Yks Rauma ja yks trauma

17.5.2015

Me kävästi Raumasses eile. Rauma ol gaunis, varsinkki se vanh gaupunk. Oltti kamala pal ilahtunei kui pal siäl ol kaikki kivoi piäni kaupoi ja putikei, oikke trendikkäitäki, ja kyl me vähä meinatti et sinne vois uurellenki men. Vaik kesäl tai jottai. Ja ajan kans. Nyt siäl oli kaikke ohjelma niimbal ku oli Suvi päi -tapahtumat kaik, et me ehritty lainkka rauhas ihastel ja haistel tunnelmi. Mut kiva paik, suasittelen hei.

Ja sitten voidaankin siirtyä tästä huonohkosta lounaismurreyritelmästäni takaisin suomen kieleen.

Tänään olimme vähän sukuloimassa. Siellä innostuimme vähän pelaamaan jalkapalloa. Joukkueiden ikäjakauma oli aika laaja. Nuorimmat kolmen kieppeillä, vanhimmat neljäkymppisiä. Pienimmät saattoivat jäädä välillä vähän jalkoihin, mutta suuremmilta henkilövahingoilta vältyttiin. Itsekin siellä maaleja lauoin (vähintään sata) ja tohkeissani kirmasin nurmilla.

Mutta arvatkaapa mitä tuumi taapero tästä?

Hän järkyttyi. Näki äitinsä ~~potkivan toisia nilkoille~~ pelaavan jalkapalloa ja hämmentyi. Otti äitiä jaloista kiinni, eikä tahtonut, että äiti enää juoksee. Ehkä ikinä. Tiedän, että hänelle saattoi tulla yllätyksenä, että äitikin osaa juosta, mutta että suoranainen järkytys? Huhhuh.

No hän pääsi kuin pääsikin tämän kamalan liikuntatragedian yli ja minäkin sain jatkaa kirmailuani. Toivomme, ettei hänelle aiheutunut tästä pahoja traumoja. Pitänee kuitenkin jatkossa pysytellä kävelyvauhdissa ja syödä vain jäätelöä. Ihan vaan varmuuden vuoksi.