenkin pädi, valot ja Suffelit pois, ja saattelin pojan takaisin sänkyyn.

Aamulla unet maistuivat yölliselle herkuttelijalle vähän tavallista kauemmin – kai ny, kun on keskellä yötä vähä tsekkaillut My Little Ponyjä ja vedellyt suklaata.


Sellainen vaan tuli mieleeni, että entä jos en olisi herännyt, niin kauankohan se olisi pysynyt keskellä yötä hereillä ponien parissa?

Uskomaton kaveri.

You Might Also Like

3 comments

  1. Tsihihihiiii! Btw. Sormet ristissä, sain juuri molemmat nukahtamaan isojen poikien sänkyihin... (Joista tulee kerrossänky, kunhan muistetaan minne laitettiin ne liitososat!🙈)

    VastaaPoista
  2. Huippu Johtaja! Voisin melkein kyllä kuvitella tämän meidän 4v typsyltäkin, muutaman kerran päivisin olen yhtäkkiä miettinyt mihin hän on kadonnut ja toinen on löytynyt makuuhuoneesta (ovi kiinni) ison peiton alta piilosta juurikin pädiä katselemasta. On vaan niin sikeäuninen että tämä yö-skenaario tuskin toteutuu :) Ja pöydälle unohtuneet suklaat ei meilläkään kyllä kauaa säily :D

    VastaaPoista

Hae