Tein huomion itsestäni. Tuppaan olemaan vähän sellainen äiti-ihminen, näemmä, että hamstraan tekemistä ja vieläpä suhteellisen toissijaista paikoittain. Sellaisilla hetkillä, kun ei olisi välttämättä ihan pakko. Kun tietää, että kohta kaikilla on kuitenkin koo ottassa, koska mutsin piti nyt kehittää joku elämääkin tärkeämpi pikku askare tähän väliin.

No kerrottakoon vaikka tämänpäiväinen setti, koska ette varmastikaan pysy enää housuissanne tämän jännän äärellä tässänäin:

Päikkärit nukuttu, kaikilla vähän nälkä, isi tulossa kaupan kautta kotiin. Isin kanssa sovitaan, että se tuo Cittarista valmiit salaatit, eli äidin ei tarvitse tehdä ruokaa. 

Jaahas, no mitäs sitten tekisi tällä kaikella ylimääräisellä ajalla? Istahtaisi sohvalle, leikkisi taaperon kanssa, keittäisi kahvit? No ei. Vaan tekisi lemon curdia. Oi kyllä. Lemon curdia, sitrustahnaa.

Sellaista inasen keskittymistä vaativaa tuhtailua kaikkine sitruunankuorien raastimisasioineen, munankeltuaisten erottelemisineen, alati vispilöimisineen ja varovaisine lämmityksineen, ettei seos palaisi pohjaan. Iiihan vaan tässä ohimennen kivasti. 

Voitte kuvitella, että huomiota vaativa taapero ja just nyt maitoa haluava vauva – joka ei muuten tuttia hyväksy – saattavat hankaloittaa tuhertelua. Kaikilla orastava nälkä ja muita tarpeita. Kuten arvata saattaa, kohta jokaisella olikin jo pelihousut repiänä. Vauva porasi ja taapero turhautui, koska "odota kulta, äiti tulee ihan kohta katsomaan sitä laatikkoon jumiutunutta autoa, äiti ei nyt ehdi koska... Eiiih, apua, tää palaa pohjaan!"

No siinäpä oli sitten itkua ja harmia jos jonkinmoista. Vain, koska äiti keksi tehdä lemon curdia. Lemon vitun curdia. Mihin tarkoitukseen? Kenelle? Miksi? Sitä me ihmettelemme vielä tänäkin päivänä. (No okei, tänään sitä vasta tehtiin, että ei me kauhean kauan olla vielä sitä ihmetelty.) 

Mutta nyt on jumankauta curdia. Tuplamäärä, koska ilmeisesti sitä tarvitaan meillä hyvin paljon. Panen purkkiin ja pakotan kaikki syömään. Tässä turhan takia olla lapsia itketetty. Saatana.

Että sellaista lisäjännitettä elämään on minulla tapana kehittää. Fiksua.