Talvivaloaivopesua

29.10.2017

Vielä kolme vuotta sitten meillä käytiin keskustelu mitä eroa on joulu- ja talvivaloilla, sekä siitä, koska niitä saa asentaa. Tuolloin mieh...

Vielä kolme vuotta sitten meillä käytiin keskustelu mitä eroa on joulu- ja talvivaloilla, sekä siitä, koska niitä saa asentaa. Tuolloin mieheni oli sitä mieltä, että valot saa laittaa vasta, "kun on lunta ja pakkasta ja oikea talvi".

Tämän logiikan mukaan talvivaloja saisi käyttää joskus tammikuussa tai pohjoisnavalla, joten hylkäsin ehdotuksen täysin epäkuranttina.

Perinteisesti olen rohkaistunut ottamaan ensimmäiset joulu... talvivalot esille näin kellojen siirtämisen myötä (talviaika=talvivalot), pimeyden iskiessä heti lounasajan jälkeen.

Välihuomiona sanottakoon, että en vain kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi haluamme pimeän tulevan yhtään aikaisemmin. Ehkä siksi, että näin varmistetaan, ettei tavallinen kahdeksasta neljään -työläinen näe varmasti koskaan päivänvaloa ja täten masentuu takuulla. Ei niissä tilastoissa hei ihan ilmaiseksi kato roikuta!

Jotain on kuitenkin nyt tapahtunut muutamassa vuodessa, sillä juuri asentamani talvivalot – ja asentamisella tarkoitan lähinnä niiden heittämistä harkitsemattoman rumasti johonkin satunnaiseen paikkaan – eivät aiheuttaneet paheksuntaa. Ollenkaan! Vielä merkittävämpi huomiolle pantava asia oli, että esikoisen kysyessä, miksi olin asentanut jouluvalot, mieheni riensi kertomaan niiden olevan talvivaloja!

BOOM! Näin se kolmen vuoden sinnikäs aivopesu kuulkaa alkaa tuottaa hedelmää!


Enää vain lapset on saatava ymmärtämään tämä selvä ero joulu- ja talvivalojen välillä. Saattaa olla hankalaa, sillä juuri äskön lapseni katsoivat asentamiani valoja ja lauloivat iloisesti "jouluvaalot, jouluvaalot, jouluvalot, jouluvalot" Joulupukki-laulun melodialla ja riensivät ikkunaan katsomaan, tulisiko se Joulupukki jo.

Huoh.

Tästä huolimatta julistan nyt talvivalokauden avatuksi! Olkoot talvivalot kanssanne. Ja perheenne ymmärtäväisiä.


Lue myös:
No niistä talvivaloista
Hyggeily shmyggeily

You Might Also Like

5 comments

  1. Tämä!
    Neljä vuotta sitten ensimmäisenä talvena yhteen muuttamisen jälkeen sain vänkäämisen jälkeen laittaa "jouluvalot" hieman ennen joulukuuksi vaihtumista. Tänä vuonna oli ihan ok, että ne ovat iloisesti palaneet parvekkeella jo reilun viikon, koska "synkkä ja pimeä aika tarvitsee valoa"! :D

    VastaaPoista
  2. Voitaisko Suomessa (ja Ruotsissa ym pohjoisnavan hujakoilla) laittaa sellaiset geneeriset talvivalot päälle sillä lailla että normaaliaikaan siirtymisen sijaista siirryttäisiin oikein kunnolla kesäajan suuntaan. Siis siirrettäisiin kelloa siten, että valoisaa tulisi about klo 15 ja pimeää sitten about klo 21?

    VastaaPoista
  3. Tuttu keskustelunaihe...meillä sisällä olevat valot kulkevat jouluvalojen sijasta nimellä sisustusvalot ;)

    VastaaPoista

Hae