Tietoa mainostajalle ›

Päivä alkoi aika köpösti. Äitiä ja lasta kiukutti, isi oli matkoilla, ja kaikki oli tylsää. Koko päivä takkusi, ja olinkin viittä vaille...


Päivä alkoi aika köpösti. Äitiä ja lasta kiukutti, isi oli matkoilla, ja kaikki oli tylsää. Koko päivä takkusi, ja olinkin viittä vaille tilaamassa kotiinkuljetuksella lähikebulasta pitakebabit. Onnekseni päätin toisin ja tein itse ruoat meille, sillä kebumestan käntyistä ei olisi päivä kääntynyt nousuun, kuten näistä. Tämän parempaa falafelia en ole syönyt, vaikka itse sanonkin.

Tässä siis ohje – vaatimattomasti – jumalaiseen falafeliin!

Falafelpallerot:
1/2 tuore chili
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
rasiallinen tuoretta pinaattia
460g kikherneitä suolaliemessä (eli kaksi 230g pakettia)
2tl (ruusu)suolaa
rouhaisu pippuria
kourallinen tuoretta korianteria 
1tl juustokuminaa
250g ricottajuustoa
2 kananmunaa 
1/2dl korppujauhoja
puolikkaan sitruunan mehu
seesaminsiemeniä 

Pilko sipulit ja chili ja paista ne oliiviöljyssä. Lisää tuoreet pinaatit ja paista hetki seoksen kanssa. Laita tehosekoittimeen kikherneet sekä suola, pippuri, korianteri ja juustokumina ja pyöräytä sekoittimella murumaiseksi. Lisää pinaatti-sipuliseos ja pyöräytä nopeasti sekaisin. Laita ricotta kulhoon ja sekoita munan kanssa sekaisin. Lisää korppujauho ja kikherne-pinaattiseos sekä sitruunan mehu, ja sekoita kaikki sekaisin. Anna levätä jääkaapissa muutama minuutti. 

Pyörittele pallerot käsin (n. 20kpl) ja pyöräytä ne seesaminsiemenissä kauttaaltaan. Paista 225-asteisessa uunissa leivinpaperin päällä n. 25 minuuttia, kunnes pallerot ovat saaneet kevyesti väriä.


Pitaleipä 8kpl:
Inasen vajaa pussillinen kuivahiivaa
3dl kädenlämpöistä vettä
1tl (ruusu)suolaa
7-8dl vehnäjauhoja
3rkl oliiviöljyä

Sekoita kuivahiiva veteen ja lisää suola, öljy ja jauhot. Vaivaa taikina hyvin ja anna kohota liinan alla kaksikertaiseksi. Jaa taikina kahdeksaan osaan ja pyörittele taikinasta pallot, joista on helppo käsin taputella noin sentin paksuiset lätyt pellille. Anna kohota vielä vartti liinan alla ja paista uunin keskitasolla 250-asteessa 8 minuuttia (paistoin ekaa pellillistä 8 minuuttia ja toista.. ööh, vähän kauemmin, koska söin ja jumaloin sitä ekaa satsia ja unohdin leivät uuniin, hups). 

Tärkeää: Laita pitaleipien alle vehnäjauhoja pellille, jotta pitaleivät eivät tartu leivinpaperiin!

Kermaviilikastike:
Purkki kermaviiliä
pari korianterin oksaa pieneksi pilkottuna
pippuria
1 tl juoksevaa hunajaa
pieni puristus sitruunan mehua

Sekoita kaikki ja anna maustua hetki kylmässä.


Kokosin pitaleivän väliin falafelpalleroiden ja kermaviilikastikkeen lisäksi myös sokeriherneitä ja kaapissa ollutta salsaa. 

Tämä ruoka pelasti elämämme päivämme ja niin kaikki olivat onnellisia elämänsä loppuun saakka. Tai ainakin tämän päivän. Aplodit sille!

Kohta se isi-ihminenkin palaa matkaltaan ja pääsee yöpalaksi syömään kotitekoista kepattia. Kelpaa!

5 kommenttia

Isi-ihminen lähti vuosittaiselle laskureissulleen, joten äiti-ihminen päätti, ettemme jää taaperon kanssa kotiin märehtimään, vaan lähdemme ...

Isi-ihminen lähti vuosittaiselle laskureissulleen, joten äiti-ihminen päätti, ettemme jää taaperon kanssa kotiin märehtimään, vaan lähdemme myös reissun päälle. Koirille saatiin hoitaja, joten pakkasimme kimpsut ja kampsut, ja suuntasimme pääkaupunkiseudulle lapsen kummivanhempien luo. 

Olen päättänyt olla rohkea autoilija – että minä en kyllä sitten tule pelkäämään motareita, ja minä kyllä osaan tankata itse, ja minä ajan siinä missä mieskin –, mutta äitiyden myötä, tai paremminkin jo raskauden myötä, minussa heräsikin joku pelkuri. Aloin pelätä suurempia nopeuksia ja kuvittelemaan, että entäs jos. Että jos nyt törmäisi johonkin, niin mitä tapahtuisi, tai että jos nyt katson sekunnin tuota radiota, niin jos tuohon tulisikin just hirvi, tai että entäs jos just nyt tuo rekka kaatuu mun päälle, kun ohitan sitä... No pelkuruudelle en ole suostunut antamaan sijaa, vaan olen päättäväisesti ajanut silti, ja nytkin ajoimme reippaasti ihan vallan Turusta Tusbyhyn saakka. Ou vau. Vaikkakin vähän rystyset valkoisina, koska entäs jos.

Kuvat instagram-tililtäni, @mammarimpuilee.

No, perille päästiin, ja voi että oli kivaa tulla kylään! Ihan mahtavaa istua valmiiseen pöytään ja syödä jonkun muun tekemää ruokaa. Ihan mahtavaa laittaa lapsi nukkumaan ja juoruta rauhassa rakkaiden ystävien kanssa punkkulasilliset kourassa. Ihan mahtavaa syödä aamulla yhdessä aamupalaa ja jatkaa juttua siitä, mihin yöllä jäätiin. Ihan mahtavaa ulkoilla aamupäivällä yhdessä ja syödä välipalat ennen päikkäreitä yhdessä. Ihan mahtavaa!

Meillä oli tarkoitus tänään jäädä vielä toiseksi yöksi Tuusulaan, tällä kertaa serkkuni luo, mutta siellä sairastuttiin. Seuraava ajatus oli jäädä kaverini luo Vantaalle, mutta sielläkin sairastuttiin, joten suuntaammekin jo tänään kotiin. Kotia ennen kuitenkin piipahdamme oikein stadis, koska haluan käydä muutamassa kaupassa, joita Turkkusest ei löydy. Samalla nautitaan aurinkoisesta Helsingistä, juodaan lattet terdellä ja käydään syömässä jossain ihanassa paikassa. Sillai mä tän nyt suunnittelin. 

Mutta noin yhteenvetona tästä höpöttämisestä: me emme todellakaan jää enää kaksistaan kotiin möllöttämään, jos isi on työmatkoilla tai muulla matkalla, vaan me todellakin lähdemme roadtripille ja suuntaamme jonkun luo kylään, aina kun mahdollista. Niin piristävää tämä on ollut!

Hyvää viikonloppua tyypit! Meitsi suuntaa nyt snadiin stadiin! Ooh, ihana Helsinki!



2 kommenttia

Pirteästä  Nonnulasta paukahti jo tovi sitten viisi kysymystä ja nyt viimein sain aikaiseksi tarttua niihin! 1. Lempiväri sisustuksess...

Pirteästä Nonnulasta paukahti jo tovi sitten viisi kysymystä ja nyt viimein sain aikaiseksi tarttua niihin!


1. Lempiväri sisustuksessa?
Tämä on vaikea kysymys, koska en tiedä miltä kantilta tätä katsotaan. Juuri nyt tulee ensimmäisenä mieleen musta, mutta eihän se nyt musta kokonaisvaltaisesti ole. En haluaisi mustaa kämppää, mutta rakastan meidän muutamia mustia yksityiskohtia. Ja taas valkoinen on toooosi laimea vastaus, koska en mä nyt pelkkää valkoistakaan haluaisi. Vastaan siis ympäripyöreästi, että lempivärini sisustuksessa on maanläheiset värit ja musta. 

Niin ja hei! Olenko koskaan kertonut, että meidän seinien värit ei ole valkoiset, vaikka ne siltä näyttävät! Ne ovat – siis sen ilmiselvän latten(?) lisäksi – talkin väriset! Ja ehei, äläpä yhtään – talkki ei ole valkoinen, se on maanläheinen ja lämmin! Hah! Joku olikin kommentoinut kaverilleni meidän kotiesittelyä ja sanonut, että jännä nähdä mustavalkoinen koti, mikä on silti kodikas ja lämmin. Kenties, siis kenties, se johtuu meidän maanläheisestä ja lämpimästä valkoi.. talkin värisistä seinistä. Niin ja siitä latteruskeasta. 

2. Design-esine/huonekalu, joka ei koskaan tule meille?
Lokki. Sellaista ei päästettäisi tänne elävänä, eikä lamppuna. No okei, jos ilmaiseksi joku toisi, niin tottakai sen ottaisin. Sen verran lokki oon kuitenkin. Ehhehe. Tai en ehkä sittenkään. En tiedä. Se on muovinen lokki. Kuka tykkää lokeista? Ei ainakaan torimummut. Eiku nehän niitä just ruokkii. No mut anyway, ei Lokki-valaisimille. Anteeksi Yki Nummi. Ihan kiva lamppu.


3. Hurmaavimmat henkilöhahmot tv:ssä?
Suits-sarjan Harvey Specter. I'm in lööv. Enkä edes yleensä ole sellaisten itseriittoisten miesten perään... eiku ootas.. no olen, mutta joo, Harvey Specter. Marry me!

4. Suosikki leivonnassa?
Mun mustikkajuustokakku on henkilökohtainen klassikkoni. Se tekee aina vaikutuksen syöjäänsä. Eli muhun.

5. Viisi suosikkiblogia?
Tällä hetkellä käyn eniten kurkkimassa niitä melkolailla samoja kuin ennenkin, eli Lähiömutsia, Puutalobabyä, Uskolaa, Belle Baiea ja Vähänpä tiesin -blogia. Ja tietysti nuo kaikki muutkin sivupalkissani olevat blogit on sellaisia, joita stalkkaan alati!

Mä olisin kiinnostunut kuulemaan vastaukset näihin samoihin viiteen kysymykseen hyvin erilaisilta bloggaajilta, leivontablogi Belle Baien Suvilta, äitiysblogi Kotitalouskriisin Marialta, sisustusblogi Lilla Kamomillas villan Camillalta ja lifestyleblogi Mona's daily stylen Monalta! Jee, kiva jos kerkeette vastaamaan! 


6 kommenttia

Luin Hesarin jutun lastenvaatteista , missä kerrottiin, että vanhemmat ovat valmiita maksamaan korkeaa hintaa kuluneestakin   lastenvaattees...

Luin Hesarin jutun lastenvaatteista, missä kerrottiin, että vanhemmat ovat valmiita maksamaan korkeaa hintaa kuluneestakin lastenvaatteesta, kunhan se on merkkivaate ja tyyliin sopiva. 

On eri asia ostaa vaatteita käytännöllisistä tai vaikka eettisistä syistä, ja maksaa niistä tarvittaessa korkeampaa hintaa, mutta miten minusta tuntuu, että tässä merkkipalvonnassa painavat useimmiten eri syyt?

"Homma menee usein joukkohysterian puolelle. Lisäksi tietyillä vaatteilla on parempi statusarvo kuin toisilla." 

Itsensä pönkittäminen merkkivaatteilla on aikuisille tuttua, mutta miksi lapsetkin pitää pukea merkkiin? Miksi mekin olemme ostaneet lapselle merkkituotteita? Mitä sillä saavutetaan? Ketä se hyödyttää?


Lasta on tietysti kiva pukea kivasti – siis nätisti, tyylikkäästi, söpösti, hauskasti, mitä sitten halutaankaan –, koska kun sitä lasta nyt kuitenkin alinomaan katselee, niin miksei sille laittaisi jotain omaa silmää miellyttävää päälle. Minäkin tykkään, että vaatteet ovat ainakin siistit, miksei nätitkin, ja kyllä meillä joitakin merkkejäkin lastenvaatekaapista löytyy. 

Silti ne merkki- tai ei-merkkivaatteet ovat ostettu (tai saatu käytettynä), koska niiden pääasiallinen tarkoitus on kuitenkin olla käytännöllisiä. Kaunis ulkonäkö on plussaa, mutta prioriteetit ovat aivan muualla, kuin statuksessa. Lähtökohtaisesti. Useimmiten. Kai. Ja mitä omiin kokemuksiini tulee, kallis merkki ei todellakaan ole automaattisesti yhtä kuin hyvä tuote. Ei eettisestä kuin käytännöllisestäkään aspektista katsottuna. Ei todellakaan.

Vanhemmat, yleisimmin me äidit, siis haluamme merkkivaatteita, koska mitä? Naapurin rouvalla on pirpanat puettu niihin? Jollakin lastenvaateorientoituneella bloggaajalla oli lapset verhoiltu niillä? Victoria Beckhamin kullannuput käyttävät niitä? 

Hesarin jutussa sanottiin, että aina äiti itse ei edes panosta omaan pukeutumiseensa, mutta lapsen asun on oltava viimeisen päälle. – Miksi? Ketä varten? Puistoon, niitä toisia räkää syöviä taaperoita varten? Muita äitejä varten? Tuntemattomia vastaantulijoita varten? Vai kompensoidaanko lapsen merkkivaatteilla omia traumoja, kuten Hesarissa pohdittiin?


Olen kuullut (ehkä urbaanilegendaa) pienituloisista äideistä, jotka haluavat ehdoin tahdoin merkkiä lapsen ylle. Jutun mukaan äideillä ei ole varaa kunnolla vuokraan tai vihanneksiin, mutta Mini Rodiniin olevinaan on. Jollei muuten, ainakin sitten luotolla ja pikavipillä. Vain, koska ulospäin näkyvä status on niin tärkeä.

Arvostellaanko todella kylillä ja hiekkalaatikoiden reunoilla vanhempia lapsen pukeutumisen perusteella? Tunnistaako tyypit oikeasti kaikki merkit tai haistavat merkittömyyden jo kaukaa ja tekevät sen mukaan arvion ihmisestä? Ja jos sellaista porukkaa on olemassa, ketä edes kiinnostaa, mitä moiset pikkusielut ajattelevat? 

Sen voin sanoa, että ainakaan sitä pientä lasta ei kiinnosta vähääkään, onko sillä ollut markan vai tonnin verskat jalassa, kunhan ne ovat palvelleet tarkoituksessaan hyvin. 

Ja jos isompia lapsia kiusataan koulussa Prisman vaatteista, pitäisiköhän meidän vanhempien katsoa peiliin ja miettiä, mistä ne asenteen lapsillemme tulevat? Eikö riitä, että aikuisten maailmassa arvotetaan toisiamme ulkoisen habituksen perusteella – pitääkö lapsetkin kyllästää siihen heti ensiparkaisustaan lähtien?


Jos auto on perinteisesti miesten statussymboli, onko lapsesta tullut meidän äitien?


25 kommenttia

Elämäni on villiä. Ihan semmosta reunalla eloa. Koskaan ei tiedä mitä kreisiä voi tapahtua. Rebeliä elämää, ei rajoja. Ihan out of control. ...

Elämäni on villiä. Ihan semmosta reunalla eloa. Koskaan ei tiedä mitä kreisiä voi tapahtua. Rebeliä elämää, ei rajoja. Ihan out of control. 

Anna kun anna pari esimerkkiä.

Söin tänään tumman suklaan sijaan vaaleaa suklaata. Käytin ruoanlaitossa tavispastaa, enkä täysjyväpastaa. Olin yksin kaupassa ja istuin kauppareissun jälkeen puoli tuntia yksin autossa, räpläsin kännykkää ja söin proteiinipatukan. Ei menty tänään lapsen kanssa ulos, vaan möllötettiin vaan yökkäreissä sisällä. Ostin sitä Mutti-trenditomaattimurskaa kaupasta. Panin sekajätteeseen vähän pahvia. 

See? Living on the edge baby, living on the edge. 

Villi tuliaissuklaa miehen työmatkalta. Oikein ulkomailta. Tanskasta. Uu!

8 kommenttia

Ankeus hiipi minuun tällä viikolla. Joskus, onneksi harvakseltaan, minulle tulee yksinäisyyden tunne. Tällä kertaa miehen työmatkalle lähtö ...

Ankeus hiipi minuun tällä viikolla. Joskus, onneksi harvakseltaan, minulle tulee yksinäisyyden tunne. Tällä kertaa miehen työmatkalle lähtö oli piste i:n päälle, vaikka eihän se yhden yön ja kahden päivän erossa olo oikeasti yksinäiseksi ketään tee.

Seurana on ollut tietysti lapsi ja koirat, mieskin, mutta tämä yksinäisyys on ollut erilaista. Mies on ollut aika samaan tapaan kotona, kuin yleensäkin, joten siitäkään ei ole voinut tämä yksinäisyyden puuskahdukseni johtua, ainakaan pelkästään.

Olo on tuntunut turhautuneelta. Olisin vain halunnut puhua jonkun kanssa päivisin. Siis keskustella. Ihan sama mistä, vaikka säästä tai kakkavaipoista (no okei, en oikeesti kyllä niistä), mutta vuorovaikutteisesti. Ei siis siten, että minä höpötän omiani ja kukaan ei vastaa, kuten taaperon ja koirien kanssa hengatessa. Ei minulla mitään asiaa tai suurta jaettavaa ole ollut, mutta jos nyt jotain juttelisi.

Vaikka oikeasti mikään ei ollut vialla, olin viimeksi nähnyt kavereita alle viikko sitten ja mieskin oli tulossa ihan kohta töistä kotiin, minulle oli tulla pihalla itku. Seisoin auringonpaisteessa, annoin lapselle vauhtia keinussa ja kaikki oli hyvin. Ihan siis niin ihanasti, että olisi voinut vaikka ottaa jonkin herkkiksen Instagram-fiilistelykuvan ja postata sen vaikka hashtageilla kevät, aurinko, ihanaa ja niin edelleen. Ja jokseenkin niin olin tehnytkin juuri pari päivää sitten. Silti yksinäisyyden kuristava ja toivoton tunne tuli, ja kevyen itsesäälin turvin meinasin tirauttaa pari kyyneltä. Sain nieltyä kyyneleet, ja vasta sisälle päästyämme ratkesin parkuun. 

Räkä poskella, kroppa kyyryssä lattialla istuen, kädet silmien edessä, ääneen itkien. Taapero katsoi hölmistyneenä vieressä, kunnes käveli luokseni ja halasi. Se tuntui todella absurdilta. Ettäkö puolitoistavuotiaan on minulle tuki oltava. Ei helvetti, todella säälittävää äiti. Ei näin, vaikka taaperon ele hellyyttävä olikin.

En tiedä mistä (yli)dramaattinen kohtaukseni johtui – minullahan on puhelin täynnä ihmisten numeroita, joille voisin vain soittaa ja ehdottaa kahvihetkeä tai lounasta. Jossain passiivisuuden kuplassani kai koin, ettei kukaan halua minun seuraa ja kaikilla on jotain muuta. Että miksei kukaan leiki meidän kanssa ja miksi kaikilla muilla on niin paljon kivempaa ja aktiivisempaa, kuin minulla.

Seuraavana päivänä otin puhelimen kouraan, tungin itseni kylään, pyysin meille ja sovin lounastreffit. Että ihan todella kamala elämä, yksinäinen ja kaveriton.


9 kommenttia

Meillä kuunnellaan vain ja ainoastaan Pharrell Williamsin Happy -biisiä. Aina kun biisi loppuu, taapero vaatii lisää. Mikään muu kappale ei ...

Meillä kuunnellaan vain ja ainoastaan Pharrell Williamsin Happy-biisiä. Aina kun biisi loppuu, taapero vaatii lisää. Mikään muu kappale ei kelpaa, ja kaikki, ulkoilua, lukemista ja syömistä myöten, jää tämän varjoon.

Instagramissa ja täälläkin on jo aiemmin tästä jaabatettu, mutta nyt olisi tarjolla ihan vallan minuutin maistiainen arjestamme. 

Tässä, olkaa hyvät:


Nyt sitten vaan kuvittelet tämän potenssiin sata ja silti jää vähän vajaaksi.

Because I’m happy
Clap along if you feel like a room without a roof
Because I’m happy
Clap along if you feel like happiness is the tru... KA-BOOM!!!! (äitin aivot ylikuumeni)




4 kommenttia

Kaikilla perheillä on rutiineja. Ihan sellaisia perus rutiineja ja sitten sellaisia perheen omakohtaisia päivittäin toistuvia juttuja. Anu k...

Kaikilla perheillä on rutiineja. Ihan sellaisia perus rutiineja ja sitten sellaisia perheen omakohtaisia päivittäin toistuvia juttuja. Anu kysyi postauksessaan meidän perheen rutiineja, eli lutiimeja ja tässä tuleekin meidän rutiinivitonen!

1. Avataanko verhot?
Joka aamu ja jokaisten päikkäreiden jälkeen, kysyn taaperolta "avataanko verhot?". Tämän avulla tsekataan, onko lapsi oikeasti halukas jo heräämään, ja jos on, taapero vastaa "öh" osoittaen verhoja myöntymisen merkiksi. Verhojen avaaminen on taaperon mielestä myös hauskaa: Pimennysverhoja rullatessa kuuluu hassu vikinä, mikä naurattaa taaperoa. Lisäksi avautuvien verhojan takaa ikkunasta kajastava kirkas valo laittaa taaperon silmät ihan sirrilleen, mikä niin ikään huvittaa lasta – ja äitiä.

2. Aamun Indiana Jonesit
Meistä on tullut seikkailijoita. Kärryt on jätetty kotiin ja olemme lähteneen jalkaisin ulkoilemaan aamuisin. Taapero johtaa kulkuetta ja äiti seuraa perässä. Usein tie vie leikkipuistoon, mutta yhä useammin matka jatkuu sieltä jo nopeasti kohti äheltäen kiipeiltäviä kiviportaita ja muita lähiseudun parkourhuudeja. Äidin mieleen aamu-ulkoilut ovat olleet siksikin, että niiden avulla entiset puolentoista tunnin päiväunet ovat venyneet jopa kolmeen tuntiin. 


3. Kreisibileet
Clap along if you feel like happiness is the truth
Because I’m happy
Clap along if you know what happiness is to you
Because I’m happy

Pharrellin Happy-biisi soi meillä päivittäin vähintään kymmenen kertaa. Taapero ra-kas-taa tanssimista ja nimenomaan tämän biisin tahdissa. Minäkin rakastan tätä biisiä, mutta siinä kolmannen putkeen soitetun Happyn kohdalla, tekisi jo mieli vaihtaa kappaletta. Olen saanut ujutettua muutaman muunkin biisin välillä joukkoon, mutta kyllä Happy on se one and only bailubiisi taaperon pirtaan. 

Biisistä on muuten tehty jokaiselle 24 tunnille oma tunnin pituinen musavideo. Taapero on kuitenkin sen verran tarkka, ettei sellainen pidempi pätkä kelpaa, vaan sen pitää olla juuri se neljän minuutin official musavideo.

Tanssihalunsa taapero osoittaa nostamalla oikean kätensä pystyyn (kädet kattoon) ja nytkyttämällä polviaan. Instagramissa onkin bailuista tyylinäytettä.

4. Lukuhetki
Aikaisemman rutiininomaisen lukuhetken on vähän syrjäyttänyt tuo tanssihomma, mutta edelleen luetaan kirjoja ja hoetaan "pappaa", kun halutaan Muumi-kirja lukuun. Kärryttömyyden lisäksi, tässäkin asiassa huomaa lapsen kasvaneen omatoimisuuden, sillä aika usein lapsi tutkii kirjojaan ja viettää niiden parissa aikaa jo aivan keskenään.

Brrrr brrrr...

5. Lampun heilutus
Lamppuinnostus on jalostunut heilutushommiksi. Olohuoneen suurta kattolamppua heilutetaan ohimennessä, aina silloin tällöin ja puolihuolimattomasti. Iso kangasvarjostin heiluu hauskasti, kun taapero kohottaa sylissä ollessaan kätensä ja paukauttaa vauhtia lampulle. Jokus taas syliin kivutaan varta vasten lampunheilutusta varten, ja taas voi kikattaa keinuvalle valaisimelle. 

Myös keittiön raskasta lasilamppua pitäisi saada heiluttaa – sen luo kun pääsee itse kiipeämällä keittiön pydälle –, mutta se on äidin mielestä ei.


Muita, listan ulkopuolelle jääneitä rutiineja ovat esimerkiksi "missä nenä?" -arvoitus, missä nenän lisäksi sohitaan silmiä, suuta, kulmakarvoja ja korvia, sekä "laita hattu päähän" -leikki, jossa minkä tahansa hatuksi kelpaavan voi ripustaa kaljulle keikkumaan.

Vaikkei tätä varsinaisesti kai oltu tarkoitettu blogihaasteeksi, niin mua kyllä kiinnostaisi, millaisia lutiimeja Uskolassa  ja Puutalobabylassa on?



4 kommenttia

Mä yritin aloittaa Vähänpä tiesin Anun " Lutiimi "-haasteeseen vastaamisen tässä lapsen päikkäreiden aikana, mutta mulla lyö pää i...

Mä yritin aloittaa Vähänpä tiesin Anun "Lutiimi"-haasteeseen vastaamisen tässä lapsen päikkäreiden aikana, mutta mulla lyö pää ihan tyhjää. Olen jo luonnostellut vihkoon ranskalaisilla viivoilla meidän viisi omaa pientä rutiinia, mutta sitten taas jumitin. 

Olenkin nyt puolitoista tuntia istunut koneella ja siristellyt silmiäni aamuisen ulkoilun jäljiltä – ne kun ovat tuulisen päivän vuoksi ihan täynnä hiekkaa vieläkin. Mun piti myös leipoa ja siivota vähän lapsen kummisedän vierailua varten, mutta sen sijaan tuijotin puhelimeni etukamerasta otsaryppyjäni ja mietin, että oonpas vanhentunut ja onpa mulla isot ihohuokoset. Sitten tilasin eBaysta pari mineraalipuuteria ja suunnittelin, että pitäiskö lopettaa kulmien kurtistelu ja hymyileminen kokonaan, ettei tulis enempää ryppyjä. Jaaa nyt sitten kirjoitin nämä syvät aatteet tänne, että jää jälkipolvillekin vähän pohdittavaa.  

Mä laitoin Lightroomissa näihin ryppy-selfieihin ton Old polar -presetin, mut mietin myös Aged photoa. Kumpikin ois sopinut teemaan.

Mut siis tosi hyvä tää etukamera tässä mun uudessa vitosen ässässä. Tosi tarkasti osas kuvata mun ikääntymisen. 

Matalan kynnyksen bloggaamista, katsos. Matalatasoista ainakin. Anteeksi.


2 kommenttia

Nonni, heti hämäsin. Luulit kuitenkin, että jotain ranskalaisia ja nugetteja se täällä vaan syöttää, ja olit ihan et hyihyi. Tai sitten ...


Nonni, heti hämäsin. Luulit kuitenkin, että jotain ranskalaisia ja nugetteja se täällä vaan syöttää, ja olit ihan et hyihyi. Tai sitten et, mutta nyt ei kuitenkaan ole kyse Mäkkäreistä tai Heseistä. Pikaruoalla tarkoitin – muina jamieolivereina – tietysti pikaisesti tehtävää ruokaa, ja ihan sellaista hyvää ruokaa. 

Aika usein lapsi syö lounaansa jo ennen kuin äitiä alkaa hiukomaan ja siksi vasta päikkäreiden jälkeinen ruoka on usein molemmilla samaa ruokaa. Mikäli kaapissa ei ole eilisen jämiä tai ellei äiti ole ehtinyt aloittaa jo päivällisen tekoa, lapselle pitää soveltaa jokin oma ruoka.


Ruokavarastojemme vakiovarusteina ovat usein avokadot ja aina tomaatit. Lapsen lempiruokaa on kaikki pastaruoat, kunhan pastan muoto on lapsen suuhun sopivaa. Spaghetti ja tagliatelle ovat lapsen mielestä hankalia, mutta farfalle, nalle, tripolini, simpsonit ja mitä näitä nyt on, ovat juuri sopivia. Ja kun äiti saa kuitenkin valita pastan, äiti valitsee edellä mainituista mielummin täysjyväpastat.

Vakioksi muodostunut pikaruoka meillä on siis täysjyväpastaa tomaatti-avokadomuhennuksella. Se on nopea ja helppo ruoka ja se on yksi meidän taaperon lemppareista. Vaikkei tämä ruoka mitään ydinfysiikkaa olekaan, ajattelin sen silti jakaa täälläkin, koska se on ollut niin kätevä meidän arjessa.

Reseptissä ei kypsennetä kuin pasta, joten sen tekemiseen ei montaa minuuttia mene.

Tässä yksinkertaisen ja lapselle maistuvan pikapastan helppo ohje:

Yksi annos

Puolikas avokado
1 tomaatti
n. 50g täysjyväpastaa
Oliiviöljyä
Pippuria
Parmesaania
(Basilikaa tai korianteria)

Pasta kiehautetaan, tomaatit kuoritaan ihan sellaisenaan terävällä veitsellä ja ne pilkotaan. Avokado leikataan kuoressaan kuutioiksi ja lisätään tomaatin sekaan. Päälle oliiviöljyä ja rouhaisu pippuria. Jos lapsen makunystyrät ovat tottuneet suolaan, voi pienen ripauksen sitäkin lisätä, mutta se ei ole välttämätön (mikäli taas itse söisin samaa, laittaisin suolaa niin keitinveteen, kuin avokado-tomaattimuhennokseenkin ja lisäisin chiliä ja hunajaa ja valkosipulia ja ja ja...). Avokado-tomaattiseoksen voi muussata kevyesti, jolloin se tarttuu mukavasti pastan rakoihin, kun seos ja pasta sekoitetaan yhteen. 

Päälle raastetaan parmesania, mikä ainakin on meidän tenavan herkkua. Ruoka tarjoillaan heti tomaatin ja avokadon sopivasti jäähdytettyä kuuman pastan suuhun sopivaksi. Olen usein lisännyt pastaan myös tuoretta basilikaa, korianteria tai mitä nyt tuoreena on sattunut olemaankin, mutta tällä kertaa puskat olivat kuolleet ja kuopatut.


Nyt kun mietin, niin tämähän on tavallaan hyvin-hyvin riisuttu the avokadopasta, mutta tomaatilla höystettynä, eikä ollenkaan niin makoisana. Mutta lapselle toimii, joten antaa palaa! 

Bon appétit kaikki pienet herkkusuut!

Meistä on tulossa aikamoisia seikkailijoita ja tutkimusmatkailijoita. Nyt kun kevät kolkuttelee jo ovella (pliis älä tuu takatalvi, ...


Meistä on tulossa aikamoisia seikkailijoita ja tutkimusmatkailijoita. Nyt kun kevät kolkuttelee jo ovella (pliis älä tuu takatalvi, pliis), olemme auringon innoittamana haahuilleet pihalla ja tutkineet ympäristöä. 

On ollut mahtavaa huomata, että lapsesta on tullut jo niin iso ja tietyllä tapaa omatoiminen, että kärryt voi jo aivan hyvin jättää joskus ottamatta lyhyille matkoille mukaan ja taaperon voi antaa kävellä ihan itse. Meidän tutkimusretkien kuvio onkin mennyt siten, että lapsi käpyttelee edellä ja äiti seuraa perässä. Taaperon tehtävä on johtaa tutkimusretkikulkuetta ja äidin tehtävä on turvata taaperon kulkua. Välillä käy kuitenkin niin, ettei taapero voi viedä aivan niin vapaasti, kuin haluaisi, vaan joutuu pitämään äitiä kädestä, mutta taas turvallisemmilla paikoilla taapero saa ottaa ohjat käsiinsä ja seuraa johtajaa -leikki voi taas jatkua.


Kevään tullen ja lapsen kasvamisen myötä, myös leikkipuistot ovat auenneet meille aivan uudella tavalla. Liukumäki on uusin paras kapistus, ja nyt kun lapsi osaa jo itse kiivetä ylös ja liukua alas, se on myös äidille hiukan rennompaa tekemistä. Liukumista säestetään "jee"-huudahduksella, ja muutamasta naamalleen menosta ja sen vuoksi hiekan suuhun joutumisesta huolimatta, liukuminen on ehdoton ykkönen. Kun leikkipuiston parhaat härvelit on läpikotaisin tutkittu, on viimeisenä keinun vuoro, missä silmät alkavat yleensä lerpsua päiväunien tarpeen merkiksi. 

Lähettyvillä tehdyt tietyöt ovat olleet myös pienen tutkimusmatkailijan mieleen. Kaivurifani pysähtyy aina kaivurin nähdessään, ja oman pörinänsä siivittämänä tahtoo jäädä tarkkailemaan suurta kauhaa ja kolisevasti pyöriviä teloja. Kaivurimiehetkään eivät ole voineet olla panematta merkille suurta faniaan, sillä päivittäin on kaivureita pysähdyttävä ihmettelemään. Saatiinpa muuten kaivurikuskilta iiiiiiiso kauhanheilutustervehdyskin eilen, mikä olikin aika huikea näky!


Sisälle ei edes tee mieli, kun pihalla on upea aurinko, kuivat tiet ja lämpimämpi sää. Ulos lähteminenkin on puolet nopeampaa, kun välikerrastot on voinut jo jättää vähemmälle ja asuksi riittää plussakeleillä paljon kevyempi varustus. Taaperokin on vilkkaampi ja liikkuvampi, kun toppaus on kevyempää. 

Nyt jo odottelen, että tulisi niin lämmintä, että hanskat, haalarit ja kaulahuivitkin voisi jo nakata vintille, milloin uloslähtö voisi olla entistäkin sponttaanimpaa ja vaivattomampaa. Mutta nyt nautitaan täysillä ihanasta keväästä, ja kohtahan se kesäkin sieltä jo tulee!


4 kommenttia

Tänään kivaa: -Veli järjesti lettukestit. Syötiin kasa lettuja kermavaahdolla ja hillolla.  -Aurinko paistoi. Tuntui keväältä. -Lapsi oli...

Tänään kivaa:
-Veli järjesti lettukestit. Syötiin kasa lettuja kermavaahdolla ja hillolla. 
-Aurinko paistoi. Tuntui keväältä.
-Lapsi oli hyväntuulinen ja ihana (kuten muutoinkin, mutta tänään se oli erityisen kivaa).
-Söin lettuja. Auringonpaisteessa. Iloisen penskan kanssa.

Tänään tyhmää:
-Mun puhelin ei enää toimi juurikaan. Kosketusnäyttö toimii joskus vahingossa, mutta pääosin ei edes vahingossa. Ja Instagramiin ei pääse, se on tyhmää.
-Mua väsytti tänään paljon.

Yhteensä neljä kivaa ja kaksi tyhmää. Kiva vei voiton. Plus letut ja aurinko saa miljardi lisäpistettä.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikki hattarapeput!

Lettu, lätty, ohukainen, paksukainen, räiskäle.

Tiedättehän, kun sanotaan, että vanhat elefantit vaeltavat kuolemaan jonnekin. Että ne eristäytyvät laumastaan johonkin vesiputouksen taakse...

Tiedättehän, kun sanotaan, että vanhat elefantit vaeltavat kuolemaan jonnekin. Että ne eristäytyvät laumastaan johonkin vesiputouksen taakse ja sitten kuolevat pois. Ja sieltä sitten on löydetty isot kasat luita ja on oltu ihan että ohhoh, ai sillai ne norsut tekee.

No omien tutkimusteni mukaan myös viherkasvit tekevät niin. Ne vaeltavat meille jostain Prismasta ja Cittarista – hakeutuvat siten eroon laumastaan – ja sitten ne hetken majailevat jossain ikkunalaudalla tai kuka missäkin, kunnes kuolevat pois. 

Kuvan kastelukannulla ei ole tekemistä asian kanssa. Todellakaan.

Elefanteista ja niiden mystisestä kuolemisrituaalista on sittemmin selvinnyt kaikkia epämystisiä salametsästysselityksiä, mutta minä en myönnä noiden kukkien kohdalla mitään sellaista. Ne ovat ihan itse tulleet tänne kuolemaan. Hitto soikoon.



10 kommenttia

Tätäkö se on? Ei vissiin, mutta tässä on meidän uusi harrastus. Matto on maali, vai pesäkö se curlingissa on, ja molempien renkaiden ...


Tätäkö se on?




Ei vissiin, mutta tässä on meidän uusi harrastus. Matto on maali, vai pesäkö se curlingissa on, ja molempien renkaiden on oltava matolla. Eli pesässä. Ja kuten kuvasta näkyy, homma vaatii tarkkaa keskittymistä. Myös kiveltä.

Kaikki mukaan ja koko perhe pelaamaan! 




6 kommenttia

Yhteistyössä Vaasan Kaurasydän ja Blogirinki Media . Kun viime viikolla kävin etsimässä Kaurasydän-leipää postaustani varten, meidän...


Kun viime viikolla kävin etsimässä Kaurasydän-leipää postaustani varten, meidän lähikaupassa oli kolmesta eri mausta jäljellä vain omena-mysli -vaihtoehtoa. Yleensä vältän kaikkea leipää, mihin on laitettu jotain – mielestäni – sinne kuulumatonta, kuten rusinoita tai tässä tapauksessa omenaa, mutta tällä kertaa päätin kyynisyydestäni huolimatta tehdä poikkeuksen ja antaa omena-mysli -leivälle mahdollisuuden. Samalla kauppareissulla sain päähäni tehdä leivästä jonkin jälkiruoan, koska makuni mukaan omenainen leipä kallistuisi siihen suuntaan. 

Mutta.

Ostamani rahka, kuohukerma ja pakkasessa olleet mustikat ja puolukat jäivät odottelemaan myöhempiä aikoja, sillä jälkiruokareseptiä ei tehtykään: Kotiin päästyämme korkkasimme ensimmäisen pussin, nakkasimme levitteet niskaan ja söimme koko leivän. Ihan siltä istumalta – minä, mies ja lapsi. Leipä oli niin hyvää sellaisenaan (eli voin kanssa), ettei kummempia kaivattu! Ihanan rouheaa ja kauraisaa, eikä se omenakaan haitannut yhtään leivässä. Päin vastoin – se maistui sopivasti, ja antoi vienon keveyden leipään.

Kun seuraava leipäpussi meinasi jo aueta, panin kapuloita perheen rattaisiin ja käskin odottaa kuvauksen ajan. 


Aivan mikä tahansa tavallinen kauraleipä tämä ei kuitenkaan ole: Hyvän maun lisäksi, sillä on myös kolesterolia alentava vaikutus. Kaurassa on luonnollisestikin beetaglukaanikuitua, joka estää kolesterolin imeytymistä elimistöön, mutta tässä leivässä sitä on normaalia enemmän. Kolesterolia alentava vaikutus saadaan, kun kauran beetaglukaania nautitaan päivittäin 3 grammaa. Yhdessä leipäviipaleessa (30 g) on 1 gramma beetaglukaania, joten kolme viipaletta Kaurasydäntä päivittäin auttaa alentamaan kolesterolia.

Meidän perheellä ei kolesteroliongelmia ole, mutta suvussa sitä on yhdellä jos toisellakin. Vaikka kolesterolin määrään vaikuttaa etenkin ravinto, myös perinnöllisillä tekijöillä on merkitystä. 
Aloin miettiä, voiko kolesterolia alentavan leivän syömisestä olla jotain haittaa, jollei itsellä ole korkea kolesteroli ja saako lapsellekin syöttää huoletta tätä leipää. Vaasan Kaurasydämen sivuilta löytyi heti vastaus, ettei käyttörajoituksia ole ja että leipä sopii koko perheelle.


Ettei aivan ryppyotsaiseksi terveysruokailuksi koko homma olisi mennyt, ajattelin, että jotain hauskaa jälkiruokamaista tästä pitää silti keksiä, vaikkei ihan alkuperäisen suunnitelman mukaista tekisikään. Olin jo ehtinyt unohtaaa aikoja sitten ostamani maapähkinävoin kaappiin ja kun aloin miettimään, mitä nopeaa ja herkullista kahvikaveria leivästä saisi, muistin sen taas. 

Nakkasin Kaurasydämet paahtimeen, poristelin espressot mutteripannulla ja levitin maapähkinävoin paahdetulle leivälle, ja ai että, toimii – eikä ainakaan monimutkaiseksi jälkkäriksi voi moittia. Ja kun maapähkinävoikin oli 100-prosenttista ehtaa itseään, ei leivän terveysvaikutuskaan aivan nollaantunut.


Omaksi ilokseni huomasin vielä kodin leipäpakettien tuoteselostuksia tutkiessa, että reilun kuitupitoisuudensa lisäksi, Kaurasydämessä on lähes puolet vähemmän hiilareita ja kolmasosa enemmän proteiinia sadassa grammassa, kuin yleensä syömässämme leivässä. Sekin vielä!

Kaurasydämiä löytyy myös porkkanapalaleipänä sekä kauraleipänä.

Yhteistyössä Vaasan Kaurasydän


2 kommenttia

Hae

 

 

Ruokablogien kärki