Eilen lapsia hakiessamme rekisteröin nopeasti päiväkodin seinältä jonkun vanhempia koskevan illan sekä siinä tämän päivän päivämäärän. "Ahaa, vanhempainilta!" ymmärsin ja laitoin kalenteriin.

Miehen mennessä hakemaan lapsia, pyysin häntä  vielä tsekkaamaan ko. tapahtuman ajan, koska sitä ollut en kyennyt samassa rekisteröimään mieleeni. Mies taas ei kyennyt rekisteröimään pyyntöäni mieleensä, joten ajan tarkastaminen päiväkodin seinältä unohtui.

No, ei siinä. Omatoimisena tyttönä otin ja soitin päiväkotiin. Sain varmistuksen ajalle ja homma oli selvä. 

Tai no ei ihan.

Lähdin kiireen vilkkaa päiväkodille heti miehen ja lasten tultua sieltä. Esikoinen hihkui jostain pomppulinnasta, minkä ajattelin liittyvän huomiseen päivään, koska ehkä joku temppupäivä tai muuta sellaista, mitä siellä päiväkodeissa nyt aina on.

Saavuttuani päiväkodille huomasin pihalla muutaman vanhemman tuoneen lapsensa mukanansa. Ajattelin, että onpas mukava kun voi lapsen ottaa tarvittaessa mukaan, jos vaikka ei ole saanut lastenvahtia.

Astuessani ovesta sisään vaikutti tosin siltä, ettei kukaan ollut saanut lastenvahtia. Lapsia kirmaili siellä täällä ja aikuiset niiden kanssa.

Selvisi, että se olikin perheiden ilta. Sinne kuului tulla lasten kanssa.

Häpeissäni sopersin henkilökunnalle luulleeni tämän olleen vanhempainilta ja pohdin nopeaa pakoreittiä säilyttääkseni kasvoni. 

"Ei se haittaa, on tänne tullut yksi isikin yksin!" lohdutti yksi päiväkodin opettajista.

En malttanut olla ajattelematta, mitä olisimmekaan voineet tehdä tuon toisen yksinäisen, ilman lapsiaan saapuneen vanhemman kanssa, kun vain olisimme lyöttäytyneet yhteen. 

Ensin hän olisi voinut piirtää puukynillä ja minä olisin voinut kehua hänen teostaan. Minä olisin suorittanut jumppahuoneen temppuradan ja hän olisi saanut näyttää kaaaaikki hänen lempilelunsa ryhmähuoneesta. Minä olisin kiltisti jonottanut pomppulinnaan ja hän olisi kannustanut minua hyppimään vielä vähän korkeammalle.

Iloisen aktiviteetti-illan päätteeksi hän olisi mehujonossa opettanut minua jonottamaan kiltisti "vaikka vähän jo väsyttää" ja ennen kotiin lähtöämme olisimme vuorotellen hieroneet toisiamme jumppapatjojen päällä niin kutsutussa rentoutushuoneessa. 

Mutta ei me sitten. Minä lähdin hakemaan äkkiä lapsen kanssani tapahtumaan ja hän... no hänestä en tiedä. 

Vaikka olisihan sekin tapa ottaa sitä ns. omaa aikaa: Mennä päiväkodin perhetapahtumaan keskenään. "Kun kerrankin saa olla jossain yksin."