Valoa pimeyteen - anna jouluapua

13.12.2013

Kaikilla perheillä ja lapsilla ei ole varaa viettää joulua. Ei ainakaan siinä muodossa, miten me suomalaiset olemme sitä oppineet viettämää...

Kaikilla perheillä ja lapsilla ei ole varaa viettää joulua. Ei ainakaan siinä muodossa, miten me suomalaiset olemme sitä oppineet viettämään. Keskimääräisesti suomalaiset käyttävät joululahjoihin rahaa jopa 400 euroa, mikä on enemmän, kuin kotihoidontuki, asumislisä tai opintotuki maksimissaan. Lahjat eivät ole ainoat, mitä perinteiseen joulunviettoon kuuluu: kuusi, kinkku, laatikot, rosollit, piparit ja tortut, ovat myös suuri kuluerä joulun vietossa.

Omasta lapsuudestani muistan ala-asteen ainekirjoitukset, joissa jokaisen piti kirjoittaa joulustaan ja sen jälkeen ne luettiin äänen koko luokalle. Olisipa ollut hankala kirjoittaa joulustaan, mikäli joulua ei olisi pystynyt viettämään. 

Vaikka materia itsessään ei saisi tehdä joulua, se kuitenkin sen osaltaan tekee. Lapset, joiden vanhemmilla ei ole varaa ostaa joululahjoja, kuusta ja jouluherkkuja, joutuvat väistämättä toisten lasten kanssa eriarvoiseen asemaan. Lapset vertailevat aina lahjasaldoaan kavereiden kesken, ja ne , jotka eivät ole saaneet lahjoja, joutuvat kierrellen välttelemään lahjakeskusteluja ja ymmärtävät heti jääneensä paitsi jostain. Minun sydän särkyy vain ajatellessani niitä lapsia. Jokainen lapsi ansaitsee edes yhden lahjan.



Eriarvoisuuden vähentäminen ei ole ainoa syy miksi autan. Ajatus siitä, että jonkun lapsen silmät säihkyvät avatessaan pakettia ja se, että joku vanhempi saa antaa lapsensa toivoman lahjan, saavat omat silmäni kostumaan. Riemun ja ilon lahjoittaminen tuntuu ihanalta. Tiedäthän sen tunteen, kun näkee toisen silmissä ilon, jonka sinä olet saanut aikaan - sen, kuinka hyvältä se tuntuu.

Ihmiset, jotka empatian puutteessaan ajattelevat vähäosaisuuden automaattisesti olevan Suomessa kunkin oma syy ja ongelma, ja etteivät muiden tilanteet liikuta heitä, voivat hetkeksi yrittää asettua sen lapsen asemaan, joka vähäosaisessa perheessä elää. Oli osattomuuden syyt missä vain, se ei koskaan ole lapsen syy.


Vielä on ainakin muutama tapa, jolla ehdit auttaa perheitä saamaan jouluiloa osakseen!

Minä olen luvannut auttaa Facebookissa kiertävän Jouluapua-ryhmän kautta turkulaista perhettä. Perheessä on melkein samanikäinen lapsi kuin omamme ja lupasin toimittaa hänelle toivotun lahjan. Ryhmässä valitaan itse toivelista, jonka toivojille voi lahjoittaa yhden tai vaikka kaikki listalla olevat lahjat. Sitten vain yhteys ylläpitäjään, joka antaa autettavan perheen yhteystiedot, jonne voit toimittaa itse lahjasi. 


Jouluapua-ryhmään ovat myös monet yrittäjät antaneet apunsa, joten ehdotin miehelleni, että hänkin auttaa siten jotain perhettä. Mieheni lahjoittikin omaa aikaansa ja osaamistaan antamalla ilmaisen valokukuvauksen kuvineen turkulaiselle perheelle.


Nopea googlaus tuotti pari muutakin vaihtoehtoa jouluavulle:

Joululahjoja lastenkotien lapsille -keräys on vielä 18.12. saakka toiminnassa, missä niin ikään saa lahjoittaa ihan konkreettista lahja-apua tarvitseville.

Hyvä joulumieli -keräys toteutetaan yhteistyössä Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa ja siinä hankitaan 70 euron arvoisia ruokalahjakortteja vähävaraisille lapsiperheille. Siihen voit osallistua helposti näin.


Seurakuntien joululahja-avustuskeräykset ovat ymmärtääkseni jo sulkeutuneet, mutta niihin kannattaa osallistua taas ensi vuonna!


Lahjoittaminen on tehty helpoksi, joten auta jos voit. Ihan pienikin panostus riittää.

Auttamisen tarve asuu syvällä useassa meissä, toivottavasti myös sinussa!


Lucia tuo valoa talven pimeyteen - Lucian päivän kunniaksi, auta.


You Might Also Like

3 comments

  1. Joulupuu keräys on se mihin itse osallistun vuosittain. Ainakin täällä meillä sen järkkää paikallinen MLL. Siitä tulee hyvä mieli ja joulu fiilis kun laittaa hyvän kiertään.

    Oak

    VastaaPoista
  2. Lahjoittaminen on tärkeää ja on hienoa, että ihmiset lähtevät mukaan keräyksiin. Aion itsekin tänä vuonna ottaa näihin osaa. Etenkin ne, missä lahjoitetaan lapsille, ovat minulle tärkeitä. Meillä aikoinaan kun olin lapsi, oli todella tiukkaa. Nyt sitä mielellään auttaa muita, ihan kuten muutkin auttoivat meitä. https://www.pelastusarmeija.fi/palvelut/lapset-ja-nuoret

    VastaaPoista

Hae