Facebookissa kiertää milloin mitäkin. Yhdellä napinpainalluksella tieto leviää sadoille ja taas tuhansille ihmisille. 

Pelkästään eilisessä otannassani, sain Facebookista tietoa kadonneesta lapsesta, huostaanotetusta lapsesta, Radio Helsingin lakkauttamisesta, niin, ja siitä Päivi Räsäsen hommasta. Puhumattakaan synttärijuhlista, ensiaskeleista, kesälomamatkailusta, koiran hankinnasta, ja muista keveämmistä ja ihanista jutuista. 

Facebook on mitä mainioin kanava yrittäjille ja muille puskaradiosta hyötyville. Lisäksi se toimii tehokkaasti juurikin eilisen kaltaisen etsintäkuulutuksen tekoon, missä kadonnutta pikkuista haettiin. Onneksi lapsi löytyi. 

Sitten on se toinen puoli. 

Facebookissa levisi taannoin kuva miehestä, jonka väitettiin varastaneen jonkun puhelin ja ottaneen sillä kuvia itsestään. Tosi tyhmä varas. Paitsi että oliko se oikeasti se varas? Oliko puhelin myyty kenties Huutonetissä ja nyt ostaja onkin varas? 

Eerikan tapaus nostatti valtavan arvostelumyrskyn Suomen lastensuojelua kohtaan. Miksei puututa ajoissa, miksei asioille tehdä mitään? Nyt netissä kiertää video, jossa isältä viedään kotoa lapsi. Videon viesti on selvä. Lapsen viemistä arvostellaan. Video on sopivasti tunteita herättävä, että yksi napinpainallus tuntuu pieneltä ponnistukselta siitä, että tämä vääryys saadaan kaikkien silmien eteen. 

Tietämättä mitään kyseisen tapahtuman faktoista, en voi jakaa videota. En tiedä onko isä uhri. En tiedä onko lapsi ollut vaarassa. En tiedä, onko sosiaalityöntekijät tehneet väärin. En tiedä, en voi jakaa.

Taannoin Facebookissa levisi myös lynkkausviesti, jossa arvosteltiin eläinlääkäriä, joka oli naureskellen laiminlyönyt eläimen hoidon. Tämän seurauksena eläin kuoli. Tai niin viestissä kerrottiin.
Kävin lukemassa levinneen jutun kommentteja ja löysin lynkatun eläinlääkärin puolusteluyritykset kommenttikentästä. Eläinlääkäri yritti selittää hoitoaan ja saada julkaisun levittäjää ottamaan henkilökohtaisesti yhteyttä itseensä, jotta asia voitaisiin selvittää. Soihtujen ja talikkojen kanssa valmiina ollutta porukkaa ei paljon eläinlääkärin selittelyt kiinnostaneet. Harva edes oli kiinnostuneita lukemaan kommentteja. Pääasia että vääryys tulee julki. 

Tekstien, videoiden ja kuvien julkaisu on helppoa verkossa. Kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa ja esittää asian totena. Seuraukset eivät ole yhteisölle dramaattisia, mutta yhdelle ihmiselle se voi olla helvetti. Tai sitten se voi pelastaa ihmisen. Terve kritiikki ennen jaa-nappia lienee tarpeen.

Poliisikin on antanut oman näkemyksensä erityisesti rikoksiin liittyvästä nettilevittämisestä. Muuhun kuin poliisin jakamaan tietoon kannattaa suhtautua kriittisesti. 

Kaikilla meillä on oma subjektiivinen totuutemme. Onko se oikein totuus, mikä tulee ensin julkisuuteen?

Lähdekritiikki, mediakritiikki, somekritiikki. Mitä näitä nyt on. 

Toivon sydämestäni, että eläimen menettänyt henkilö, eläinlääkäri, lapsen isä, lapsi, sosiaalityöntekijät ja poliisi, saavat kukin äänensä kuuluviin. En missään nimessä arvostele ketään heistä. En voi tietää mikä on koko totuus, en voi arvostella. Eniten toivon, että se osapuoli, joka on kokenut vääryyttä, saa oikeutensa.