Mitä luonnonkosmetiikkakokeilusta jäi pysyvään käyttöön ja mitä ei?

26.10.2017

Kaupallinen yhteistyö: Mossa &  Suomen Blogimedia Muistatteko, kun keväällä aloitin intensiivisemmän luonnonkosmetii...

Kaupallinen yhteistyö: MossaSuomen Blogimedia

Muistatteko, kun keväällä aloitin intensiivisemmän luonnonkosmetiikkakokeilun? Aikaisemmin olin ollut iloinen sekakäyttäjä – mitä olen vähän vieläkin –, mutta silloin vaihdoin kaikki ihonhoitotuotteet luonnonkosmetiikkaan. Meikit ovat vielä vaihtelevasti mitä sattuu, kuten myös hiustenhoitotuotteet, mutta niidenkin kohdalla olen alkanut pikkuhiljaa köyttämään luonnonkosmetiikkaa.

Psst.. postauksen lopussa muuten kerron, miten sullakin on mahdollisuus päästä kokeilemaan ilmaiseksi Mossan tuotteita! Mutta ensin näistä tuotteista, joita olen testannut!

Yli puoli vuotta on nyt vierähtänyt ja ajattelin kertoa, mitä silloisista kokeiluista on jäänyt vakiovarusteeksi, onko joku poistunut käytöstäni kokonaan ja onko jotain tullut lisää!

Kuten silloin keväälläkin kerroin, olen ollut tyytyväinen Mossan sarjaan ja nyt jo olen ehtinyt käydä ostamassa uusia purkkeja, kun vanhat ovat käytetty loppuun. Kokeilemalla on löytynyt oikeat tuotteet, mutta joitain on myös karsiutunut pois.

Lue myös keväinen postaukseni, jos et ole vielä lukenut. Siinä kerron muutamia mielenkiintoisia faktoja luonnonkosmetiikasta!

Mutta nyt asiaan!


Jokaisessa tuoteotsikossa on myös linkki itse tuotteeseen, jos haluat lukea heti lisää siitä!


Jatkuvassa käytössä olevat tuotteet:

Nutrive Antioxidant day cream

Tätä käytän aamuin illoin. Se tuntuu hyvältä kasvoilla ja on moitteeton meikin alla. Rasvassa, anteeksi voiteessa, kuten ammattipiireissä näitä sanotaan, olevan lakan C-vitamiini kosteuttaa ihoa ja tuotekuvauksen mukaan silottaa juonteita.

Rasvan voiteen kerrotaan syväkosteuttavan ja tasoittavan ihon pintaa. Helokkiöljy parantaa ihoärsytyksiä, hilseilevää ja kutiavaa ihoa ja kosteuttaa herkkääkin ihoa tehokkaasti, mutta hellävaraisesti.

Näin tasaisesti reissaajana on annettava ektrasuuri kiitos voiteen purkin koosta ja sen pumppupullominaisuudesta. Todella kätevä ottaa mukaan! Tämä on minun luottotuotteeni!

Cleansing Creme Mousse –puhdistusvaahto

Tämä mulla on suihkussa ja tällä pesen kasvoni aina siellä, jos mulla on meikkiä siinä kohtaa. Tämä sisältää valkoherukan AHA-hedelmähappoja, minkä kerrotaan tekevän kasvoista raikkaan ja hehkuvan.

Iho tuntuu kuivalta tämän pesun jälkeen, joten kasvovesi on paikallaan. Kasvovesi palauttaa ihon oman pH:n:

Soothing Vitamin Toner -kasvovesi

Opin, että jotta puhdistusaine putsaa iholta epäpuhtaudet, sen on oltava emäksinen. Iho taas on hapan ja kasvovesi palauttaa ihon oman pH:n. Opin myös, että kasvojen ei kannata antaa kuivua korpuksi ennen kuin laittaa kasvovoiteen, vaan lykätä heti kasvoveden perään voide, jotta se imeytyy paremmin.

Kasvovesi on lempeän miedon hyväntuoksuinen ja jättää raikkaan fiiliksen kasvoille.


Vitamin Cocktail Intense Rehydration Energising Day Cream – vitamiinipitoinen tehokosteuttaja

Nimensä mukaan tämä tehokosteuttaa. Tämä kuuluu Youth Defence -sarjaan, eli estää ennenaikaisia ikääntymisen merkkejä. Voide tuntuu iholla ihanan kosteauttavalta ja se imeytyy hyvin.

Tätä olen käyttänyt vähän fiilispohjalta vuorotellen sen ensimmäisenä mainitun voiteen kanssa. Niin ikään aivan ihana tuoksu tässäkin.

Micellar water -puhdistusvesi

Tätä käytän, kun poistan meikit, enkä pese niitä tuolla puhdistuvaahdolla. Mossan sivuilla sanotaan, että "misellivesi on näppärä tuote ihon- ja meikinpuhdistukseen paljon matkustavalle, laiskalle tai kiireiselle", ja nyt kun mietin, niin sehän on täydellinen mulle! Olen sekä laiska, kiireinen ja matkusteleva! Varsinkin laiska, kun ihonhoidosta puhutaan.

En ihan kauhean kauan päivässä jaksa käyttää aikaa ihonhoitoon ja olen aika mukavuudenhaluinen siinä(kin). Kaikki mikä on nopeaa, helppoa ja vaivatonta, mutta toimii ja tekee tehtävänsä saa mun ääneni.

Aiemmin käytin Vichyn misellivettä, mutta nyt olen siirtynyt Mossan vastaavaan. Vichy ei ole luonnonkosmetiikkaa ja oli kivaa, että tästä tuotesarjasta löytyi vastaava tuote.

Misellit muodostuvat pienistä lipidimolekyylirakenteista, jotka vetävät tehokkaasti puoleensa joko rasvaisia tai vesiliukoisia epäpuhtauksia.

Olen vuosikausia jo käyttänyt misellivesiä ja meikinpuhdistus ei ole koskaan ollut helpompaa. Mun on myönnettävä, että inhoan kaikkia puhdistusmaitoja ja vedellä läträämistä vessassa, jolloin misellivesi on NIIN mun juttu. Tämä toimii myös sellaisissa olosuhteissa, joissa ei vettä ole helposti saatavilla.



Käytössä, mutta ei päivittäisessä:

Facial Oil Vitamin Cocktail – ihoa uudistava tiiviste

Tätä käytän kuivalla talvi-ilmalla kasvovoiteeseeni sekoitettuna. Tässä öljyssä on kaikki mahdolliset ihanat öljyt (täällä koko listaus) ja se on mainio tehokuuri just vaikka näin syksyllä, kun iho voi kärsiä lämpötilojen vaihtelusta. Tässäkin tuoksu on ihana.

Valon määrän väheneminen, kuiva lämmitysilma sisätiloissa, lämpötilojen vaihtelut kylmästä lämpimään ja viima sekä pakkanen muuttavat ihon kosteustasapainoa, joka voi ilmetä kuivuutena, kutinana ja herkkyytenä tai ärsytyksenä.

Intense nutrition body lotion – ravitseva vartalovoide kuivalle iholle 

Tämä on käytössä, mutta olen ehkä maailman laiskin voitelemaan vartaloani. Vain, kun sääret tai käsivarret kihelmöivät kuivuudesta jaksan ottaa putelin ja rasvata.

Mutta silloin kun käytän ai että, tämä todella kosteuttaa! Ja rakastan tämän(kin) voiteen tuoksua! Kuten siinä aiemmassa postauksessa taisin sanoa, olen aika tuoksuherkkä, kun kyse on sellaisista tuoksu-tuoksuista, mutta näiden miedon marjaiset ja hedelmäiset tuoksut ovat ihania.

Mossan asiantuntija muistutti, että vartalon ihon hoitamista ei saisi unohtaa, sillä sekin joutuu kasvojen ihon lailla koville varsinkin talvella meillä Suomessa. Kun vartalon iho on kosteutettu ja kimmoisa, se pysyy helpommin terveenä, sillä kuiva iho on alttiimpi erilaisille iho-ongelmille.


Ei käytössä:

Firming wrinkle smoothing eye cream – anti-age -vaikutteinen silmänympärysvoide

Mulla on ollut yksi jatkuva lempparisilmänympärysvoide aiemmin, ei luonnonkosmetiikka sellainen, enkä ole jotenkin saanut tästä samoja tuloksia esimerkiksi silmäpussien taianomaiselle häviämiselle. Johtunee siitä, että tämä tuote ei myöskään oltu tarkoitettu siihen, vaan silmänympärysjuonteiden tasoittamiseen. Niitä mulla ei mielestäni ole, joten sekin kenties hävitti motivaation tämän käytöstä.

Nyt mulla on itse asiassa testissä Madaran "ihmevoide", eli Smart, jonka pitäisi kadottaa kaikki merkit väsymyksestä, vanhuudesta ja rankasta elämästä, hahah! No ei sentään.

Sen käyttökokemuksia kerron, kun olen ehtinyt paria viikkoa kauemmin testata!



Uusia tulokkaita:

Peeling mask – kirkastava hedelmähappokuorinta

Tämä oli hauska kokemus ekalla kerralla. En tiedä mikä mun ihossa oli meininki, mutta tämä kirveli. Kaveri taas sanoi kokeiltuaan, ettei sillä tuntunut missään.

Sittemmin selvisi, että Peeling Mask saattaa tosiaan ensimmäisellä kerralla hieman tuntua iholla, jos iho ei ole vahva ja tasapainoinen. Tämä riippuu ihan yksilöllisesti ihon kulloisestakin tilasta. Esimerkiksi pintakuivalla iholla kuorinta voi aiheutta pientä tuntemusta. Ja sellainen mulla just on!

Tämä siis poistaa jo valmiiksi kuolleen ihosolukon iholta, auttaen näin kasvoja heleytymään. Näin ollen myös voiteet ja muut hoitotuotteet imeytyvät tehokkaammin ja meikki levittyy ja pysyy paremmin. Hedelmähappokuorinnan kuvauksen mukaan kuorinta myös vähentää pigmenttiläiskiä sekä näkyviä juonteita ja ryppyjä.

Firming + Repair Body Cream – Kiinteyttävä vartalovoide ikääntyvälle iholle

Tämän pyysin testiin, koska se vaikutti niin ihanalta. En ole vielä testannut, mutta tuotteessa kerrotaan että se saa ihon tuntumaan kimmoisuuden ja kosteutuksen lisäksi välittömästi kiinteämmältä. Ehkä tämä saa mut viimein ryhdistäytymään vartalon ihon hoidossakin!

En malta odottaa, kuinka joustava musta vielä tuleekaan!


Ja nyt! Mossa tarjoaa 75 ensimmäiselle ilmoittautuneelle näytekokoisen tuotesetin, jossa on seuraavat tuotteet:

- Vitamin Cocktail Energy Boost Multi-use Mask/Nightcream
- BB Nude Tinting Moisturiser
- Youth Defence Moisturising Antioxidants Day Cream
- Intense Nutrition Nourishing Body Lotion
- Firming + Repair Body Lotion
- Age Excellence Peeling Mask
- Age Excellence Instant Wrinkle Fill Day Cream

Jos näytesetti kiinnostaa, ilmoittaudu pian mukaan tästä linkistä! Ja ole nopea, settejä on vain 75 ensimmäiselle!

Täältä pääset heti shoppailemaan Mossan tuotteita!


Lue myös:
Iloisesta sekakäyttäjästä luonnonkosmetiikkaan

You Might Also Like

19 comments

  1. Tämäpä sattui sopivasti, testasin juuri erästä Mossan silmänym,pärysvoidetta (ei tässä listauksessa) ja mielenkiinto heräsi kyllä muihinkin tuotteisiin. Toivottavasti olin tarpeeksi nopea :D

    VastaaPoista
  2. Ehottomasti kiinnostaa��

    VastaaPoista
  3. Hep!!! Ehdottomasti haluan testata!! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JEE! Sinne postauksen linkistä äkkiä rekkautumaan!

      Poista
  4. Kiinnostaa todellakin! Kotona vauvan kanssa huomaa ihon hoitamisen jäävän tavallistakin vähemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, tuolta postauksen linkistä sitten pian ilmoittautumaan mukaan! :)

      Poista
  5. Mainoksen (sun) uhrina ostin sillon joskus muutaman Mossan testiin ja oon kyllä tykännyt! Madaraa käytin ennen, mut koska Mossa on edullisempi oli valinta aika helppo. Madaran palasaippua aiheuttaa mulle lisäksi jotain allergiaa, joka on toosii harmi koska tykkäsin siitä! Mossan pesujutut on ollu seuraavana testilistassa, toivottavasti ehdin ajoissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Hienoa kuulla, että osui nappiin! Mää kyllä oon ollut kanssa hurjan tyytyväinen! Mitä tuotteita muuten ostit?

      Poista
    2. Mulla on käytössä kasvovesi, päivävoide ja se seerumi. Nimiä en muista😁 Mut hyviä ovat, ne tipat varsinkin on ihan täydellisiä!

      Poista
  6. Minustakin tuo kasvoöljy on ihana ja tuoksusta tulee joulu mieleen! Pitääpä kokeilla sekoittaa se kasvovoiteeseen. Misellivesissä Madara on mielestäni parempi kuin tuo Mossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai on? Okei! En ookkaa kokeillu! Mikä siinä on parempaa susta?

      Ja joo, eikö ookki ihana tuoksu!

      Poista
  7. Oo, mielenkiintoista! Ihan uusi sarja minulle. Kiitos kun kirjoitat tätä ihanaa blogia! <3

    VastaaPoista
  8. Hei. Kiitos ihanista suosituksista, ollut just hakusessa. Olitko tehnyt postausta/olisko sulla vinkkejä hyvistä luonnonkosmetiikasta? Kiitos! :))

    VastaaPoista
  9. Mistähän sitä mahtaa tietää, että ehti mukaan?

    VastaaPoista
  10. Testaapa Madaran nourish&repair shampoota ja hoitsuu. Kun järvivedellä pestyt hiukset. Loistotuote!

    VastaaPoista
  11. Mä ostin kans Mossaa kokeiluun keväällä mutta ei kyllä päässyt jatkoon. Oma iho reagoi kamalilla punaisilla läiskilla silmien ympärillä eikä siis ollut silmänympärysvoide jota käytin. Testasin tätä pariin eri otteeseen muutaman viikon välein ja aina sama juttu.

    VastaaPoista
  12. Ilmeisesti tämä oli yhtäaikaa esillä useammassakin paikassa, sillä vaikka kävin täyttämässä lomakkeen noin kaksi minuuttia postauksen julkaisun jälkeen, ei ole ainakaan tähän mennessä vielä näkynyt minkäänlaista postia. Harmi juttu, mielelläni olisin näitä testannut :(

    VastaaPoista

Hae