Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kolme vuotta sitten, kuopuksen ollessa vielä vauva, olimme ylittämässä suojatietä. Esikoinen oli silloin alle kolme, mutta jaksoi suhteellis...

Kolme vuotta sitten, kuopuksen ollessa vielä vauva, olimme ylittämässä suojatietä. Esikoinen oli silloin alle kolme, mutta jaksoi suhteellisen hyvin kävellä jo itse.

Suojatien kohdalla esikoinen keksi haluta minulta halia. Olimme juuri astuneet suojatielle, joten pyysin häntä ylittämään kanssani tien, minkä jälkeen voisimme sitten halia.

Kaksivuotias hermostui tavallisen kaksivuotiaan tapaan kieltäytymisestäni ja kapsahtai jalkojeni juureen. Roikkui jalassa, mikä teki tien ylittämisestä, sanoisinko haastavaa, varsinkin, kun oli yhdet vaunutkin siinä työnnettävänä.

Paikalle ajoi auto, jonka kuskilla oli silminnähden kiire. Tai näin päättelin, sillä hän ei olisi millään malttanut pitää auton keulaa pois suojatien päältä. Hiljalleen lipui painostavasti meitä kohti. Olimme katsos niin hitaita.

"Koita nyt mennä siitä!" kuului vastaus kuskin hipoessa autolla jo takamuksiamme, kun turhautuneena yritin huudella autoon, ettei hänen tarvitsisi ajaa päällemme.

Menemistähän me siinä kovasti yritimme, mutta kun on siinä pari muuttujaa mukana, joista toinen roikkuu jalassa, voisi olla ihan ookoo antaa meille pikkuisen aikaa tien ylitykseen. Siinä kun kuitenkin olimme niinkin erikoisella keksinnöllä, kuin suojatie – jonka konseptiin lienee kuuluvan ns. turvallinen tienylitys.

Kuskille ei kuitenkaan selittelyni mennyt läpi, vaan hän neuvoi minua kasvattamaan lapseni paremmin. Niin, siis siten, että pääsemme tarpeeksi nopeasti suojatien yli.

Juu, kyllä. Toistan: Kasvattamaan paremmin. Siten, että pääsemme tarpeeksi nopeasti suojatien yli.

Eli:

a) Kaksivuotias on kasvatettu huonosti, jos se ei tajua kävellä autokuskia miellyttävällä vauhdilla suojatiellä ja

b) jos joku on liian hidas suojatien ylittäjä, sen päälle saa ihan vähän vain ajaa, tai ainakin hoputella pikkuisen auton keulalla.


Olkoot kuka tahansa mitä tahansa mieltä kasvatuskyvyistäni, nyt tilanne on kuitenkin sellainen, että teitä ylittelevät näin koulujen ja päiväkotien alettua taas lapset oikein urakalla. Jopa kaikenlaiset hitaasti liikkuvat. Joten olisiko mitenkään mahdollista, rakkaat kanssa-autoilijat, että jättäisimme hiukan tilaa siihen suojatien eteen? Annettaisiin aikaa mennä yli ja hidastettaisiin ajoissa?

Vilkuillaan sinne kävelyteiden nurkille ihan omaehtoisesti, eikä havahduta vasta siinä suojatien kohdalla sitä ylittäviin kävelijöihin. Ennakoidaan, kuten me aikuiset osaamme.

Koska koskaan ei tiedä, mitä suojatiellä voi sattua, kun kyse on lapsista. Kääntyykö ne yhtäkkiä kannoillaan, kompastuuko ne siihen tielle tai osaako ne aina, ihan joka ikinen kerta katsoa, ettei autoja tule.

Ei, vaikka kuinka olisi kasvatettu.

Ja vaikka jokin ylitystilanteessa olisikin joskus lapsen syy, oikeassa oleminen lämmittää aika vähän, kun on juuri ajanut lapsen päälle.

Ennakoi, hiljennä, pysäytä, anna tilaa. Egosi ehtii odottamaan ihan hetken.

Me olemme niitä aikuisia, ollaan sitä myös liikenteessä. Ok?


Sitä paitsi, oletteko koskaan kuulleet kenenkään myöhästyneen jostain, koska odotti jonkun ylittävän suojatietä? Niinpä. Ei se siitä ole kiinni.

4 kommenttia

No niin! Oikein paljon tervetuloa digitaaliseen maailmaan! Nyt kun meillä on mukavasti nämä kaikki verkkoasiat ja ns. mobiilijuttuloiset...


No niin! Oikein paljon tervetuloa digitaaliseen maailmaan! Nyt kun meillä on mukavasti nämä kaikki verkkoasiat ja ns. mobiilijuttuloiset lähtenyt liikkeelle, voisimmekin sitten ottaa käyttöön tällaisen ns. sähköisen varmennushommelin. 


Juuh, ei tarvi sitten kuluttaa sitä kallisarvoista aikaa siellä konttorissa ramppaamiseen ja mummojen kanssa jonotteluun – eikä me nyt totta puhuaksemme pahaksemme panna henkilöstösäästöistäkään.

Nyt on kuulkaa meiltä saatavilla – ollut jo jonkin aikaa, vaikken nyt haluakaan rehvasella – mobiilipankki puhelimeen ja oho: sähköinen tunnuslukusovellus! Tämän täytyy olla kätevin keksintö sitten pyörän, mikä edes voisi mennä pieleen?

Kuulimmeko jonkun sanovan "uusi puhelin"? Ei muka pääse käyttämään uudella puhelimellaan joku mobiilipankkia, vaikka edellisessä puhelimessa oli käytössä? Mitä kummaa – tässä modernissa, digitaalisessa ajassa, jossa paperlappuset ovat vain historiaa ja kaikki käy kätevästi internetissä!

Juu ei, pikkurouva, hommanhan nimi on niin, että Teillä tulisi olla se aktivointikoodi saadaksenne uudella puhelimellanne käyttöön mobiilipankin. Siihenhän tarvitsette sitä eri kätevää tunnuslukusovellusta – jonka avulla muuten voit "luopua paperisesta tunnuslukukortista ja tunnuslukujen yliviivaamisista", kuten meillä päin on tavattu aina sanoa. 

Mitä, eikö teillä ole sitä paperia enää tallella? No mitä ihmettä se tämä tällainen peli oikein on? Oletteko Te aivan hullu? No, ei hätää, voitte tilata sen ihan siitä sovelluksesta ja me lähetämme sen esimerkiksi sinne verkkopankkinne postilaatikkoon.

Hahaha, olinpas taas aivan höperö! Ettehän Te pääse sinne, kun siihen tarvitaan se tunnuslukusovellus, jota ette voi ottaa uudelle puhelimellenne käyttöön ilman aktivointikoodia

No miten olisi, jos kysyisitte apua sieltä internetistä? Niin niin, se käy kuulkaa kätevästi, kun vain kirjaudutte verkkopankkiin ja painatte sieltä ylhäältä oikealta "ota yhteyttä" ja menette chat-kohtaan ja sitten vain nopeasti tunnistaudutte tunnuslukusovelluksella ja... 

Aivan.

Oletteko muuten yrittäneet soittaa meille? Asiointi puhelimessa käy helpoiten, kun tunnistaudut ensin syöttämällä käyttäjätunnuksesi ja sitten varmentamalla itsesti tunnuslukusovelluksella. Tämän me muuten toistamme sinulle puhelimessa noin kahden minuutin ajan, minkä jälkeen kerromme, että vitsi vitsi, voimme me jutella sinulle ilman tunnistautumistakin – painat vain ruutua! 

Noin! Nyt olet päässyt juttelemaan ihmiselle. Siinä on sitä jotain. 

Elikkäs, älä hermoile. Sattuuko sinulla olemaan minkään muun pankin tunnuslukuja? Ai ei. Ok, no voimme kyllä antaa sinulle uuden aktivointikoodin, mutta siihen tarvittavan PIN-koodin laitamme kyllä postitse. Paperilla. Menee muutama pankkipäivä.

Tai sitten voit tosiaan tulla tänne konttoriin, niin saat sen sitten täältä. 

Juuh, onhan se vähän höpsis pöpsis kaiken maailman internetjuttuja ja mobiilisovelluksia. Eiköhän hoideta tämä ihan kasvotusten, kuten vanhaan hyvään aikaan.

...

Joo, nii puhelimen vaihto. Älkää missään nimessä koskaan, ikinä, kadottako aktivointikoodia tai elämästänne tulee helvettiä. 

Opetelkaa se ulkoa, maalatkaa se seinällenne, tatuoikaa se ihoonne. Hävittäkää vaikka vihkisormuksenne, kotiavaimenne ja esikoislapsenne, mutta älkää aktivointikoodianne


Kirjoittaja on kirjoittanut tämän nälkäisenä, sillä ei saanut menemään ruokatilaustaan mobiilisti läpi, koska ei voinut maksaa verkkopankissa. 

1 kommentti

Joo, ne on vaa semmosia mammoja. Ei ne puhu muusta kuin kakkavaipoista, soseista ja jostain rokotuksista. Univeloista ja oksennustaudeista. ...

Joo, ne on vaa semmosia mammoja. Ei ne puhu muusta kuin kakkavaipoista, soseista ja jostain rokotuksista. Univeloista ja oksennustaudeista. Eivät huolehdi itsestään, eivätkä ole kammanneet tukkaansa päiviin. Joku wetwipes roikkuu hiuksista ja rinnuksilla on kakkaa.

Semmosia mammoja.

Joo, nii tiedättekö mitä? Vitut olla.


Tämä saattaa tulla yllätyksenä, mutta "me mammat" ollaan muutakin. Itse asiassa, ihan helvetisti muutakin. Aika usein kuulkaa varsinkin sitä muuta kuin niitä mammoja, vaikka ns. mammoja ollaankin.

Viimeisimpinä aikoina, kun olen käynyt ulkona muiden niiden mammojen kanssa (joo, me käydään myös ulkona!) olemme puhuneet politiikasta, ystävyydestä, rahasta, itsensä kehittämisestä, yrittäjyydestä, parisuhteesta, tasa-arvosta ja saatana seksistä! Kullista. Kyrvästä! Pilluista!

Hemmetti. Eikä muuten sanallakaan lapsista tai kakkavaipoista.

Me nautimme hyvästä ruoasta, hikisestä liikunnasta, hyvästä viinistä, gin toniceista, nauramisesta,  vitsailusta, tanssimisesta (sekin lasketaan liikunnaksi, vaikka olisikin humalassa) ja syvällisistä, voimakkaista keskusteluista.

Me janoamme olla omia vahvoja itsejämme, ja haluamme tulla arvostetuiksi ja nähdyksi ihmisinä. Niinä samoina, joita olimme ennen ja olemme myös lasten saannin jälkeen. Haluamme tulla kuulluiksi ja ymmärretyiksi. Jumaloiduiksi.

Me ei olla mitään vitun mammoja. Paitsi siis ollaan, mutta sillä lailla "hey mama", ennemmin kuin vain mamma.

Silti me rakastamme lapsiamme ja teemme kaikkemme heidän vuokseen. Pesemme niitä pissapyykkejä ja joskus haisemme kakalta. Valvomme öitä ja kuskaamme harrastuksiin. Autamme läksyissä ja käymme vasu-keskusteluissa.

Mutta ei se ole nollasumapeli, arvon mammattelijat siellä. Yhden asian ei tarvitse olla pois toisesta. 

Päinvastoin. Me voimme olla sitä kaikkea, ja se tekee meistä helvetisti paljon moniulotteisempia.

Ei me jakseta jauhaa pinnallista paskaa jonkun hassuttelijan kanssa baaritiskillä. Me halutaan sukeltaa syvään päähän tai sitten olla puhumatta lainkaan. Valloittaa tanssilattia ja antaa nolostelijoiden nolostella keskenään. Ei meitä kiinnosta muiden mielipiteet. 

Me ollaan saatana äitejä. 

Sääli rikkoa mielikuvanne stereotyyppisestä kahvia janoavasta, väsyneestä mammasta, jolla ei ole muuta elämää – niin, just sellainen teille turvallinen mielikuva ilman mitään ristiriitoja. Mutta ei se ole niin. 

Olemme edelleen ihmisiä kaikkine moninaisine puolinemme.

Mutta tämähän me kaikki äidit jo tiedettiinkin.


Lue myös:

3 kommenttia

On kaksi viikkoa esikoulun alkuun. Sitten loppuu päiväkodin turva. Lapsi jättää lopullisesti taakseen paikan ja ihmiset, missä hänet varmast...

On kaksi viikkoa esikoulun alkuun. Sitten loppuu päiväkodin turva. Lapsi jättää lopullisesti taakseen paikan ja ihmiset, missä hänet varmasti nähdään, häntä kuullaan ja ymmärretään.

Vuosien saatossa turvallisiksi koetuille aikuisille sanotaan hyvästit, ja pienen, vielä hetken viisivuotiaan on opittava luottamaan taas uusiin opettajiin ja hoitajiin, joiden kanssa hän viettää seuraavat arkipäivänsä.

Pitäisi uskaltaa myös tutustua kaikkiin uusiin lapsiin, niihin kavereiksi jo valmiiksi kutsuttuihin, joita oikeasti ei tunne vielä yhtään. Rohjeta luomaan omaa paikkaansa ryhmässä, vaikka kuinka jännittää.

On vain uskottava, toivottava ja luotettava, että hän saa olla sellainen kuin on. Ettei hänen ole taivuttava toisten määritelmiin oikeanlaisesta. Ettei häntä kiusata, tai jätetä ulos porukoista. Että hän saa tuntea olonsa hyväksytyksi omana itsenään.

Se on asia, jota me kaikki tarvitsemme ja toivomme, aikuisinakin (varsinkin aikuisina?), mutta mikä melkein meiltä kaikilta on riistetty osin tai kokonaan jo lapsena pois.


Eniten hänen on kuitenkin luotettava itseensä. Siihen, että hänen taitonsa ja päättäväisyytensä kantavat. Että vaikka joku sanoisikin jotain satuttavaa tahattomasti tai tahallaan, hänen ymmärryksensä ja tietoisuutensa itsestään kantaisi sen yli. Ettei hän alkaisi mukautua kelvatakseen. Että hän voisi sivuuttaa sen ja nousta asian päälle.

Eikä se ole helppoa – kuten kaikki tiedämme.

Asia kun on niin, että jokainen lapsi tuntee olonsa täydelliseksi aina siihen asti, kunnes joku sanoo jotain muuta. Kiistää jollain teollaan toisen hyvän uskon itseensä.

"Ei lapsena häpeää tunneta, ennen ku joku luokas nauraa", laulaa Ellinoora. Niin se on.

Me kaikki aikuiset jo tiedämme valitettavan hyvin, että minkä tahansa itseinhon kehittymiseen tarvitaan vain pienen pieni siemen. Sellainen sisimpään istutettu mulkero. Siitä osaamme ihan itse kasvattaa sitä suuremmaksi, paljon valtavammaksi, kuin se oikeasti aina edes on.

Joku yksi ajattelematon, mutta sopivasti vyön alle otollisessa kohdassa isketty heitto.

Millä ilveellä saamme otettua tuon kamalan taidon pois lapsilta? Etteivät ne koskaan uskoisi sellaista itsestään. Että ne vaalisivat vain niitä asioita ja sanoja, jotka ovat hyväksi heille? Miten voimme vahvistaa kaikkien meidän pientemme itsetuntoa?

Koska uskon, että jos näkee itsessään juuri hyvät asiat, näkee sen mielellään myös muissa. Ei tarvitse olla kertomassa muille, mikä on muka väärin ja mikä oikein, mikä normaalia ja toisessa itselle sopivaa, jos on itse tullut hyväksytyksi kaikkinensa.

Se olisi kehä, joka ruokkisi itseään. Ja vain hyvällä.


Ja mitä tulee esikouluun, Mauno Koivistoa lainatakseni: Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.


Lue myös:
Huolii
Kun vanhemman ponnistelut ei riitä
Ylistys päiväkodille ja varhaiskasvatukselle

10 kommenttia

Olin eilen leikkipuistossa lasten kanssa, kun kurkkasin sähköpostejani: mainos, mainos, mainos ja... hetkinen, jotain otsikolla "Elämän...

Olin eilen leikkipuistossa lasten kanssa, kun kurkkasin sähköpostejani: mainos, mainos, mainos ja... hetkinen, jotain otsikolla "Elämäni ensimmäinen faniposti".

Luin sähköpostin ja pakahduin. 


Tiedän, että siellä on tyyppejä, jotka tykkäävät jutuistani. Instagramissa viestittelen päivittäin ihanien ihmisten kanssa ja saan kivaa palautetta. On mahtavaa saada lukea, että juttuni naurattavat. Saada itse tsemppiä, kun tuntuu raskaalta. Saada eri tavoin tietää, että te siellä myötäelätte kaikkea tätä.

Yleensä kun minulta kysytään postauksistani ja kaikesta muusta sisällöstä, mitä suollan eri kanaviini, kysytään, eikö minua jännitä jakaa näitä juttujani. Että mietinkö koskaan, mitä ihmiset minusta ajattelevat ja kuinka uskallan tehdä sitä mitä teen, siten kuin teen.

Vastaan aina, että alussa ehkä mietitytti muiden mielipiteet, mutta mitä enemmän kirjoitin ja sain sen myötä palautetta ja myötäeloa, sitä enemmän uskalsin.

Jos minua tituleerataan vertaistueksi seuraajilleni, voisin väittää seuraajieni olevan vielä suurempi vertaistuki minulle.

Kaikki se rakkaus, mitä teiltä saan, on auttanut minut hyväksymään itseni. Juuri sellaisena, kuin milloinkin olen. Vitsailevana, ironisena, nolona, välillä epävarmana, herkkänä – ja varsinkin sinä rimpuilevana Laurana, joka olen.


Siinä missä joskus olen kokenut itseni vähän hassuksi, liialliseksi ja noloksi, nykyään se kaikki onkin juuri sitä, mistä minua kiitellään.

Sana kiitollisuus ei edes riitä kuvailemaan, kuinka paljon olen saanut teiltä. 


Lähettäjän luvalla julkaisen vielä saamani palautteen. Se oli enemmän, kuin osasin tietää.

"Moikka Laura!

Niinkuin otsikkokin jo viittaa, niin tämä tässä on faniposti. Elämäni ensimmäinen sellainen. Ja se on osoitettu täydestä sydämestä ja jokaisesta sieluni sopukasta sinulle. 

Sen enempää runoilematta (sen tekisin kyllä, jos osaisin), niin haluan kiittää sinua sinusta ja kaikesta mitä teet. Sinun blogisi, instagram päivityksesi, livesi, suplasi ja KAIKKI on ihan parasta ikinä. 

Olen saanut tarinoistasi, jutuistasi, ideoistasi, ajatuksistasi, oivalluksistasi ja asenteestasi niin paljon iloa, ettet uskokkaan.

Olen saanut myös rohkeutta, uskoa ja toivoa moniin elämäni solmuihin. Lapsettomuuteen, työelämän hankaluuksiin, stressiin kaikesta ja ei mistään, perus takakireyteen, elämän vitutukseen ja huoleen tulevasta.

Olen jo pitkään miettinyt, että olisipa vaan älyttömän kiva joskus päästä sanomaan sinulle, miten upea olet ja kuinka hienoa työtä teet, kun uskaltaudut lataaman tunteesi ja ajatuksesi maailmalle meidän kaikkien luettavaksi (ja huutonaurettavaksi!). Ja tässä se kiitos nyt on. 

Terveisin,
(ehkä) suurin fanisi

P.S. Spotify listasi on muuten myös kuin pala taivasta! 

P.P.S Kirjaa odotellessa."


En kestä. En vaan kestä. Voiko parempaa palautetta tästä hommasta toivoa.

Arvaa mitä? Minä olen sinun suurin fanisi.

On niin onnellinen olo. Kiitos.


12 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö: Pakkasmarja & Suomen Blogimedia Meidän perheen lapset eivät ehkä ole ainoat maailmassa, jotka voisivat s...

Kaupallinen yhteistyö: Pakkasmarja & Suomen Blogimedia

Meidän perheen lapset eivät ehkä ole ainoat maailmassa, jotka voisivat syödä jäätelöä koko ajan, vuorokauden ympäri. Varsinkin näin kesällä he olisivat valmiita elämään vain sillä, mikäli me, heidän tosikkovanhempansa, niin heille soisimme.

Olen jo onnistunut hämäämään nuo kupeitteni hedelmät nauttimaan mehujäänsä itsetekemistäni marjaversioista, mutta ihanalle jäätelölle en ole omin voimineni keksinyt ns. pikkuisen parempaa korviketta. Mutta koska tämähän on kaupallinen yhteistyö, me olemme tulossa siihen, toverini:

Mitäs jos sanoisin sinulle, että on olemassa jäätelö, jossa on 72 prosenttia kotimaista marjaa ja se on maidoton, gluteeniton ja vegaaninen?

Kyllä, luit oikein.


Olemme testanneet nyt monin hyvin eri tavoin (terveiset vaan kaikille meillä koko kesänä käyneille) aina tätä nykyä pakastimestamme löytyvää Pakkasmarjan Marja-jäätelöä. Erilaisten yhdistelmien jälkeen olemme todenneet, että ns. tårta på tårta, elikkäs marjaa Marjalla toimii erittäin hyvin. Tarkoitan täydellisen hyvin.

Itsehän olen sillä lailla rajoittunut henkilö, etten ole koskaan päässyt kiinni vaniljajäätelö + mansikka -yhdistelmään, mutta jostain syystä, kun jäätelöstä tipahtaa se maidon maku pois, marjat jäätelöllä onkin parasta mitä ihminen voi tehdä vaatteet päällä. Korjaan: ei tähän vaatteitakaan tarvita.

Toinen, vähän villimpi hulluttelu on marenkikakun päälle aseteltu Marja-jäätelö, joka kruunataan kinuskilla – ja tietysti myös marjoilla. 

Lapset ovat fiilistelleet myös strösselöityä Marjaa, mutta omaan makuuni vähemmän on ehkä tässä kohtaa enemmän. 



Koska Marja on tehty pääosin marjoista, sen herkullisen kuohkeuden salaisuus paljastuu, kun sen antaa hetken olla pois pakkasesta ja sulaa kunnolla. Jäisenä se käyttäytyy samoin, kuin marjapakasteet, mutta sulaessaan tekee taikansa muuttuen ihmavaksi, helposti lusikoitavaksi ja pehmeän makuiseksi. Esille nousee tällöin sen kermaisen kuohkea maku, sekä sen viettelevä, juuri sopiva makeus. 

Marja-jäätelöitä on kahta makua: Mansikka & punaiset marjat, sekä Mustikka & mustat marjat. Sokeria Marja-jäätelössä on jokseenkin saman verran tai vähän vähemmän perinteisiin jäätelöihin verrattuna. 

Lapset ovat rakastaneet tasapuolisesti kumpaakin makua. Omaksi lempparikseni nousi alussa punainen versio. Se muistuttaa etäisesti mielipuuroani vispipuuroa, vaikkakin paljon pehmeämmän makuisena, joten ehkä siksi kiinnyin siihen.

Myöhemmin kuitenkin maistoin oikein kunnolla sulannutta mustikkaversiota ja se syöksyi ykköspaikalle.

Oikeasti en osaa päättää. Riippuu kai päivästä.


Jäätelön marjoja ei ole kuumennettu ja siksi vitamiinit, sekä muut luonnon hyvyydet ovat tallella, kuten Marja-jäätelön sivuillakin kerrotaan. 

Tuotteen maku on kaikessa marjaisuudessaan heleä, kuohkea ja eroaa siinä mielessä vaikkapa sorbetista, että tämä maistuu jopa kermaiselta, vaikkei siinä tippaakaan kermaa ole. 

Aivan tavallisen maitojäätelön makua ei kannata odottaa, mutta ehdottomasti kannattaa maistaa avoimin mielin! Ja sen todella kannattaa antaa sulaa kunnolla, sillä sitä kuohkeammaksi (=ihanammaksi) se muuttuu! 

Tuote muuten säilyy jääkaapissa vuorokauden pakkasesta ottamisen jälkeen, eikä muutu nestemäiseksi, kuten tavanomainen jäätelö. 


Ja muista se tarjoiluvinkkini: marjoja Marjalla.

Ihaninta!


Lue myös:

Tiedättekö sen, kun ajattelee, että voisi siivota yhden (1) vaatekaapin, kerrankin oman, ihan vain nähdäkseen, kuinka paljon siellä on ns. k...

Tiedättekö sen, kun ajattelee, että voisi siivota yhden (1) vaatekaapin, kerrankin oman, ihan vain nähdäkseen, kuinka paljon siellä on ns. käyttiksiä ja kuinka paljosta voisi päästä eroon. Sitten kahdeksan tuntia myöhemmin sitä huomaa räjäyttäneensä koko kämpän uuteen uskoon.

Joo, ni eilen kävi niin.

Minähän en tunnetusti olen kauhean niin justiisa noiden kaappien kanssa ja minulle riittää, että paikat jotka näkyvät minulle ovat kunnossa. Kaappien tehtävä ikään kuin on vain piilottaa se roina, mitä en halua koko ajan aktiivisesti katsella.

Viimeksi olin siivonnut kaapin... no en koskaan. Joten sillä lailla mystinen tilanne se oli, kun ensimmäistä kertaa sieltä otettiin uloskin jotain, eikä vain runnottu uutta päälle.

Kun olin raivorepinyt kaikki mustanpuhuvat vaatteni ulos kaapista, edes erottamatta mistä alkoi legginssi ja mistä paita, vein kaiken pihalle ja kävin jokaisen vaatekappaleen läpi. Lopulta niitä ns. käyttiksiä jäi viidesosa ja loput lähtivät vaihtoon.

Ai että se tunne, kun sai asetella vain ne muutamat vaatekappaleet takaisin pinoihin. Kuin uusi alku.

Koska homma meni niin rivakasti, taivuttelin (pakotin), taivuttelin (pakotin) myös puolisoni hommiin ja sain kuin sainkin hänet yliupuhuttua innostumaan ("innostumaan") hänen omienkin vaatteidensa läpikäynnistä.

Hänen silminnähden nauttien kuuman lomapäivämme vietosta pölyisten vaatteiden keskellä, aloitimmepa vielä lastenhuoneen suuren lipaston tavaroiden läpikäymisen – se kun on jo pari vuotta ollut "vain väliaikaisesti" huoneessa –, sekä lastenvaatteiden "ihan vaan nopean" muuttamisen kaapista toiseen.

Myös lapset rinnastettiin mukaan. Heistä oli valtavasti apua. 


Ehkä arvaattekin, että homma hieman eskaloitui siitä ja kohta myös sohvasängyn alakaapit, sekä makkarin kaikki kaapit, sekä sängyn alla lymyilevät säilytyslaatikot oli tyhjennetty.

Noh, en viitsi pitkästyttää teitä yksityiskohdilla – tämä sentään mikään Konmari ole – mutta lopulta myimme yhden sängyn, ostimme yhden kerrossängyn, panimme myyntiin yhden pinnasängyn (Stokke Sleepi, ostatko?) ja huomenna rahtaamme kaatopaikalle yhden heikkokuntoisen lipaston, kokoamme uuden kerrossängyn ja oikeastaan uusimme koko lastenhuoneen sisustuksen.

Että mikäli puolisosi koskaan ehdottaa "pientä kaappisiivousta", niin älä usko sanaakaan.

Sen on ansa. Pakene.



Tässä podcastjaksossa Jukka ja minä puhumme mm. juurikin tuosta kaappien ja komeroiden siisteydestä. Jukka kuuluu siihen jengiin, jonka mielestä juuri niiden kuuluu olla ensisijaisesti kunnossa, kun taas minun mielestäni ne siivotaan viimeisenä, koska eihän sinne kukaan nää.

Lue myös: 
Joskus tämä ns. vi**ttaa
Missä vaiheessa on ihan ok luovuttaa?
Silmä tottuu -haaste


Kaupallisessa yhteistyössä: Power ja Suomen Blogimedia . Minä en ole koskaan ollut, saati ajatellut itseäni mitenkään erityisen taita...

Kaupallisessa yhteistyössä: Power ja Suomen Blogimedia.

Minä en ole koskaan ollut, saati ajatellut itseäni mitenkään erityisen taitavaksi kauneudenhoitajaksi. Jossain kohtaa innostuin enemmän ja enemmän pitämään hiuksiani auki ja samaan aikaan löysin vehkeen, jonka kanssa jopa minäkin osaan toimia.

Sitten yhtäkkiä kävi niin, että minulta kysyttiin lähes viikoittain, millä saa tehtyä tällaiset hiukset!

Joten: Vihdoin kauan odotettu "CURLICIOUS – kaikki kiharoistani" -video on täällä. Sieltä selviää, miten kiharrinta kannattaa käyttää ja ennen kaikkea mikä kiharrin se oikein on!



(Huomio! Lopussa alekoodi!)

Olin yrittänyt toivottomasti vuosia saada kiharoita hiuksiini suoristuraudalla, kuten kampaajani konsanaan, siinä dramaattisesti onnistumatta. Pääosin onnistuin saamaan suoraa ja sitten tuurilla jonkun satunnaisen kiharan tyyppisen, mutta täysin toivotonta touhua se on ollut.

Mulla on toki ihan omaakin luonnonkiharaa hiuksissa, mutta aivan niin virkeä se ei kuitenkaan jaksa olla, että se kihartuisi aina kunnolla, varsinkaan päältä.

Toinen asia, mitä muuten usein kysellään, on teenkö oikeasti ihan joka päivä kiharat itselleni ja miten jaksan: En tee! Yhdet kiharat kestää mulla pari, kolme päivää ja usein riittää, että kiharran koko tukan sijaan vain muutaman hiusuortuvat päältä.


Tässä kun on muutaman vuoden noita kihariaan tehnyt ja hoidellut, olen huomannut muutaman seikan:


1) Kihara ei tykkää liian hoidetusta tukasta, eli vältä raskaaksi tekeviä aineita, kuten öljyjä.

2) Kokeilemalla löytää sopivan lämpötilan. Mitä paksummat ja vahvemmat hiukset, sitä enemmän lämpöä tarvitaan!

3) Jos tukka on kiharoiden suhteen ns. itsepäisempää sorttia, on ensiasteisen tärkeää laittaa pohjille jokin muotoilutuote. Ja se lämpösuoja! Se kannattaa aina olla alla. Suojaamisen lisäksi se auttaa kiharoita tekeytymään ja pysymään pidempään!

4) Mitä paksumpi suikale sitä loivempi kihara. Ja päinvastoin.

5) Älä ylikäsittele tukkaa aineilla. Kiharalle sopii aina vähän ilmavampi ja luonnollisempi lookki, kuin pystyyn lakattu kypärätyyli.

Katso ylhäältä videolta ohjeet sauvakihartimen käyttöön!


Tätä kyseistä ihmevehjettä (boom) saa vain Powereista ja ALENNUSKOODILLA "mamma30" saat hei kuule syyskuun loppuun asti tästä jumalan lahjasta maailmalle 30 pinnaa hinnasta pois, jolloin hinnaksi jää vain nelisenkymppiä!

Ajatella, näin helppoa!

(Boom.)

Kiitos videon kuvausavusta Jere Satamo ja värimäärittelyjeesistä ym. Ville Lahtinen! 

10 kommenttia

No niin. Ei hyvä luoja, epätoivo on saavutettu. Nimittäin nukkumaanmenohetkissä. Sanokaatte, mitä sanotte, mutta kaikkea ei voi hallita ka...

No niin. Ei hyvä luoja, epätoivo on saavutettu. Nimittäin nukkumaanmenohetkissä.

Sanokaatte, mitä sanotte, mutta kaikkea ei voi hallita kasvatuksella. Sillä voi vaikuttaa kyllä asioihin, mutta sanotaanko näin, että vaikka kuinka kasvattaisi samalla johdonmukaisuudella ja päättäväisyydellä, ja ihan millä vain tekniikalla lapsiaan, lapsen synnynnäinen persoonallisuus, ns. temperamentti, vaikuttaa kyllä aivan helvetisti myös.

Kuopuksemme, tuo sekopäinen luonnonlapsi, joka kulkee omia polkujaan ja iloisesti nauraen viittaa kintaalla kaiken maailman normeille, ei toimi kuten jotkut toiset lapset. Kuten esikoisemme. Siinä missä esikoiselle riittää kolme pyyntöä, kuopukselle riittää neljäsataa. Eikä kyllä sekään.

Hän on taitava neuvottelija ja aika usein sillä päästäänkin hyvin yhteisymmärrykseen. Siten siis ihan opettavainen minullekin ja jokaiselle kasvattajalleen, kun ei toimi millään käskyillä.

Jos tämä lapseni olisi koira, hänestä sanottaisiin häneltä puuttuvan sellainen miellyttämisenhalu. Ei siis mikään noutajatyyppi, jos tiedätte mistä puhun.

Ja älkää ymmärtäkö väärin, juuri sitä piirrettä hänessä arvostan. Kunnon punk-henkeä.

Mutta olipa tässä kuinka anarkistihenkinen vain, tämä tällainen toden totta välillä koettelee, noin niin kuin vanhemman näkökulmasta. Onneksi hän sentään on myös sellainenkin humoristi, että samalla kun itseä itkettää tilanteen toivottomuus, se myöskin naurattaa.


Tänään(kin) kuopus karkaili sängystään ja kikattaen juoksi karkuun. Uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja... no arvanette kuvion. Noin puolelle meistä kahdesta se oli hauskaa ja toiselle puolikkaalle melko uuvuttavaa.

Epätoivon hetkenä liu'uin tilannetta loppuun asti harkitsematta kiristämis... tarkoitan motivoinnin puolelle, eikä se nyt taas mennyt niin kuin lyhyellä tähtäimellä hölmönä oletin:

– Nyt pysyt sängyssä ja aletaan nukkumaan, tai äidin on otettava sinun lelu pois.

– Ai mikä lelu?

– Tämä tässä.

– Ai mikä lelu, en nää?

– No tämä tässä näin... *etsii ympäriltään jotain lelua*

– Mikä lelu, äiti?

– No, no... tämä lelu täss..

– En nää, äiti, näytä nyt mikä?

– No TÄMÄ lelu *näyttää jotain satunnaista lelua*

– Aa, no en halua sitä. Ota vain, äiti.


Tiedättekö sen, kun kolmevuotias on sinua nohevampi? Vie ihan 6-0. Joo, en minäkään...

No ei siinä. Panokset koveni.

Nimittäin: On kesäkuun 27. päivä ja ensimmäinen "tontut kurkkii ikkunoissa" -kortti on nyt käytetty.

Boom.

Ei nähnyt sen tulevan.

Nimim. Lapsi nukkuu, tontut vissiin ei.


Kuuntele myös:
Vinkkejä vanhemmuuteen

Lue myös:
Tahtoikä, nevöfoget
Kesä: Odotukset vs. todellisuus
Joskus tämä ns. vi**ttaa

10 kommenttia

Mitä asiakastyö oikeastaan on? Miksi sitä tehdään ja kenelle? Mistä asiakas maksaa? Olen hieman kyllästynyt tuntemaan oloni tyhmäksi ja to...

Mitä asiakastyö oikeastaan on? Miksi sitä tehdään ja kenelle? Mistä asiakas maksaa?

Olen hieman kyllästynyt tuntemaan oloni tyhmäksi ja toiselle vaivalloiseksi asiakaskohtaamisissa. Että minun pitäisi aina anteeksipyydellen yrittää saada sitä, mistä syystä koko paikkaan edes astuin. Niin sanotusti rahoilleni vastinetta, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Sama pätee mihin tahansa asiakastyöhön, mutta annan pari esimerkkiä ravintoloista. Niiden palveluja kulutan noin viisi kertaa viikossa.


Minä en vaadi ravintolahenkilökunnalta kohtuuttomia. En käske heitä syöttämään minua, samalla kun hierovat liikavarpaitani. En vaadi luettelemaan kaikkia ravintoarvoja salaatistani, tai edes kertomaan nippelitietoa viinini rypäleistä.

Esitän mielestäni aivan kohtuullisia pyyntöjä. Neuvoteltavissa olevia, ihan tavallisia asioita. Kuten saisinko tilata ekstramajoneesin 18 euron hampurilaiseni perunoille, tai voitaisiinko lasten jälkiruoka-annoksen jäätelö korvata listalla olevalla päärynäjäätelöllä mansikan sijaan.

Minä maksan kyllä ekstramajoneesistani ja vaikka sen jäätelönkin vaihdosta, mikäli se on käytäntö. Kestän sen.

Mutta sitä en kestä, että tilaukseni tai pyyntöni muodostuu minun ratkaistavakseni tai että tilauksestani tulee minulle jotenkin syyllinen olo.

Että majoneesin tilaamiseen saan vastaukseksi ihan yksinkertaisen "kyllä"-vastauksen tilalle "no mun pitää sitten tilata se erikseen kokilta ja bongata se tonne koneelle ja sitä ei kyllä ainakaan ilmaiseksi saa, vaan me kyllä veloitetaan siitä euro" -huokaisun.

Tiedättehän, sillä lailla hiukan kyllästyneenä, kehonkieli huutaen, että minun pyyntöni ärsyttää työntekijää ja minä aiheutan nyt sanoinkuvaamatonta vaivaa ja hankaluutta hänen päiväänsä.

Ymmärrän, että joku nihkeilijäasiakas haluaa tietää maksaako se ekstramajoneesi jotain, mutta se riittää myöntävän vastauksen lisäksi.

Kun minulle ei kuulu, mitä sen majoneesin saattaminen lautaselleni vaatii tarjoilijalta tai kokilta. Minun ei tarvitse tietää, minkälaisen bongin se vaatii keittiöön tai kuinka paljon tuskaa se tuottaa tarjoilijalle. Kyllä, tai vaihtoehtoisesti ei riittää.

"Kyllä onnistuu", on asiakastyöntekijän tärkein ja ainoa lause (ja asenne), mitä asiakas haluaa. Siis jos ja kun se pyyntö kerta joka tapauksessa lopulta onnistuu.

Kaikki muu on täysin kaikkien meidän ajanhaaskuuta.

Majoneesin lisähintakäytännöstä ravintoloissa tosin voisimme aloittaa ihan oman keskustelun, mutta ei mennä nyt siihen.


Varsinkin kesän alla ravintolat valtaa uudet työntekijät. He eivät voi osata kaikkea – eikä tarvitsekaan. Omalla asenteella pääsee pitkälle. Uuden edessä pärjäämiseen ei lopulta tarvita, kuin kolmea sanaa selittelyn sijaan. "Pieni hetki, selvitän!" – ja asia on otettu haltuun, pois asiakkaan harteilta.

Tarvitaan halua olla kaatamatta ongelmaa asiakkaan päälle. Halua mieluummin ratkoa ne.

Pyysin eräässä ravintolassa lapselle margheritapitsan. Se tarkoitti käytännössä sitä, että parmankinkkupitsasta otetaan parmankinkku pois. En edes tiedä mistä aloittaisin kertomaan, kuinka paljon säätöä se aiheutti koko meidän pöytäseurueellemme, kun yhdessä tarjoilijan kanssa mietittiin, onnistuisikohan se pitsa sillä pelkällä tomaatilla ja juustolla, mitenhän sen velottaisi ja kuinka ohjestaisi siitä kokkia. Katsos kun sitä ei ole listalla.


Olen ollut lapsesta asti myymässä jotain aina jossain. Tehnyt erilaisia asiakastöitä aina kioskityöstä ravintolahommiin ja kirjanpidosta tuottajan töihin. Kaikkien yhdistävä tekijä on, että asiakas, olipa se yritys tai yksityishenkilö, haluaa jonkinlaista apua ja helpotusta asiaan X.

Tiedän, että asiakaspalvelutyö voi olla perseestä. Kiire on perseestä. Asiakkaat on perseestä. Mutta nekin vain välillä. Eivät ne kaikki ole mulkkuja ihan koko ajan, eikä niihin kannata siten suhtautuakaan.

Kuten olen ennenkin kirjoittanut, se työ on itselleenkin mielekkäämpää, kun on miellyttävä asiakkaille.


Jos minun pitäisi koskaan palkata ketään johonkin töihin, palkkaisin ihmisen, joka ottaa ongelmani – olipa se sähkötyötä, lastenhoitoa, taloushallintoa tai mainostamista – omakseen ja hoitaisi sen. Keventäisi taakkaani, ei lisäisi sitä. En sellaista, jonka työnteosta aiheutuu enemmän minulle ongelmia, kuin niiden ratkomisia.

Jos jokin asia on työntekijälle ns. inconvenience, se ei saa näkyä asiakkaalle. Se ei ole asiakkaan ongelma, se on asiakastyöntekijän työtä.

Se kannattaa muistaa ihan jokaisessa työssä. Siitä asiakas maksaa.

Tämän sisäistäminen ei ole mahdoton vaatimus keneltäkään. Se pitää vain oivaltaa. Sillä koko ajan, useissa paikoissa on erinomaisia työntekijöitä, joille nämä asiat ovat itsestäänselviä ja selkärangasta lähteviä. Niitä kokemuksia on kertynyt lopulta minullekin enemmän.

Siksi niitä ei edes aina huomaa – ja se on tavallaan koko homman jujukin. Netinkin toimimisen huomaa vasta, kun se alkaa takkuilla.


Rakkaat minkä tahansa asiakasyrityksen omistajat, johtajat ja päälliköt:
Kouluttakaa henkilökuntaanne. Kouluttakaa, motivoikaa ja tarkkailkaa. Ja puuttukaa, jos tarve vaatii.

Tuotteenne ja palvelunne ei paljon paina, jos niitä myyvät henkilöt eivät hanskaa tätä. Nippelitiedolla ei tee mitään, jos perusasenne on pielessä.

(Tulen mielelläni pitämään teille koulutuksia aiheesta. Tämä on – kuten ehkä huomaa – lähellä sydäntäni, haha.)


Lue myös:
Miksi kannattaa olla hyvä asiakaspalvelija?
Päätätkö olla mulkku vai kiva?
Turun parhaat ravintolat ja kahvilat

13 kommenttia

Joillekin ihmisille joulu tuottaa tuskaa, minulle sitä tuottaa juhannus. Minä vihaan juhannusta. Juhannus aiheuttaa ahdistusta. Kaikki muu...

Joillekin ihmisille joulu tuottaa tuskaa, minulle sitä tuottaa juhannus. Minä vihaan juhannusta.

Juhannus aiheuttaa ahdistusta. Kaikki muut ihmiset ovat menossa mökille, purjehtimaan tai karavaanaroimaan. Jollei ihmiset itse omista mökkiä, niillä on aina, aina, edes joku suvun mökki.

"Meillä on sellainen vakioporukka, millä mennään aina meidän mökille."

No tiedättekö mitä. Meillä ei ole. Meillä ei ole saatana mitään. Ei mökkiä, suvun mökkiä, vakioporukkaa, asuntoautoa, saati venettä. Varsinkaan venettä.

Katsoin hätäpäissäni taas matkoja ulkomaille juhannusta pakoon. Tiedättehän, samalla tapaa kun ihmiset pakenevat joulua. Halvimmillaan reissu maksaisi yli tonnin muutamalta päivältä, enkä minä saatana suostu yhden juhlan takia maksamaan yli tonnia vain päästäkseni sitä pakoon.

Asuntoautoakin katselin. Sen vuokraaminen maksaa saman verran, kuin lennot johonkin muualle. En suostu.

Juhannus on lopetettava. Se aiheuttaa liikaa mielipahaa meille mökittömille – joilla edes niiden suku ei ole ymmärtänyt hommata yhteistä mökkiä –, sekä kaltaisilleni köyhille, perinnöttömille, asuntoautottomille, venettömille ja ilmeisesti myös ystävättömille.

Ehdotin epätoivoissani miehelleni, että otetaan oma auto alle ja mennään telttailemaan. Ajetaan vaan jonnekin ja pannaan teltta pystyyn.

Loistoidea, mutta meillä ei ole edes telttaa.



Oispa saatana edes teltta.

15 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö: Viking Line ja Suomen Blogimedia . "Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka", vai miten se nyt menee. Pä...

Kaupallinen yhteistyö: Viking Line ja Suomen Blogimedia.

"Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka", vai miten se nyt menee. Päämäärä oli upea, mutta tämän reissun itse matkasta jäi kyllä legendaarisimmat tarinat.

Tukholma on aina ihana. Erityisesti olen "yllättäen" iskenyt silmäni SoFoon, eli South of Folkungagataniin, mikä on vähän kuin Berliinin Prenzleaur Berg ja Friedrichshain olisivat saaneet rakkauslapsen ja se olisi muuttanut Tukholmaan.

Parasta on, että SoFoon on lyhyempi matka Viikkarin satamasta kuin vaikka vanhaan kaupunkiin. Se on tunnettu viehättävistä vintage- ja second hand -liikkeistään, sekä hyvistä kahviloistaan ja ruokapaikoistaan. Mutta siitä lisää lopussa!


Matkamme alkoi heti ruhtinaallisella illallisella À la Carte & Seafood Barissa. En vain voi sille mitään, mutta yksi lempiasiani – eli syöminen – yhdistettynä toiseen fiksaatiooni, risteilyyn, on parhaimpia asioita maan pääll... ei vaan merellä, jos tarkkoja ollaan.

Vähän arvelinkin, että jos tämän remmin vien laivalle, emme voi välttyä a) infernaaliselta tanssimiselta b) karaokelta c) ylimääräiseltä huomiolta.

Ensimmäinen ilta laivalla tanssittiinkin sitten hiestä märkinä. Seurueessamme jokainen on oman elämänsä Madonna, Lady Gaga, Bonnie Tyler ja Kylie Minoque, joten ei sillä lailla kauaa tarvitse ihan minkä tahansa pumpun soittaa, että meidät saa ottamaan tanssilattian haltuun.

Ja tanssilattian haltuuunottamisella todella tarkoitan sen hallitsemista. Siinä on kuulkaa vaan muut tiellä, kun nämä mammat alkaa riivaamaan.

Noh, tämä oli huumoria, ei me pahasti sitä valloiteta. (Eipä.)

Meiltä muuten kysytiin, olemmeko joku yhtye. Ollaan me, tavallaan.

"Laura and the Maijus"

Jo menomatkalla seurueemme toinen Maiju – risteilyemännäksi syntynyt – valloitti yleisönsä karaokessa. Täytyy sanoa, että Garbriellan karaoke on ensimmäinen, missä voin rehellisesti sanoa viihtyneeni. Lauloin jopa itse, vaikka olen ollut totaalikieltäytyjä mielestäni!

Olen nimittäin hieman karaokeongelmainen henkilö, mutta vain siksi, että en kerta kaikkiaan kestä sitä, että ihmiset käyvät peräjälkeen laulamassa jotain melankolista itkuvirttä, minkä ajan muut istuvat täysin reagoimatta koko esitykseen. Siinä on jotain sellaista liian Kaurismäkeläistä vivahdetta, eikä se toimi ainakaan minulla alkuunkaan fiiliksen nostattajana.

Mutta annas olla! Jos menomatkalla jengi oli Gabriellan karaokessa meno päällä, kiitos oman elämänsä risteilyemännän, paluumatkalla potti räjähti täysin. Laiva oli lastattu erityisen valovoimaisilla showhenkilöillä, sekä erityisen innostuneella yleisöllä. Täydellinen kombo!

Siellä laulettiin Abbat ja muut lavan täyttyessä toisilleen tuntemattomista tanssijoista. Siellä hurrattiin laulajat sekä lavalle, että sieltä ulos, eikä hauskan fiiliksen tartunnalta voinut välttyä. Karaokeisäntä yllytti ihmiset tanssikilpailuun ja ihmisethän lähti.

Totaalisesti riemu repesi yleisössä, kun korealainen laivaporukka lauloi ja tanssi Gangnam Stylen. Siellä 67-vuotias pappa veti sellaiset moovit, että jopa meidän tanssiryhmä olisi jäänyt kakkoseksi.

Paras karaokekokemus ikinä. Rakastan, kun ihmiset eivät ota itseään tai muita liian vakavasti!

Laivamatkojen yksi taioista on, että siellä tutustuu aina uusiin ihmisiin, joihin ei tavallisessa arjessa ehkä tutustuisi koskaan. Tarpeeksi kauan kun törmää kerta toisensa jälkeen samoihin tyyppeihin lyhyen ajan sisällä, sitä alkaa höpöttelemään – ja kohta huomaa bailaavansa tanssilattialla samassa jengissä, kuin oltaisiin aina tunnettu. Vähän sama efekti kuin festareilla!


Tukholmasta palatessamme kävimme jokainen rentoutumassa Viking Gabriellan hoitolan hoidoissa. Myönnän, otin myös tirsat samalla. Täytyy sanoa, että se jos mikä teki terää edellisen yön bailujen ja koko päivän kävelyn jälkeen.

Palatakseni vielä ruokapuoleen, olimme iloisesti yllättyneitä À la Carten aamupalasta – mikä siis kuuluu Premium-hytin hintaan tullessa ja mennessä –, sekä pop up -ravintolan meksikolaishenkisestä tarjonnasta.

À la Carten aamiainen ennen Tukholmaan saapumista antoi virkistävän alun päivälle. Ei tunkua, eikä säätämistä, vaan hallittavissa oleva aamiaiskokemus, jossa kahvi tuodaan pöytään samalla kun itse ihastelee merimaisemaa ja Tukholman rannikkoa.

Meksikolaisessa vedimme pitkän päivän ja rentoutushoitojen jälkeen navat täyteen tacoja. Ilahduttavaa oli, että tacoihin ja alkupaloihin oltiin saatu raikas ja maukas makumaailma. Toimi mainiosti kakkospäivän illan aloitukseen!


Ja nyt sinne itse Tukholmaan!

Viking Gabriellalla ehtii olla maissa reilu viisi tuntia. Siinä ehtii aivan hyvin pyörähtämään vanhan kaupungin kautta Tukholman keskustassa ja sieltä takaisin matkalla satamaan SoFon kautta.

Mikäli taas haluaa ottaa iisimmin, voi päivän viettää aivan hyvin myös pelkässä SoFossa. Siellä kyllä on tarpeeksi tekemistä siksi aikaa!

Teimme vuosi sitten matkan Turusta lähtevillä Vikingin laivoilla Tukholmaan, jolloin maissaoloaikaa kertyy ruhtinaalliset 13 tuntia. Siinä ehtii jo Junibackenit, huvipuistot ja päälle kaikki edellä mainitut.

Erona Helsingin päivä Tukholmassa -lähtöihin, että Turusta lähtiessä laivaa vaihdetaan välissä, joten omat kamat otetaan hytistä mukaan. Ne voi onneksi laittaa säilytykseen Vikingin sataman matkalaukkusäilytyslokeroihin, eikä se sinällään tuota paljon enempää vaivaa.



SoFon helmiä:

Vintage- ja second hand -puodit

Täällä meillä päin vielä aika moni käytetyn tavaran kauppa on sellainen suunnittelematon kasa vähän tuhnuisia vaatteita ja pölyisiä tavaroita, mutta heti kun astuu mihin tahansa muuhun Euroopan kaupunkiin liikkeet muuttuvat kauniiksi, tyylikkäiksi ja suunnittelluiksi puodeiksi, eikä niiden aina edes heti huomaa olevan kierrätetyn tavaran kauppoja.

Tukholman SoFossa muutaman korttelin sisään mahtuu useita viehättäviä second hand -kauppoja, joissa tuntuu, että kaikki esille pannut vaatteet ja asusteet huutavat minut ostamaan ne. Siinä on kummallinen ero, miten asiat on pantu esille. Olisipa mahtavaa, että täältäkin alkaisi löytyä entistä enemmän noiden kaltaisia liikkeitä.

Stadsmissionista seurueestaamme kaksi löysi itselleen kesävaatteita, ja ihastuttavan Grandpa-vaateliikkeen (joka myy ihan uutta vaatetta) viereisestä An Ideal for Living Stockholm -putiikista Maiju osti kaksi (2!) valaisinta kotiinsa.

Samaisessa liikkeessä oli myös runsaasti vinyylejä ja jonkin verran vaatteita myynnissä.



Ruokaa ja juomaa

SoFossa on useita viehättäviä ruoka- ja kahvittelupaikkoja. Tällä reissulla ehdimme syömään lounasta Shanti Gossipin viehättävällä kesäterassilla, ja ai hyvä luoja jos menette, niin syökää se niiden paneer tuoreella pinaatilla!

Kahville tai syömään kannattaa suunnata aivan Stadsmission-liikettä vastapäätä olevaan Urban Deliin. Siinä on maailman somin ja mehukkain kauppa samassa yhteydessä ja aivan perältä löytyy erilaisia ruokahommia listalta. Vuosi sitten vedimme brunssit siellä!

Kaupan yhteydessä myös kahvila, josta saa otettua mukaan erikoiskahvit. Kaupasta taas löytää oikeastaan mitä tahansa herkkua ja vähän päälle matkaevääksi vaikka viereiseen puistoon.


Täältä muuten näkee lähes kaikki SoFon kaupat ja kuppilat!

Mikäli olet lasten kanssa SoFossa, muutaman metrin päästä Urban Delistä on huippu leikkipuisto lapsille. Siellä hengasimme monta tuntia viime kesänä ystäväperheen kanssa. Aina välillä haettiin eväitä ja jätskiä Urban Delistä ja taas jakoi möllötellä.

Lue viimekesäisestä matkastamme lisää: Lapsiperheen 13 tuntia Tukholmassa.


Mikäli olet todella aamuvirkku tai vastaavasti jaksat bailata auringonnousuun (kesällä se ei vaadi kuin noin kolmeen asti humppaamista), mene ja koe auringonnousu merellä. Täysin sanoinkuvaamaton värimaailma.

En muista eläissäni nähneeni mitään näin vaikuttavaa taivasta. Sille ei mikään kuva anna oikeutta, se pitää nähdä ihan itse.


Jälleen kerran mahtava matka! Viimeisen puolen vuoden aikana on käyty sekä perheen, puolison ja nyt kavereiden kanssa reissussa ja on ollut huippua. Erilaisia matkoja kaikki – ja kaikki yhtä erityisiä. 

Kooste Instagramin tarinoiden puolella myös matkastamme videokooste (mm. se Gangnam Style)! 

Lisää Viking Linen matkoista voit katsoa täältä.


Lue myös: 
Lapset istuivat koko ruokailun paikallaan ja muita ennennäkemättömiä tapahtumia risteilyllä

Muita viimeisimpiä matkajuttuja:
Yllätysseikkailu Berliiniin
6 protippia Kööpenhaminaan
Lapsiperheen 13 tuntia Tukholmassa

Hae

 

 

Ruokablogien kärki