Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Päättymätön tahtoikä

6.11.2018

Sitähän aina lupaillaan, että kaikki lapsiin littyvät asiat on vaiheita. Lapsi valvottaa – vaihe. Lapsi opettelee rajojaan – vaihe. Lapsella...

Sitähän aina lupaillaan, että kaikki lapsiin littyvät asiat on vaiheita. Lapsi valvottaa – vaihe. Lapsi opettelee rajojaan – vaihe. Lapsella on tahtoikä – vaihe.

Pelkäänpä, että meitä, arvon kanssavanhemmat, on kustu silmään. Pahasti. Ne mitään vaiheita ole – ainakaan kaikilla.

Katsokaas, kun minä olen tässä jo jonkun tovin odotellut, koska kuopuksemme ns. tahtovaihe loppuu. Kärsivällisesti antanut ajan kulua ja miettinyt, että kenties aika tulee, kun jokainen asia ei synnytä konfliktia. Että ei se nyt jumankauta voi loputtomasti kestää ja kai joskus tulee vaihe, että se ei tahdo kaikkea koko ajan.

Ja siis tahtomisella tarkoitan, että tahtoo juuri sitä, mitä se ei ollut saamassa, eikä ainakaan tahdo sitä, sitä mitä se saisi.

Kuopus täyttää kohta neljä. Pelkäänpä, ettei se tahtominen ole ihan heti loppumassa.

Mutta sen voin myöntää, että vaiheita on sen tahtomisen sisälläkin:

Että joskus esimerkiksi on sellainen vaihe, että hän ei vaikka suostu syömään mitään, mitä meillä olisi tarjolla – tai yleensäkään yhtään mitään – ja joskus hän taas haluaa ehdottomasti paljon kaikkea  syötävää ja lisääkin sitä jo ennen kuin olen edes ensimmäistä satsia kasannut lautaselle, vaikkei juuri koskaan jaksa syödä lautasellistaan loppuun.

Tai joskus hän haluaa pukea vain ja ainoastaan pinkkiä ja joskus, kun olen sitä edellisesta kerrasta oppineena yrittänyt sitten tarjota, se sama pinkki onkin täysin paskaa.

Että juu-u, vaiheita on. Sellaisia, joissa ei kukaan, kukaan käyttäytymistieteen tohtori, avaruusfyysikko, tulevaisuudentutkija tai mentalistikaan voisi pysyä perässä.


Myös mustasukkaisuus ja kateus ovat jänniä asioita sisarusten välillä. Ja "jännällä" tarkoitan ihan helvetin kuluttavaa ja mieltä raastavaa.

Kaikki, tarkoitan kaikki, mitä sisarus saa, on jotenkin pois siltä toiselta sisarukselta.

Ihan vaikka puhuttaisiin lautaselle annostellun spagetin määrästä tai kylpyveden vaahdon paksuudesta. Kaikki.

Se, että joudun käymään kerta toisensa jälkeen keskusteluja, onko toiselta varsinaisesti pois jotenkin se, että vesilasissa toisella on vettä puolikas mukillinen ja toisella vain kolmasoa – etenkin kun sieltä saatanan kraanasta saa sitä vettä lisää koska tahansa – tai että onko se, että toinen sai pipiinsä laastarin epistä, kun se toinen kuitenkin joutui ensin satuttamaan itsensä, on täysin uskomatonta ja järjenvastaista, enkä toivo sellaista kohtaloa edes pahimmalle vihamielelleni.

Joskus tällaisen tilanteen edessä tuijotan vain hiljaa miestäni ja hän tuijottaa minua takaisin ja kumpikin mietimme samaa: "Tämä kenen vaihe idea ei oli taida tehdä loppua lisää koskaan lapsia?"

Okei, no emme ajatelletkaan sitten samaa.

Mutta ilmeisesti sisarusten välinen kateus ei lopu ehkä koskaan? Sellaisia huhuja olen nyt alkanut salaisista tietolähteistäni (eli kavereilta) hiljalleen kuulla.

Ja tämä tahtoikä. Se että se olisi joku ohimenevä vaihe? Hahahhahha, vitut on. Joillakin se kestää lopun elämän ja sitä kutsutaan temperamentiksi.

Nimim. Tahtoikä -82 "yhtään en tiedä kehen on lapsi tullut".

Lue myös:
Joskus tämä ns. vähän vi**ttaa
Vaihevuodet
Tahtoikä, nevöfoget


You Might Also Like

0 kommenttia

Hae

 

 

Ruokablogien kärki