Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kaupallinen yhteistyö: Biodelly ja Suomen Blogimedia .  Aikoinani kuullessani kaiken maailman kuorinnoista, naamioista, puhdistumaidoista...

Kaupallinen yhteistyö: Biodelly ja Suomen Blogimedia

Aikoinani kuullessani kaiken maailman kuorinnoista, naamioista, puhdistumaidoista, kasvovesistä ja seerumeista, ajattelin niiden olevan vain niille, jotka jotenkin erityisesti nauttii kosmetiikalla läträämisestä.

Jotain sellaisia mystisiä, vaikean kuuloisia asioita, turhakkeita, ei varmaankaan minulle kuuluvia. Asioita, joilla omaa kauneuttaan vaalivat ja samaan aikaan sen kuihtumista pelkäävät lähes epätoivoiset naiset ripustautuvat kosmetiikkavalmistajien ansaan, jossa luodaan keksittyjä tarpeita, ilman että oikeasti kukaan sellaisia tarvitsisi.

Olin silloin noin 16, enkä kai jumalauta tarvinnutkaan mitään saippuaa kummempaa vauvanpeppuisine, näppylöimättömine ihoineni. Tosin couperousani ei hirveästi diggailut kuivattavista käsisaippuapesuista, mutta ei sitä kukaan minulle kertonut.


Tietystikään kenenkään ei ole pakko käyttää mitään, onhan sitä maailman sivu ilmankin pärjätty ja muuta sellaista, mutta jos naama tuntuu kuivalta, kihelmöivältä ja kireältä ja näyttää harmaalta, mulla olisi tässä nyt kertoa talvi-ihon pyhä kolminaisuus, jolla ihon saa taas hehkeäksi ja ravituksi.

Kerron myös miksi voit haluta harkita jotain muutakin kosteutukseen kuin Vaseliinin käyttöä iholla.

Kosteutetun talvi-ihon pyhä kolminaisuus:

1. Kasvovesi
Kasvoveden idea ei ole vain pyyhkiä viimeisiä meikkijämiä pumpuliin, vaan sen tarkoitus on hoitaa ja kosteuttaa ihoa. Kasvovesi on ohutta ja pääsee kunnolla sisälle ihoon, toisin kuin vaikkapa kasvovoide. Kasvovesi toimii ihon oman pH:n tasapainottajana ja auttaa myös muita ihonhoitotuotteita imeytymään paremmin ihoon.

Kuten Karkkipäivä tuolla Biodellyn blogissa kirjoitti, se on vähän sama kuin kuivaan multaan veden kaataminen: Aluksi multa hylkii vettä ja vesi jää sen pinnalle, mutta valmiiksi kostea multa taas imee vettä helposti ja vesi imeytyy multaan nopeasti. Kasvovesi toimii samalla tapaa esikosteuttajana, jolloin kaikki sen jälkeen laitettavat tuotteet pääsevät toimimaan iholla paremmin.

2. Seerumi
Seerumi laitetaan kasvoveden jälkeen. Seerumin  imeytymiskyky on nopea ja sen idea on, että se pääsee ihon syvimpiin kerroksiin. Seerumi sisältää muita ihonhoitotuotteita enemmän aktiivisia ainesosia ja seerumin avulla ihoa voi myös tavallaan täsmähoitaa, eli tuoda tiiviissä muodossa
iholle esimerkiksi kosteuttavia, puhdistavia tai kiinteyttäviä ainesosia tarpeen mukaan.

Kasvot tarvitsevat pelkän ns. rasvan, eli kasvovoiteen lisäksi sen varsinaisen kosteutuksen ja hoitotuotteen. Voiteen ollessa paksua, se ei pääse syvälle ihoon, jolloin seerumi ohuempana taas pääsee ja näin ravitsee ja hoitaa ihoa. Kasvoveden lisänä se siis syväkosteuttaa ihoa

Seerumi kannattaa valita oman ihon tarpeen mukaan, mikä ikinä sitten omassa ihossa kaipaakin hoitoa.

3. Kasvovoide
Voiteen idea on kosteutuksen lukitseminen ihoon. Siksi pelkkä voide ei yksinään aina riitä kuivan ihon kunnon kosteutukseen. Se on kuin suojaava kalvo ihon pinnalle, mutta jos oma iho on muutenkin jo kuiva, ei voide yksinään kosteuta ihoa. Ks. kohta 1. ns. multavertaus.

Mitä tuoteita sitten itse käytän ihon kunnossapitoon?


Lovely Day – berliiniläinen käsin valmistettu pieni kosmetiikkamerkki

Henkilökohtainen talvi-ihoni kosteuttaja on Lovely Dayn sarja. Se on luonnonkosmetiikkaa ja sitä tehdään pienissä erissä käsin Berliinissä. Kaikki tuotteet ovat vegaanisia ja tietysti eläinkokeettomia.

Tuotteet eivät myöskään sisällä lisättyjä tuoksuja ja ne on erittäin miedon tuoksuisia.

Lovely Daylta löytyy koko ihonhoitosetti puhdistusmaidosta kasvonaamioihin ja kasvovesistä seerumeihin ja sitä myy yksinoikeudella Biodelly, meidän ihana Biodelly!

Minulla on käytössä koko Lovely Day -setti (puhdistusmaitoa lukuunottamatta, koska olen misellivesinaisia) ja kun viime talvena sarjaan tutustuin ja sisäistin kaiken edellä mainitun ihonhoidosta, ei ihoni ole enää ollut talviaikaan harmaa ja kireä. Mieli kyllä joskus, mutta ei mennä nyt siihen.

Tässä sama pyhä kolminaisuus Lovely Dayn tuotteina:


1. Kasvovesi: Lovely Day Hyaluron + Bloom Toner
Tämä ei ole vain kasvovesi, vaan sitä voisi kutsua ennemminkin hoitovedeksi. Se sisältää superkosteuttavaa hyaluronihappoa, PHA-happoja sekä hibiskuksen kukkauutetta. Sitä suositellaan levitettävän käsin puhdistetulle iholle tai suihkuttamalla suoraan iholle, mikä kertoo siitä, ettei sitä kannata tuhlailla pumpuliin ja mihinkään meikin jämien poistoihin, vaan käyttää siitä jokainen tippa ihonhoitoon.

Lue lisää tuotteesta täältä!

2. Seerumi: Lovely Day Hyaluron + Bloom Tropical Hydration Nectar
Tämä seerumi on pullollaan erilaisia ihoa kosteuttavia ainesosia. Keskeisemmäksi nostaisin kaikista hyaluronihapon. Se toimii imeytymällä ihon omiin soluihin ja tavallaan "pullistaen" niitä, eli toisin sanoen kosteuttaen sisältäpäin – ja toki myös silottamalla juonteita, mikäli sellainen samaan syssyyn kiinnostaa.

Koko vaikuttavan tuotelistan voit tsekata täältä!

3. Voide: Lovely Day Mellow Mallow Calming Everyday Moisturizer
Tällä viimeistellään ihon kosteutusrituaali. Se sopii meikin alle hyvin ja on rauhoittava voide. Voide on hyvä kaikille ihotyypeille ja sisältää mm. rauhoittavaa kamomillavettä sekä tulehduksia vähentävää rohtosalkoruusua.

Täältä näet koko kuvauksen voiteesta!

Lovely Daylta löytyy myös toinen hyvä voide, joka lupaa entisestään heleyttä: Lovely Day Glow Juice Instant Radiance Cream. Käytän sitä ja em. Mellow Mallowta jokseenkin vuorotellen.

MUTTA ÄLÄ MENE VIELÄ MIHINKÄÄN! Sillä koska me halutaan Tanjan, Biodellyn omistajan kanssa, että kaikki pääsisi kokeilemaan tätä pyhää kolminaisuutta pienemmällä kynnyksellä, tarjoamme edun:


Kun ostat kaksi mitä tahansa Lovely Day -tuotetta, joko noita minun suosittelemia tai sitten joitain muita (kurkkaa kaikki Lovely Dayt täältä) saat kaupan päälle Hyaluron + Bloom kasvoveden (50 ml), eli just sen pyhän kolminaisuuden ensimmäisen osan!

Koodi etuun on: lauralovelyday.

Koska on joulu ja kaikkea Biodelly tarjoaa myös ILMAISET TOIMITUKSET kaikkiin tilauksiin koko joulukuun ajan!

Vinkkinä vielä, että uudet uutiskirjeen tilaajat saavat 10% alekoodin ja kanta-asiakkuus kannattaa koska kaikista ostoksista saa 5% pisteinä takaisin. Pisteet voi käyttää alennuskoodina seuraavaan tilaukseen.


Lue myös:
Viiden minuutin meikki
Top 5 lahjavinkit

Lapset, minulla on vain yksi opetus teille: Älkää juoko liikaa alkoholia. Nimittäin tässä kun nyt istun maanantai-iltana pöydän ääressä ja...

Lapset, minulla on vain yksi opetus teille: Älkää juoko liikaa alkoholia.

Nimittäin tässä kun nyt istun maanantai-iltana pöydän ääressä ja mietin mennyttä viikonloppua, en voi kuin todeta, että vähempikin olisi riittänyt. Nimittäin punaviiniä.

Siinä kohtaa kun mieleen palaa välähdyksiä hetkestä, jolloin päätimme tilata taksin ja otimme kaverin häistä matkajuomaksi kokonaisen pullon punaviiniä kolmeen pekkaan, tavallaan tietää, että se taisi olla se hetki, kun meni vähän yli.

Ei kun anteeksi, se taisi sittenkin olla se, kun jonotettuamme baariin olimme aika vakuuttuneita, että olemme mystisesti selvinneet jonossa ja vetäsimme kompensoidaksemme tilannetta Jägerit ja gin&tonicit huiviimme.


Krapula on siitä vittumainen, että se saa olon tuntumaan tasaisen harmaalta ja ahdistavalta, jopa päiviä varsinaisen juomasuorituksen jälkeen.

Tavallaan tietää, että kaikki on ihan hyvin, mutta tuntuu koko ajan siltä, että kaikki on dramaattisesti päin helvettiä, voi mennä ihan kohta päin helvettiä tai ainakin pohjimmiltaan kaikki on salaa päin helvettiä, vaikken vielä tiedä sitä itse.

En oikeastaan tiedä, kumpi on pahempi: Se varsinainen krapulapäivä, kun välillä vähän oksettaa, pyörryttää ja pää tuntuu räjähtävän kivusta, mutta on muutoin suhteellisen iloinen olo, vai ne melankoliset päivät, jotka seuraavat ensimmäistä krapulapäivää ja kestävät arviolta kolmesta sataanseitsemäänkymmeneen päivään.

Itselläni on nyt päivä kaksi meneillään, mutta ehkä tuossa toukokuussa alkaa jo helpottaa.

Siitä tietää illan olleen erityisen onnistunut, kun aamulla herää iltapuku päällä vierassängyltä, mutta on riisunut alaosan pois sukkahousuineen, jotka sievästi vielä ympäröivät kenkiä – tiedäthän vähän samankaltaisesti kuin palomiehet jättävät haalarinsa saappaisiin päästäkseen hyppäämään nopeasti varusteisiin – ja jotka jalassa olet raahautunut ulko-ovelta sängylle.

Muutoin kaikki vaatteet ja asusteet olivat vielä päällä, korvikset mukaan lukien. Siinä sukkahousujen, epäilemättä työlään riisumisen jälkeen väsymys on iskenyt ja homma jäänyt ns. puolitiehen. Ymmärtäähän sen.

Aamulla ystävän keittiötasolta löytyi avaamaton kääryle jotain mystistä littanaa ruokaa, joka oli paketoitu folioon. Kukaan seurueestamme ei tiennyt mitä foliossa on. Ei edes avattuamme folion.

Joten lapset varoitan: Naimisiinmeno voi johtaa krapulaan. Ihan vaikka itse katselisi vain vierestä sitä.


(Kiitos ihana Lähiömutsi ihanista häistä ja ihana seurueemme krebailuista! Totally worth it!)

Lue myös:
7 vinkkiä selvitä juhlista ilman krapulaa

1 kommentti

Yritän nyt tiivistetysti kertoa, mitä sukupuolisensitiivisyys on, vielä kerran. Olisin onnellinen, jos lukisit tämän ajatuksella ja antaisit...

Yritän nyt tiivistetysti kertoa, mitä sukupuolisensitiivisyys on, vielä kerran. Olisin onnellinen, jos lukisit tämän ajatuksella ja antaisit mahdollisuuden.

Sukupuolisensitiivisyys on sitä, että jokainen lapsi saa kasvaa sellaiseksi kuin on. Ettei häneen suhtauduta tietyllä tapaa, ettei oleteta hänestä tai hänen mielenkiinnon kohteistaan asioita, ohjata johonkin sukupuolensa stereotyyppiseen toimintaan, tai mikä pahinta, kielletä jotain vain, koska hän on jotain sukupuolta.

Että lapsesta itsestään kumpuavat asiat ohjailisivat sitä millaiseksi lapsi kasvaa ja mitä hänestä tulee, eikä se, millaisina kulttuurimme näkee esimerkiksi tytöt ja pojat.

Että tunnistetaan sukupuolille tyypilliset olettamukset ja niistä olettamuksista johtuvat vahingolliset toimintatavat, jotta niihin vahingollisiin asioihin voidaan vaikuttaa ja niitä voidaan muuttaa.

Eikä kyse ole vain vaatteiden väreistä, harrastuksista tai nukke- vs. autoleikeistä.

Kyse on elämästä.


Aikuisten suhtautumista tyttö- ja poikalapsiin on tutkittu erilaisissa tilanteissa. Niissä on toistunut aikuisten puolelta samankaltaiset asiat, jotka ovat omiaan ohjaamaan lapsia stereotyyppisen sukupuolen mukaiseen toimintaan.

Kyse ei ole siitä, että tytöillä ja pojilla itsellään olisi syntymästään aina tietyt ominaisuudet vaikkapa riehakkuuden, omatoimisuuden, tunnollisuuden ja kiltteyden saralla, vaan aikuiset tekevät oletuksia sukupuolen mukaan.

Hyvä esimerkki aikuisten tekemistä olettamuksista on esimerkiksi tilanne, jossa aikuinen on alkanut toimia eri tavalla sen mukaan, onko tämä luullut kohtaavansa tytön tai pojan. Tilanteita on testattu pukemalla sama lapsi joko pinkkiin tai siniseen, jolloin on huomattu täysin saman lapsen saavan erilaista kohtelua, riippuen siis siitä onko aikuinen luullut tämän olevat tyttö tai poika.

Testauksissa on todettu, että jopa vauvoja käsitellään eri tavoin ja niille puhutaan erilailla, jos oletuksena on tyttö- tai poikavauva.

Päiväkodeissa on tutkittu hoitajien suhtautumista tyttöihin ja poikiin mm. videoiden päiväkotien toimintaa. Huomattiin, että tytöiltä odotettiin parempaa keskittymiskykyä, sekä enemmän omatoimisuutta vaikkapa pukemisen suhteen. Heitä myös ohjataan herkemmin tarkkaavaisuutta vaativiin tehtäviin, kun taas pojilta siedetään levottomampaa käytöstä.

Poikia taas autettiin pukemisessa, eikä heiltä odotettu samoja suorituksia kuin tytöiltä. Tytöt jopa valjastettiin auttamaan poikia pukemisessa tai muissa askareissa.


Yksi kerta ei tee mitään, mutta jos toistuvasti ja aina poikia kohdellaan jotenkin vähemmän omatoimisina ja osaavina, ja poikien vähemmistä suorituksista palkitaan ansaittua paremmin, kuinka se vaikuttaa menestykseen opiskeluissa, tai elämässä?

Puhumattakaan sitten tyttöjen ja poikien yleisestä hyväksyttävyydestä ilmentää tunteitaan.

Sanapari toksinen maskuliinisuus on herättänyt ärsytystä yhdessä jos toisessakin lehtien palsoilla ja somessa.

Mikäli sanan ihan vaikka vain googlettaa, saa selville, ettei toksisen maskuliinisuuden ajatus ole se, että kaikki maskuliinisuus olisi haitallista tai huonoa, vaan että tiettyihin maskuliinisiin piirteisiin ja niihin väkisin tuuppaminen, esimerkiksi kasvatuksessa, on vahingollista.

En kuitenkaan usko, että monikaan on sitä mieltä, etteikö poikia – heidän omaksi hyväkseen – kannattaisi kannustaa vastuuseen itsestään ja hyvään koulumenestykseen. Että olisi ihan hyvä, jos pojatkin saavat näyttää tunteitaan, itkeä ja puhua sisimmästään, ja ettei esimerkiksi väkivalta saisi olla ratkaisu konflikteihin pojan elämässä.

Toksisella maskuliinisuudella siis tarkoitetaan vahingollisia kulttuurisia vaatimuksia miehisyydestä. Opittuja vahingollisia malleja. Esimerkiksi, että vain tunteettomuudella, kovuudella ja aggressiivisuudella pärjää – ja että nimenomaan yksin on pärjättävä. Että perinteisesti "feminiiniseksi" koetut piirteet tai asiat ovat huonompia ja sellaisten esiintyminen miehellä olisi jotenkin häpeällisiä.

Eli toksinen maskuliinisuus ei ole suvakkimädättäjäfeministien yritys halveerata kaikkea maskuliinisuutta, vaan nimenomaan niiden miesten itsensä hyväksi tuoda esille, että poikien ja miesten ei tarvitse mahtua johonkin ulkoa-aseteltuun muotiin ollakseen hyviä ja hyväksyttyjä miehiä.

Ajatuksena siinäkin on tunnistaa asiat, jotka voivat olla vahingollisia. Eli suomeksi, että ei kannata kusta omille nilkoille saati antaa toisen kusta niille, jos siitä ei ole mitään hyötyä, vaan ennemmin vahinkoa.

En voi millään uskoa, että kukaan olisi tästä eri mieltä. Kunhan vain olisi ensin ottanut selvää mitä ko. termillä tarkotetaan. Aivan kuten sukupuolisensitiivisyydenkin kohdalla.


Sukupuolisensitiivisyys ja lasten tasa-arvoinen kohtaaminen hyödyttää kaikkia. En keksi syytä sille, miksi sitä pitäisi vastustaa tai siitä pitää nostaa somessa ja lehdissä itse keksittyjä ongelmia ja uhkia, jotta pääsee sitten sanomaan kuinka hulluksi on maailma mennyt niihin itse keksimiinsä asioihin.

Aina on kaikessa ääripäitä, urheilussa ja matematiikan opettelussakin, mutta emme me niiden varjolla kiellä lapsiltamme urheilua ja matematiikkaakaan.

Tytöt saa olla tyttöjä, pojat poikia, ja just niin sterotyyppisiä ilmentymiä sukupuolistaan kuin haluavat olla, jos haluavat. Mutta kenenkään ei ole pakko olla, eikä niihin tulisi tiedostamatta tai tiedostaen väkisin ketään ohjata.

Jokainen saa olla juuri sellainen kuin on, se tässä on koko homman pointti.

Voi olla, ettei suurelle osalle lapsista koidu merkittävää haittaa perinteisten sukupuoliroolien tuputtamisesta, mutta ne joille koituu, voi koitua kalliilla hinnalla.

En oikeasti enää tiedä mitä asialle voisi tehdä, kun samat ihmiset nostavat esille kuinka "kukaan ei välitä poijista" ja kuinka kaikki pauhaa vaan tasa-arvosta naisten kannalta, ja samaan aikaan demonisoivat ja haukkuvat kaikkea sukupuolisensitiivisyyttä, edes yrittämättä ymmärtää mitä se on ja mitä sillä haetaan.

Tulee olo, että ei tässä voi kuin kehottaa sitten itse keksimään apua poikien ongelmiin heikkoine koulumenestyksineen, syrjäytymisineen ja itsemurhatilastoineen, jos tutkittu tieto ei kelpaa.

Nyt ollaan muutama vuosikymmen kokeiltu tässä jo tätä ei-tutkitun, mututiedolla ja esi-isiemme perintönä saatua ahtaisiin sukupuolirooleihin asettamisläppää, eikä se nyt varsinaisesti ole auttanut. Pitäisikö antaa mahdollisuus jollekin muulle?

Kokonaisen tunnin verran voisi antaa mahdollisuuden asialle kuuntelemalla podcast-jaksoni sukupuolisensitiivisyydestä, missä ei tarvitse kuunnella vain minun ja vakiotyyppieni Jukan ja Maijun mutuilua, vaan keskustelussa on myös mukana filosofian tohtori sukupuolentutkimuksen alalta, sekä Monimuotoiset perheet -verkoston projektipäällikkö Anna Moring.

Minä kyselen ja Anna selittää hyvin käytännön esimerkein, miten kaikki asiat vaikuttavat toisiinsa.

Kuuntele jakso: https://www.supla.fi/supla/3323365


6 kommenttia

Kaupallinen yhteistyö: Oppi&ilo ja Suomen Blogimedia . Esikoinen on joskus epävarma omista kyvyistään – varsinkin jos ne ovat vielä i...

Kaupallinen yhteistyö: Oppi&ilo ja Suomen Blogimedia.

Esikoinen on joskus epävarma omista kyvyistään – varsinkin jos ne ovat vielä ihan uusia ja harjoitteluasteella – ja kaipaa joskus rohkaisua uuden opetteluun. Etenkin, jos hän arvaa, että tulossa on jotain, mikä ei ehkä heti luonnistu ja että asiaa pitäisi nyt jotenkin oikein opettelemalla opetella.

Kun esikoisemme täytti kolme, hän sai ystävältämme kolmevuotissynttärilahjaksi Minä itse osaan vastata -kortit. Korttien ideana on tutkia kuvia ja etsiä niistä samankaltaisuuksia, kuten pareja, ja toisaalta tunnistaa erovaisuuksia, aina erilaisista muodoista erilaisiin väreihin.

Parasta lasten mielestä kyseisissä korteissa on, että oikean vastauksen saa näyttää tökkäämällä kortin reiästä sormen sisään ja toiselle puolelle kurkkaamalla saa Yrre-oravalta vahvistuksen vastauksen oikeellisuudesta.

Pienemmille lapsille, 1,5-3-vuotiaille, vastaavia kortteja ovat Minä oivallan -kortit.


Lapsille kortit näyttäytyvät hauskana pelinä ja leikkinä, mikä haetaan aina innoissaan esille.

Ajatus korteissa on lapsen oman pohdinnan, hahmotuskyvyn sekä loogisen päättelytaidon kehittyminen. Lapsen näkökulmasta parasta on vanhempien kanssa yhdessä puuhailu, sekä uusien asioiden oivaltaminen ja itsevarmuuden kehittyminen omista kyvyistä.

Riemu lapsen silmissä, kun hän oivaltaa jotain on korvaamatonta ja saa lapsen innostumaan uuden oppimisesta vähän vaivihkaakin. Juuri sellainen on ainakin esikoisellemme ollut todella tärkeää, rohkaistuakseen ja kasvattaakseen itseluottamustaan uuden edessä.

Minulle Oppi&ilo -tuotteet noin yleensäkin olivat aivan uusi tuttavuus vielä tuolloin kolme vuotta sitten, mutta tutustuttuamme kortteihin, meistä tuli heti faneja.

Uusin lempipelimme taas on Ensimmäiset pelini -setti 3-5-vuotiaille, missä opetellaan kirjaimia ja numeroita niin ovelalla tavalla, ettei lapsi itsekään huomaa oppivansa koko ajan. Asiat jäävät kuin itsestään mieleen, ja jo nyt kolmevuotiaamme kyselee, alkaako apina a:lla ja yllätti juuri tunnistamalla kuin puolivahingossa, ilman laskemista, että lautasella oli kolme tomaatin siivua ja neljä kurkkuviipaletta.

Parasta on, että valikoimaa löytyy ihan vauvaikäisistä alkaen isommillekin lapsille, jokaisen ikä- ja taitotasoon sopivasti, jolloin minkä ikäiselle lapselle tahansa löytyy sopivaa puuhaa ja peliä.

Vauvoille löytyy äänikirjoja, joista lapsia viehättävällä tavalla (eli painamalla nappia) saa kuunneltua eri eläinten ja ajoneuvojen ääniä, tai kurkkauskirjoja, joissa pääsee selvittämään, mikä eläin on mikäkin, samalla opettaen hienomotorisia taitoja. Ja voin kertoa, että kyllä ne vielä kolme- ja kuusivuotiasta kummasti viehättivät, vaikkeivat he täysin enää vauvakirjojen kohderyhmää olekaan.


Nykyään esikoinen on jo innostunut piirtämisestä ja eskarin myötä kirjoittamisestakin, mutta aikoinaan, kun esikoinen ei meinannut innostua varsinaisista piirtämishommista, mutta silmän ja käden yhteispeliä suositeltiin harjoittamaan, muulla tavalla – taaskin pelin ja leikin kautta – tehdyt harjoitukset auttoivat siinä.

Riemuhetki-puuhakorteissa ratkotaan tehtäviä sormella osoittamalla ja tunnustelemalla, jolloin ne innostavat käden ja silmän motoriikan harjoituksiin toisella tyylillä. Onkin hauska ollut nyt huomata, kuinka kuusivuotias nykyään pelaa kolmevuotiaan kanssa näitä ja ihan prona opastaa ja toisen empiessä ja onnistuessa kannustaa tätä.

Meille lahjaksi saamamme peli aikoinaan avasi aivan uusia tapoja oppia ja tehdä yhdessä, ja olen vieläkin iloinen, että ystävämme tutustutti meidät näihin. Olen nyt ottanut tavoitteekseni ostaa aina, jos vain mahdollista, kaverisynttäreille ja lahjaksi kaikille lapsille jotain puuhakirjoja, pelejä tai muita yhteisiä leikkejä.


Lämpimästi ja sydämestäni voin suositella näitä pelejä, sillä kuten tulette huomaamaan – ja kuten moni teistä onkin jo kertonut tuolla somekanavissani – nämä ovat toimivia ja kivoja aktiviteetteja lapsille (ja myös vanhemmille siinä sivussa)!

Jos haluat hoitaa joululahjahommia tai muuten vain testailla näitä tuotteita, koodilla MAMMA2018 saat nyt 20 % alennuksen kaikista verkkokaupan tuotteista ajalla 13.11. – 18.11.2018!

Oppi&ilon korteissa, kirjoissa ja peleissä yhdistyvät aikuisen ja lapsen yhdessä tekeminen, oppiminen ja leikkiminen. Leikin varjolla ja sopivasti hoksottimia herättelevällä pelillä saa lapsen innostumaan uuden oppimisesta!

Lue lisää lasten taitojen kehittymisestä täällä! Oppi&ilo -uutiskirjeen voi tilata täältä.

2 kommenttia

Sitähän aina lupaillaan, että kaikki lapsiin littyvät asiat on vaiheita. Lapsi valvottaa – vaihe. Lapsi opettelee rajojaan – vaihe. Lapsella...

Sitähän aina lupaillaan, että kaikki lapsiin littyvät asiat on vaiheita. Lapsi valvottaa – vaihe. Lapsi opettelee rajojaan – vaihe. Lapsella on tahtoikä – vaihe.

Pelkäänpä, että meitä, arvon kanssavanhemmat, on kustu silmään. Pahasti. Ne mitään vaiheita ole – ainakaan kaikilla.

Katsokaas, kun minä olen tässä jo jonkun tovin odotellut, koska kuopuksemme ns. tahtovaihe loppuu. Kärsivällisesti antanut ajan kulua ja miettinyt, että kenties aika tulee, kun jokainen asia ei synnytä konfliktia. Että ei se nyt jumankauta voi loputtomasti kestää ja kai joskus tulee vaihe, että se ei tahdo kaikkea koko ajan.

Ja siis tahtomisella tarkoitan, että tahtoo juuri sitä, mitä se ei ollut saamassa, eikä ainakaan tahdo sitä, sitä mitä se saisi.

Kuopus täyttää kohta neljä. Pelkäänpä, ettei se tahtominen ole ihan heti loppumassa.

Mutta sen voin myöntää, että vaiheita on sen tahtomisen sisälläkin:

Että joskus esimerkiksi on sellainen vaihe, että hän ei vaikka suostu syömään mitään, mitä meillä olisi tarjolla – tai yleensäkään yhtään mitään – ja joskus hän taas haluaa ehdottomasti paljon kaikkea  syötävää ja lisääkin sitä jo ennen kuin olen edes ensimmäistä satsia kasannut lautaselle, vaikkei juuri koskaan jaksa syödä lautasellistaan loppuun.

Tai joskus hän haluaa pukea vain ja ainoastaan pinkkiä ja joskus, kun olen sitä edellisesta kerrasta oppineena yrittänyt sitten tarjota, se sama pinkki onkin täysin paskaa.

Että juu-u, vaiheita on. Sellaisia, joissa ei kukaan, kukaan käyttäytymistieteen tohtori, avaruusfyysikko, tulevaisuudentutkija tai mentalistikaan voisi pysyä perässä.


Myös mustasukkaisuus ja kateus ovat jänniä asioita sisarusten välillä. Ja "jännällä" tarkoitan ihan helvetin kuluttavaa ja mieltä raastavaa.

Kaikki, tarkoitan kaikki, mitä sisarus saa, on jotenkin pois siltä toiselta sisarukselta.

Ihan vaikka puhuttaisiin lautaselle annostellun spagetin määrästä tai kylpyveden vaahdon paksuudesta. Kaikki.

Se, että joudun käymään kerta toisensa jälkeen keskusteluja, onko toiselta varsinaisesti pois jotenkin se, että vesilasissa toisella on vettä puolikas mukillinen ja toisella vain kolmasoa – etenkin kun sieltä saatanan kraanasta saa sitä vettä lisää koska tahansa – tai että onko se, että toinen sai pipiinsä laastarin epistä, kun se toinen kuitenkin joutui ensin satuttamaan itsensä, on täysin uskomatonta ja järjenvastaista, enkä toivo sellaista kohtaloa edes pahimmalle vihamielelleni.

Joskus tällaisen tilanteen edessä tuijotan vain hiljaa miestäni ja hän tuijottaa minua takaisin ja kumpikin mietimme samaa: "Tämä kenen vaihe idea ei oli taida tehdä loppua lisää koskaan lapsia?"

Okei, no emme ajatelletkaan sitten samaa.

Mutta ilmeisesti sisarusten välinen kateus ei lopu ehkä koskaan? Sellaisia huhuja olen nyt alkanut salaisista tietolähteistäni (eli kavereilta) hiljalleen kuulla.

Ja tämä tahtoikä. Se että se olisi joku ohimenevä vaihe? Hahahhahha, vitut on. Joillakin se kestää lopun elämän ja sitä kutsutaan temperamentiksi.

Nimim. Tahtoikä -82 "yhtään en tiedä kehen on lapsi tullut".

Lue myös:
Joskus tämä ns. vähän vi**ttaa
Vaihevuodet
Tahtoikä, nevöfoget


On taas päiväkotien ja koulujen naamiaisten aika. Itsehän olen tunnetusti melko innovatiivinen naamiaispukukehittelijä – erityisesti saman ...

On taas päiväkotien ja koulujen naamiaisten aika. Itsehän olen tunnetusti melko innovatiivinen naamiaispukukehittelijä – erityisesti saman päivän aamuna, kun naamiaiset jo vietetään.

Ajattelinkin nyt kerätä teille kootusti kaikki erinomaiset vinkkini vuosien varrelta.


1. Karhukolpa


Tämä asu vaatii pikkuisen askartelua, mutta tarvitset vain punaisen asun tai yläosan, palan paperia, tussin, sakset ja vaikka vanhan sukan, josta voit leikata naamarin. "Naamarin".

Tässä kuvassa on asuna toppapuku, koska lapsi oli tuolloin puistohoidossa, mutta mikäli lapsesi on niin sanotussa sisähoidossa, suotavaa on, ettei lapsen tarvitse olla koko päivää toppapuku päällä.

Lue: Halloween-asu vartissa


2. Halloween-eläin


Tässä asussa etsitään mikä tahansa huppari ja ommellaan sille korvat esimerkiksi sukkahousuista! (Klassikko, tiedän.)

Kuvassa "halloween-pupu" mutta se voi olla vaikka halloween-nalle tai halloween-susi. Käteen pupulle voi laittaa kanieläinten lempiruokalajin, porkkanan, ilmentämään muuten tunnistamatonta asukokonaisuutta. Nallelle taas hunajapurkin ja sudelle esimerkiksi ihmisen.

Kunhan laitat sanan "halloween" eläimen lajin eteen, saat liitettyä eläimen kuin eläimen osaksi juhlaa.

Lue: Hurja halloween-pupu


3. Päätön lapsi


Tässä asussa yhdistyy helppous ja... helppous. Ei tosin lapsen kannalta, mutta ei mennä nyt siihen. Ihan vaan siitä jokin haalari päälle ja kaula-aukko oikealle korkeudelle.

Muistakaa vaan varoa pöydänkulmia ja muita esteitä.

Lue: Päätön taapero


Sillä lailla. Eiköhän näistä irtoa jotain esim. huomisaamuksi! Et kuitenkaan ollut muistanut niitä naamiaisia.

Eipä kestä!


Lue myös:
Naamiaisasutoiveena aikuisnaamari

3 kommenttia

Ministeri vei lapsensa hetkeksi työpaikalle, sai noottia – arvokysymys kuulemma. Äiti vei lapsensa ravintolaan syömään, ei jonkun mielestä k...

Ministeri vei lapsensa hetkeksi työpaikalle, sai noottia – arvokysymys kuulemma. Äiti vei lapsensa ravintolaan syömään, ei jonkun mielestä keskittynyt tarpeeksi lapsiinsa, sai tiukkaa arvostelua. Toiset vanhemmat taas keskittyivät liikaa ravintolassa lapseensa – ansaitsivat niin ikään moittivan mielipidekirjoituksen peräänsä.

Lapsia pitäisi kamalasti "tehdä" lisää, jos päättäjiämme on uskominen, mutta poliittisilla päätöksillä ei olla osattu oikein tehdä nykyvanhempia kannustavia muutoksia.

Vanhemmuus on nykyään erilaista kuin vuosikymmeniä sitten. Ennen naimisiinmeno ja lasten saaminen oli ykkösprioriteetteja, jopa valmiiksi aseteltuja odotuksia ulkopuolelta – varsinkin naisten elämässä –, mutta nykyään elämässä painavat myös muut asiat.

Elämä voidaan nähdä sisällöllisenä ja rikkaana ilman perhettäkin, eikä yhteiskunnan ja kulttuurin painostus aja enää automaattisesti kohti perheen perustamista.

Let's vauvatalkoot -podcast-jaksoon suoraan tästä: https://www.supla.fi/supla/3314205

Yleinen ilmapiiri lapsia kohtaan saattaa myös pelottaa. Pitääkö jättäytyä neljän seinän sisälle, jos lapsi tulee, sillä milloin saa mistäkin mediasta lukea ärhäkkään mielipidekirjoituksen, kun ei me ”nykyvanhemmat” osata edes lapsiamme enää kasvattaa.

Että kun kerrankin on uskaltautunut lähtemään edes yrittämään opettaa sitä lastanasa ihmisten ilmoille, jo on joku nenänvartta pitkin katsomassa ja kirjoittamassa tiukkaa mielipidekirjoitusta epäonnistuneesta pullamössöäidistä, joka kehtasinkin kysyä lapselta buffassa, ottaako tämä keittoa vai ei.

Ennenkin on tätä varmasti tehty, mutta se on jäänyt nenänvartta pitkin katsojien omiin päänsisäisiin nyrpistelyihin tai korkeintaan rouvain- ja herrainseurueiden kahvipöytiin. Nyt kaikki mielipiteet on oikeus laittaa internettiin ja kuka tahansa voi löytää itsensä mielipidekirjoituksesta – ja vieläpä ihan itsensä tunnistaen.

Uhkakuvat vaan sinkoilevat, kun vanhempi sukupolvi päivittelee ns. ”vapaakasvatustamme”, joka oikeasti ei edes ole sitä, mutta näyttäytyy toki erilaisena, kuin vuosikymmenet totuttu autoritäärinen, ylhäältä käskytetty ja kepillä ojennettu kasvatustapa.

Ja siis ihan kaikilla on jokin mielipide toisten kasvatuksesta. Toisilla vanhemmilla, nuorilla, vanhoilla, lapsettomilla ja naapurilla. Joku vielä perustelee oikeuttaan arvostella vanhempia, "koska niiden lasten käytös vaikuttaa meihin kaikkiin". No arvaa mitä, niin vaikuttaa sinun mulkkuutesikin.

Lapset ei oikein ole tervetulleita mihinkään, paitsi tietysti tuleviksi veronmaksajiksi maahamme. Siihen asti olisi kiva jos pysyisivät näkymättöminä.

Mutta siis elikkäs synnytystalkoot, ei muuta ku hommiin! TÄMÄ ON KIVAA JA TUETTUA HOMMAA!

Kuuntele podcast-jakso, jossa me Tampereen oman Maiju Asikaisen, Asikaine-blogistakanssa puhutaan lapsimyönteisyydestä ja epämyönteisyydestä, perheitä koskevista poliittisista päätöksistä, sekä näiden ja vauvatalkoovaatimusten ristiriidoista.

Tietysti soitetaan myös tutkija Erica Åbergille, joka antaa näkemyksensä asiaan!


Tsekkaa myös:
Vauvavarustelu – turhamaisuutta vai jotain syvempää?
Milloin on OK erota?
Lasten harrastukset – piinaa vai parhautta?
Vi**t mammuudesta!

2 kommenttia

Tässä kun yrittää näitä lapsia kasvattaa ja parhaansa mukaan jakaa omia viisauksia ja arvojaan heillekin, sitä saattaa yhtäkkiä huomata olev...

Tässä kun yrittää näitä lapsia kasvattaa ja parhaansa mukaan jakaa omia viisauksia ja arvojaan heillekin, sitä saattaa yhtäkkiä huomata olevansa kliseeautomaatti. Olen saanut itseni nyt useasti erilaisissa kasvatuksellisisssa tilanteissa kiinni lausahduksista, jotka sanottuani pysähdyn aina hetkeksi miettimään, että mitä hittoa juuri sanoin.

Ei siis ihme, että lapseni ohittavat Suuret Viisauteni olankohautuksilla tai hetkellisillä tonnin seteli -ilmeillä, sillä olen alkanut kuulostaa köyhän miehen yritysvalmentajan, Gandhin, personal trainerin, sisustustaulun ja Tamin rakkauslapselta.

Ja se ei ole hyvä asia.

Tässä viimepäivieni top 6:

1. "Ei elämässä selviä valittamalla, vaan toimimalla."

Kun lapsi ei jaksanut siivota lelujaan vaan valitti ettei jaksa siivota niitä.

2. "Rauhassa nyt, kukaan ei ole mikään Einstein syntyessään!"
(Paitsi Einstein)

Kun lapsi opetteli kirjaimia ja turhautui.

3. "Ei sillä ole väliä mitä toinen tekee, keskitytään jokainen omaan peliin." 

Kun toinen teki jotain ja toinen ei tehnyt tai teki ja kuka helvetti näitä muistaa.

4. "Väkivalta ei ole ratkaisu väkivaltaan." 

Tähän toki kuopuksemme vastasi, että onpas.

5. "Sovinto on paljon parempi, kuin riita, vaikka se edellyttäisikin jostain luopumista." 

"Mun lelu, eiku mun!"

6. "Paras tapa tehdä se, on tehdä se."

Joku ensimmäisen kohdan kaltainen tilanne.


Pahimmillaan sanontani siis kuulostavat, ei vain kliseiltä, mutta myös huonoilta voimalausesuomennoksilta.


Joten anteeksi lapseni. Koitan tsempata. ”Back to basics", kuten Tamikin sanoisi.

Lue myös:
Epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia tekoja
Asioita, joita oikeasti haluamme sanoa hekumoidessamme syksyä
Saako lasta opettaa lyömään takaisin – 10 muuta kysymystä ja vastausta vanehmmuudesta

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Knorr ja Suomen Blogimedia Kerroin aikaisemmassa kasvisruokailua käsittelevässä postauksessani, että tulossa on m...

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Knorr ja Suomen Blogimedia

Kerroin aikaisemmassa kasvisruokailua käsittelevässä postauksessani, että tulossa on myös juttuni keittiökäyttäytymisestämme sekä vastuullisuudessa ruoka-asioissa.

Knorr, joka tekee omaa vastuullisuustyötään ruoantuottajana, haastoi minut miettimään meidän perheemme keittiövastuullisuutta.

Syömäkelpoisen ruoan haaskaaminen on yksi suurimmista ruoantuotannon ja kulutuksen vastuullisuuskysymyksistä elintarvikeketjussa.

Kotitalouksista roskiin päätyvä ruokajäte Suomessa vastaa 100 000 keskivertohenkilöauton hiilidioksidipäästöjä. Suomessa heitetään ruokaa roskiin 24 kiloa henkilöä kohden vuodessa. Se vastaa kuutta prosenttia kaikesta kuluttajien ostamasta ruoasta. Maailmanlaajuisella tasollla jopa 30 prosenttia valmistetusta ruoasta menee roskiin. (Saa syödä -sivusto)

Ja kun puhutaan ruokahävikistä, tunnen piston sydämessäni. Meillä on parannettavan varaa ja kohta kerron, mitkä meidän keittiössämme on kompastuskiviä – ja missä taas olemme hyviä.


Lueskellessani tietoa ruokahävikistä ja sen vaikutuksista, silmiini osui myös artikkeli ruokapakkausten ympäristövaikutuksista. Yllätyksekseni, ja toisin kuin yleisesti ehkä ajatellaan, isossa kuvassa elintarvikepakkausten ympäristövaikutukset ovat merkittävästi pienemmät kuin itse elintarvikkeen tuotannon ja kulutuksen aiheuttamat päästöt.

Vuonna 2011 tehdyn tutkimuksen mukaan roskiin päätyvän ruoan tuottaminen kuormittaa ympäristöä enemmän kuin pakkauksen valmistus. Kokonaiskuvassa siis ekologisimpia pakkauksia ovat sellaiset, joilla ruokahävikkiä syntyy vähiten.

Eli pienet pakkaukset eivät ole niin paha asia kuin ollaan ajateltu, jos ne huolehtivat siitä, että ruokaa ostetaan vain todelliseen tarpeeseen, eikä sitä heitetä pois. Pakkausmateriaalin minimointi on tietysti hyvästä, mutta se ei saisi aiheuttaa liian suurta kulutusta tai sitä, että osa ruoasta joutuu roskiin.

Vinkki: Parille aikuiselle tai vaikka yhdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle meneviä Vego-aterioita kannattaa testata, kun ei ehdi tai jaksa laittaa itse ruokaa ja haluaa nopeasti jotain!

Otsikossa raflaavasti sanoin, ettei mikään muu ole turhempaa kuin poisheitetty ruoka. Ajattele, kuinka paljon ruoan tuottamiseen, kuljettamiseen ja valmistamiseen käytetään aikaa ja energiavaroja ja kuinka paljon siitä syntyy päästöjä. Kun se ruoka heitetään roskiin, kaikki päästöt ovat syntyneet turhaan.

Yksi hyvä tapa huomata oma elintarvikejätteen määrä on kierrätys. Kun elintarvikejätteelle on oma astiansa, bioastia, poisheitetyn ruoan havaitsee paremmin kuin sekajätteeseen hukkuneen ruoan.

Meidän keittiössämme olen huomannut esimerkiksi leivän aiheuttaneen turhaa ruokahävikkiä. Olen saanut huomata, että tuo suhteellisen vähän aikaa säilyvä, mutta jotenkin aina kaupasta ns. varmuuden vuoksi mukaan tarttuva ruokatarvike ehtii välillä homehtumaan, ennen kuin olemme ehtineet syödä sitä.

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen ruokahävikkitutkimukseen (2013) vastanneista peräti 40 prosenttia kertoi heittävänsä pois leipää kuukausittain tai useammin, eli aivan yksin emme ole tämän asian kanssa.

Syön itse useimmiten näkkileipää, joka on siinä mielessä hyvää, ettei sitä tarvitse koskaan heittää pois. Se säilyy hyvin ja pakkauskoko on sopivassa suhteessa omaan kulutukseeni.

Aina jos huomaan tuoreleivän olevan menossa vanhaksi, nakkaan sen kyllä pakkaseen, mutta koska en itse syö tavallisesti perusleipää, en muista tarkkailla tilannetta tarpeeksi hyvin.


Yksi tekijä leipähävikkiimme on meidän iso kannellinen, syvä leipälaatikko, johon liian helposti unohtuu pohjille vanhemmat leivät. Sille pitäisi keksiä jokin muu ratlkaisu - tai ainakin muistaa katsoa sinne pohjille tarpeeksi usein.

Näkkileivän lisäksi olen huomannut leipomisen olevan aika hyvä tapa välttyä leipähävikiltä. Kun leipasee reilussa vartissa muutaman sämpylän ja syö ne kaikki päivässä, maksimissaan kahdessa päivässä, ei leipää tule turhaan varastoiduttua. Myöskään pakkausjätettä ei tällöin synny.

Vinkki: Puuronjämistä voi tehdä hyviä rieskasia!

Ilmeisesti uskon olevani myös valtavan italialaisen suvun mamma, sillä aina kun teen ruokaa, teen sitä liikaa. Toki ruokaa syödään vielä seuraavinakin päivinä, mutta valitettavasti se myös unohtuu jääkaapin perukoille joskus.


Lapset ovat mestareita ruokahävikin aiheuttamisessa. Jollei itse ole halukas syömään lapsilta jääneitä jämiä, yksi tapa on annostella valmiiksi tarpeeksi pienet annokset lapsille. Antaa sitten lisää, jos sikseen tulee.

Meillähän on myös kaksi elävää biojäteroskista, joille pystymme ainakin osan ylijäämäruoasta syöttämään, mikä samalla vähentää erillisen ruoan ostamisen tarvetta koirille.

Vaikka haju- ja makuaistilla pystyy arvioimaan ruoan kunnossa olon aika pitkälle, itseäni on helpottanut myös päivämäärien kirjoitaminen joihinkin suhteellisen pitkään jääkaapissa säilyviin elintarvikkeisiin. Unohdan esimerkiksi aina, koska olen avannut tomaattipyreen, jolloin päivämäärä paketin kyljessä taklaa ainakin turhan varmuuden vuoksi poisheittämisen.


Asioita, joista taas voin olla ylpeä omassa keittiössäni, on taitoni valmistaa oikeastaan mistä tahansa raaka-aineista aina jotain (tarpeeksi) hyvää ruokaa.

Osaan myös käyttää edeltävän päivän ruoan siten uudelleen, että muokkaan siitä pienellä tuunauksella kokonaan uuden annoksen. Esimerkiksi edellisenä päivänä perunoiden kanssa tarjoillun sienikastikeen jämät muuntuu helposti seuraavana päivänä pastakastikkeeksi.

Olemme surkeita suunnittelemaan useiden seuraavien päivien ruokia ennen kauppareissuja, mutta toisaalta kompensoimme sitä sillä, ettemme myöskään tee jättireissuja kauppaan. Käymme siis toisin sanoen usein lähikaupassa ja lähiajan tarpeisiin, jolloin ruokaa ei osteta varastoon, eli se ei pääse vanhenemaan, kun se käytetään heti.

Kauppojen hävikkiruokaongelmaa voi muuten kuluttajana auttaa ostamalla punalaputettuja tuotteita ja valitsemalla vaikka sen mukaan päivän ruoan.

Minun vinkkini siis lyhyesti ovat:

Leipä
1. Syö näkkileipää, se ei pilaannu nopeasti
2. Tee itse leipää
3. Älä hamstraa leipää kaupasta varmuuden vuoksi
4. Pakasta ylimääräiset leivät
5. Muista käyttää pakkasesta ne

Päivämäärät
1. Älä luota vain päivämääriin, vaan käytä aistejasi ruoan tuoreuden havinnointiin
2. Kirjoita pitkään säilyvien tuotteiden avaamispäivämäärä antamaan osviittaa

Kierrätä
Havaitset poisheitetyn ruoan määrän paremmin ja osaat kiinnitää siihen huomiota

Ruoanlaitto
1. Älä tee jättimääriä ruokaa, tai jos teet, käytä se kaikki, esim. seuraavana päivänä lounaalla
2. Sovella edellisen päivän ruoasta uusi annos seuraavana päivänä (esim. kastikkeesta seuraavana päivänä pasta-annos, keitetyistä perunoista pyttipannu, kuivista leivistä köyhät ritarit, maito- tai kasvimaitovalmisteista pannukakkua)
3. Esimerkiksi juhlien jälkeiset ylijäämäruoat on hyvä syy kutsua vaikka naapuri rääppiäisiin!

Kauppa
1. Mikäli teet valtavia kauppareissuja, älä osta isoja määriä pilaantuvia tuotteita varastoon
2. Jos lähelläsi on lähikauppa, osta aina vain tarpeeseen ruokaa, ei varastoon
3. Punalaputetut tuotteet auttavat vähentävät kauppiaan hävikkiruokamäärää

Martat
Marttojen sivuilta löytyy kaikkeen vastaus! Sieltä olen muun muassa löytänyt, mistä saa selville, onko kananmunat vielä hyviä! (Vastaus: Laittaa ne veteen ja jos ne kelluu, ne saattaa olla jo huonoja.)

Otan ilolla myös vastaan teidän ruokahävikkiä vähentävät vinkit! 

Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 4 kpl Vego-kasvisvalmisteiden tuotepaketteja! Kilpailuaikaa on 31.10.2018. asti. (Tsekkaa tarkemmat säännöt täältä.) Vastaa täällä blogissa tai Fb-jaossa!

Jos vastaat tänne blogiin, sähköpostiosoite jo osallistumisvaiheessa helpottaa yhteydenottoa voittajaan! Sähköposteja ei käytetä muuhun tarkoitukseen.


Lue myös kasviruokailua koskevat vinkit ja pohdinnat:
Lapsi ei suostu syömään kasviruokaa, mistä niitä proteiineja saa ja entäs se ruoan lennättäminen tänne?
Vastauksia vegaanisiin kysymyksiin
12 vinkkiä kasvisten lisäämiseen ruokavaliossa

19 kommenttia

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ: Biodelly , koska olen osakas, baby! Iloisia uutisia! Ajattelin tänä vuonna rakastaa itseäni ja mennä I love me...

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ: Biodelly, koska olen osakas, baby!

Iloisia uutisia! Ajattelin tänä vuonna rakastaa itseäni ja mennä I love me -messuille Helsinkiin! Olen siellä Biodellyn pisteellä muina messumuijina lauantaina ja sunnuntaina klo 12-18 ja mua saa tulla moikkaamaan ja jututtamaan – tai toki kiertää kaukaa, jos siltä tuntuu.

Biodellyn messupisteellä opastan tarvittaessa tuotteiden valinnassa yhdessä ammattilaisten kanssa ja kerron omista suosikeistani, vaikket haluaisi kuullakaan. Haha, ei kai, vain jos toivot!

Päivitän myös messuilta somea tietysti omaan Instagarmiini, mutta myös Biodellyn tilille, joten mikäli haluat olla vähintään etänä mukana, ota seurantaan!

Vaikkei minussa nyt mitään nähtävää siellä messuilla olisikaan, Biodelly tuo mukanaan paljon ihania, joitain täältä minunkin blogistani tuttuja tuotteita – ja vielä hyvään alennushintaan


Ainakin minun kaikki käyttämäni meikkipohjatuotteet on tulossa mukaan messuille. Lily Lolon sarjasta myynnissä on mineraalimeikkipohja, mineraalipuuteri, poskipuna, sekä varjostus & korostus -paletti. Lily Lolon meikkipohjan nimeen olen vannonut sen helppouden ja luonnollisen peittävyyden vuoksi. Se ei tee yhtään möhnöistä oloa, eikä se lähde liikkumaan kasvoilta pitkänäkään päivänä. 

Lily Lolon tuotteiden lisäksi pisteellä on myös myynnissä Luén ihonhoitopaketti, jonka hellävaraisella ihokuorinnalla saa aikaan ihmeellisen vauvapyllyefektin kasvoihin. Ihan jopa tällainen mummokin. Mukana myös Lovely Dayn koko ihonhoitosarja, Biodellyn uutuusluksustuote Ileurin seerumi, sekä Alteya Organicsin erilaisia tuotteita, suihkeista huulivoiteisiin. 

Pikkulinnut lauloi, että ns. tiskin alta saa myös ostettua ainakin naamastani – tai mielellään huulistani – silloin löytyvää huulipunaa, joten tule rohkeasti kysymyään sitä! Mutta pidetään tämä sitten ihan meidän välillämme.

Biodellyn oma meikkaaja tekee myös koko messujen ajan pikameikkejä pisteellä, joten ei muuta kuin nauttimaan ammattilaisen kädenjäljestä!

Mikäli et pääse messuille hyödyntämään huippuja tarjouksia (esim. Luén kasvonhoitosetti, joka normaalisti on 39,90 on nyt messuilla vain 25 euroa), uutiskirjeen tilaamalla saat ensimmäisenä tietää, milloin ja millä hinnoilla messujen lohduketarjoukset pärähtävät myyntiin verkkokauppaan!




Ja nyt siihen arvontaan! Sain Biodellyltä arvottavaksi I love me -messuille kolme (3) kahden (2) lipun pakettia! Lippu oikeuttaa yhteen sisäänpääsyyn yhtenä päivänä. Liput lähetetään sähköisesti eli saadaan heti perille voittajille!

Arvontaan voit osallistua kolmessa eri paikassa kommentoimalla olevasi mukana arvonnassa:
1. Täällä blogin kommenttikentässä (sähköpostiosoitteesi kera, jotta saadaan heti yhteys voittajaan)
2. Tämän postauksen Facebook-jaossa
3. Tämän postauksen Instagram-jaossa

Ja vaikka kaikissa kolmessa, niin triplaat mahiksesi! Jokaisessa kanavassa arvotaan yksi kahden hengen lippupaketti. Voittajat arvotaan keskiviikkona 17.10. klo 22!
75 kommenttia

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: F-Secure , PING Helsinki ja Suomen Blogimedia . Ajattele nopeasti!  Jos sinulta kysytään, mitä vuosikymmentä e...

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: F-Secure, PING Helsinki ja Suomen Blogimedia.


Ajattele nopeasti! Jos sinulta kysytään, mitä vuosikymmentä elettiin, kun oli "30 vuotta sitten", mitä vastaat?

Jostain syystä minulle ei tule mieleen melkein 90-luku (tarkemmin vuosi 1988), vaan 70-luku. Seitkyt luku! Ajatelkaa, että kahden vuoden päästä "30 vuotta sitten" on kuitenkin jo 90-luku. Pakko kysyä, että mitä hittoa, missä välissä tämä tapahtui ja eikö se ysäri ollut tyylin eilen?!


Muistan kun vasta vuosi vaihtui 2000-lukuun ja juhlittiin millenniumia. Muistan, kun käytiin ostamassa oikein iltapuvut millennium-juhlia varten ja juotiin halpaa siideriä, kunnes samm... tarkoitan käytiin ajoissa nukkumaan kädet peiton päällä Jeesus mielessä. Mutta ei siitä sen enempää.

Tämän kaiken ymmärsin, kun törmäsin internetsin meemiin, jossa kauhisteltiin samaa asiaa. Tajusin olevani juuri se tyyppi, joka elää vielä jotain 2000-luvun alkupuolta.

Internetsistä puheen ollen: Oletteko nähneet sellaisen hauskan videon, jossa nuorisolta, elikkäs ns. jonneilta kysytään C-kasettien käytöstä ja nämä nuorisolaiset yrittävät mm. kuunnella kasettia suoraan korvalla? Toinen ehdottaa, että ehkä johonkin siihen kuuluu laittaa kuulokkeet ja se on kamalan hauska, koska jonnet ei todellakaan tiedä, saati muista.


Tästä viraalivideosta intoutuneena halusin testata omilla kupeitteni hedelmillä, millaisia asioita heillä herää erilaisista entisajan vehkeistä. Ei muuten ollut mikään helpoin edes löytää muutaman kymmenen vuoden takaisia asioita, VAIKKA JUSTHAN SE OLI!

Ilmeisesti me ja kaikki muut olemme konmarittaneet 2010-lukulaisesti elämämme niin, ettei vanhoja kunnon VHS:iä ja C-kasetteja enää laatikoissa pyörinytkään, vaikka luulin niiden löytämisen olevan helppo nakki. Melkein muuten nauroivat, kun kysyin eräästäkin tekniikkaliikkeestä niitä. "Eti jostain netistä", sanoivat.

Sitten taas jopa meiltä itseltämme löytyi niitä "30 vuoden takaisia" – eli oikeasti 50 vuoden takaisia – asioita, kuten vinyylejä, polaroideja, sekä isäni vanha Ericssonin Cobra vintagepuhelin.


Selvästi meidän lapsuutemme ja nuoruutemme asiat ei ihan vielä ole tarpeeksi cool ja hip, että niitä oltaisiin jo nostalgiapäissämme hamstrattu koteihimme. Tosin nythän jo jotkut ovat alkaneet julkaisemaan uudelleen C-kaseteilla albumejaan, että älkää hyvänen aika heittäkö niitä mankkojanne mihinkään vielä.

Mukana arvailuissa oli myös 10-vuotias kummityttöni, joka nähtyään arvauskohteeni tuomitsi leikin välittömästi semisti laimeaksi, koska tiesi jo kuulemma kaiken. Tai niin hän luuli, mutta ähäkutti, eipä tiennytkään kaikkia kummitätinsä takataskussa olleita ylläreitä.

C-kasetti oli lapsille ehkä helpoin tai ainakin sen arvaukset menivät eniten lähelle. Joskin sitä kutsuttiin levyksi ja siitä tiedettiin tulevan biisejä, mutta siitä uskottiin voivan katsoa myös leffoja. "Tää niinku laitetaan johonkin ja sit täst tulee niin leffa tai semmonen", oli yksi arvaus.


LP-levy, elikkäs vinyyli aiheutti kummastusta, mutta ei sekään täysin vieras kiekko ollut. Esikoinen jopa osasi kertoa, kuvien avulla, mihin eri vehkeistä vinyyli kuuluu laittaa. Vinyylilevyn bimi tosin muuntui radiolevyksi. 

Hieman ihmetystä myös aiheutti satulevyt suoraan 70-luvulta, kun kerroin, että sillon ku minä olin nuori sadut kuunneltiin tämmösiltä. On muuten aivan ihastuttavia nuo levy, jossa satuja lukevat Saara Pakkasvirta ja Pekka Laiho Ei voi olla parempia ääniä.

Klassisen VHS-kasetin lapset ajattelivat olevan jotain sukua C-kasetille, mutta lapsille ei ollut täysin selvää, kuunnellaanko sillä musiikkia vai katsotaanko elokuvia. Kysyessäni esikoiselta, miten hän uskoo VHS:llä katsottavan elokuvia, hän yritti kurkkia videokasetin "ikkunasta" sisään.


Aiemmin mainitun Ericsson Cobra -lankapuhelimen isoin lapsi tunnisti heti puhelimeksi tylsistyneen "tiedetään"-ilmoituksen saattelemana, mutta pienemmät lapset ehdottivat sen olevan joko kaiutin tai radio. 

Kerrottuani sen olevan puhelin ja kysyessäni miten he ajattelisivat sen toimivan, esikoinen ehdotti, että johto olisi se mihin puhuttaisiin. "Tää laitetaan ehkä suuhun", arveli ja demonstroi asiaa... noh, laittamalla pistokkeen suuhun. 

Puhelimen pohjasta löytyvä pyöritettävä numerokiekko aiheutti suurta hämmennystä. Ajalleen uskollisesti lapset yrittivät tietysti painaa pohjan numeroita.  

Kummityttö, joka puhelimenkin heti tietysti nohevana tunnisti, otti yhtäkkiä puheenvuoron ja opetti pienempiään, kuinka vanhan ajan puhelimella on soitettu: "Eli nää toimi sillon ennen vanhaan niin, että ensin se meni niinku keskukseen ja sitten sanottiin kuka on, kehen haluaa yhteyden ja sitten oma osoite. Sitten ne yhdisti sille tyypille."

Olen aika varma, ettei enää Ericsson Cobralla soiteltu enää keskukseen, mutta hyvä yritys, kummityttö! 

"Mutta historiankirjassa sanottiin niin!" vannoi. 

Se on varmasti totta, vaikka vähän eri aikakautta olikin. Tämä kuuluu ehkä samaan kategoriaan, kun hän kysyi äidiltäni, eli mummiltaan, oliko silloin jo maailmassa värit, kun mummi oli nuori.


Puhelimesta päästiin sujuvasti vanhan kunnon puhelinkopin kuvaan, jonka kuopus ilmoitti aika varmasti olevan vankila. 

Gameboy oli nuorempien mielestä yksiselitteisesti puhelin, onhan siinä ne näytöt ja kaikki.

Vanha kunnon disketti, elikkäs tuttavallisemmin korppu, oli kuulemma jättipuhelimen SIM-kortti tai akku.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, mitä tekniikkaa pääasiallisesti käytämme: Lapset ja nuoriso yhdistää kaiken tekniikan pitkälti puhelimeen, sillä se on se missä kaikki nykyään on. 

Vähän eri meno, kuin silloin 30 vuotta sitten.


30 vuotta sitten perustettiin F-Secure, vaikkei kyllä tunnu, että 70-luvulla oltaisi vielä tarvittu kyberturvallisuutta. Haha, vitsi vitsi, tarkoitan siis silloin vuonna 1988, josta on muka jo 30-vuotta. Mutta että ei kyllä kasettien, vinyylien, lankapuhelimien ja korppujen kanssa paljon tarvinnut muina internetittöminä miettiä näitä asioita.

Vaikka toki interwebsi on olemassa ollut jo ties milloin – jopa silloin 70-luvulla –, se ei ole tavallisen ihmisen elämää koskettanut ennen 90-lukua. Vuonna 1988 kytkettiin Suomen yliopistojen tietoverkot internetiin, mutta koteihin internet-yhteyksiä alettiin myydä vasta 1993. 

Ei liene sattumaa, että internetin ja sen yleistymisen myötä myös sen tietoturvallisuudesta tuli tärkeä muistettava. Siinä missä ennen vanhaan uhkia oli jotkut ihmeelliset madot ja virukset, nykyään uhkia on identiteettivarkauksista salasanojen urkintaan ja vakoiluohjelmista kiristysohjelmiin.


Eikä se ole selvin asia kaikille, vanhemmalle väestölle tai lapsille, saati edes kaikille meille rintarinnan internetin kanssa aikuistuneille. Katso vaikka niitä nimitestejä, joista Valeäiti-Hannekin varoitteli. Siellä niitä edelleen Fb-kaverit innolla tekevät, kaikista varoittelevista uutisista huolimatta.

Hanne kirjoitti myös salasanahelvetistä, joka niin ikään on oma shownsa. Nimimerkillä vaihdan salasanani aina kun kirjaudun uudelleen eri ohjelmiin, koska minulla ei ole hajuakaan, minkä salasanan viimeksi asetin.

Tuossapa muuten olisi hyvä salasana JA KERRANKIN TARPEEKSI PITKÄ, kun jumankauta aina sama valitus, kun säätää uusia salasanoja. Se ja ne saatanan erikoismerkit ja numerot. Nimimerkillä "HaistaPaska666". 

Halusitpa sitten suojata laitteesi, hallita lastesi internetkäyttöä tai saada tolkkua salasanarumbaan, 30 vuotta täyttäneen F-Securen TOTAL (79€ / vuosi), lupaa auttavansa sinua siinä. Palvelu sisältää salasanojen suojauksen lisäksi tietoturvan ja VPN:n ja sillä on 30 päivän ilmainen testiaika.
You know, 30-vuotissynttärit, 30 päivää testiaikaa.

Usein kuulemme päiviteltävän vauvavarustelu-ilmiötä. Sitä, kuinka innokkaat äidit vertailevat parhaimpia vaunuja ja shoppailevat yötä myöten...

Usein kuulemme päiviteltävän vauvavarustelu-ilmiötä. Sitä, kuinka innokkaat äidit vertailevat parhaimpia vaunuja ja shoppailevat yötä myöten netissä arvokkaita lastenvaatteita. Jonottavat merkkituotteen alennusmyynteihin ja metsästävät nettikirppiksillä yömyöhään tiettyä mekkoa.

Tavaraan käytettään valtavia summia ja olemmepa saaneet lukea myös tapauksista, joissa kulutus menee yli varojen.

Vauvavarustelussa hifistellään ominaisuuksilla, kuoseilla ja merkeillä, sekä puhutaan jälleenmyyntiarvoista. Niin, toden totta joillain käytetyillä vaatteilla löytyy myös oikeasti varteenotettavaa jälleenmyyntiarvoa. Ja se jos mikä on toki myös erinomainen syy myös selittää itselleen arvokkaita hankintoja.

Kaikkea tätä usein mielellään kummeksutaan ja sille on helppo naureskella. Naureskelu on tavallaan helppo tapa erottautua siitä porukasta ja nostaa itseänsä sellaisen yläpuolelle.

Mutta onko vauvavarusteluun jokin syy, muukin kun kerskakulttuuri tai turhamaisuus, johon se usein syvempiä pohtimatta helposti kategorisoidaan? Voisiko siinä olla taustalla täysin tunnistettavia ja inhimillisiä tunteita ja pelkoja?


Oletteko huomanneet, että aika usein puhuttaessa omista vaunuista, sittereistä, turvakaukaloista tai mistä tahansa varusteista ollaan valmiita puolustamaan aika kiihkeästikin omia valintoja. Tämä on paras, ei vaan tämä!

Vaikutetaan varmoilta ja kerrotaan mielellään, miksi juuri nämä on ne parhaat. Mutta voisiko olla niin, että tässä vanhemmuussuossa, missä jokainen enemmän ja vähemmän epävarmoina rämmimme, vakuuttelumme jonkin oarhaudesta ei ole itse asiassa muille vaan meille itsellemme. Jos vaikutamme varmoilta, tunnemme myös olomme hieman varmemmaksi?

Vauva-aika kun on, varsinkin sen ensimmäisen kanssa, niin uutta, ihmeellistä ja joskus pelottavaakin, että ei ole kumma, jos jollain yrittäisikin kompensoida asiaa.

Itse vertailin loputtomasti täydellisiä vaunuja, sekä kyselin ystäviltä, somesta ja kylännaisilta vinkkejä ja ominaisuuksia, joita ilman emme tulisi pärjäämään. Lopulta tilasin esikoisemme vaunut ulkomailta asti tuplarenkailla (toiset kaupunkikäyttöön, toiset talvioloihin, koska ilmeisesti meillä Turussa on armottomat talviolot) ja kaikilla mahdollisilla lisävarusteilla.

Sittemmin olen huomannut lasten kanssa pärjäävän aika vähäisilläkin hankinnoilla, mutta vasta, kun olin todistanut noin muutoin osaavani olla äiti ja pärjääväni tässä hommassa.

Mutta koska tämä ei minun mutuilullani yksinään aukea, pyysin vieraakseni podcastiin tutkijan!

Mukana jaksossa väitöskirjatutkija Erica Åberg Turun yliopiston Suomi ulkonäköyhteiskuntana -projektista, missä on tutkittu mm. lastenvaateharrastajaäitejä ilmiönä.

Erica on mukana tietysti tutkijana, mutta myös kokemusasiantuntijana, nimittäin entisenä lastenvaateharrastajana!

Kuuntele jakso: Vauvavarustelu, eli kuinka näyttää maailman parhaalta äidiltä


Tsekkaa myös:

Asiantuntijakoira on julkaissut Twitterissä kuvan alaikäisten oppilaiden tekemästä julisteesta, mikä on herättänyt paljon keskustelua. ...


Asiantuntijakoira on julkaissut Twitterissä kuvan alaikäisten oppilaiden tekemästä julisteesta, mikä on herättänyt paljon keskustelua. Asiantuntijakoiran mukaan useat opiskelijat ovat ottaneet häneen yhteyttä ja kertoneet, että ”koulujen opettajat vihapuhuvat ja lietsovat ja kannustavat vihaan koiria kohtaan.”

– Useat opiskelijat ovat ottaneet minuun yhteyttä ja kertoneet, kuinka koulujen opettajat vihapuhuvat ja lietsovat ja kannustavat vihaan koiria kohtaan. Tätä tapahtuu peruskoulussa ja lukiossa, Asiantuntijakoira sanoo Twitterissä.

Julisteessa on toistaiseksi tunnistamaton koira juuri kakkaamassa, hänen kakkapökäleensä ja niiden päällä kieltokyltti. Ylhäällä lukee teksti "suoleen".

– Koulujen oppilaat ovat olleet yhteydessä aiemminkin ja kertoneet, kuinka opettajat olivat puhuneet minusta ja muista koirista asiattomasti opetustilanteissa. Opettajien tehtävä ei ole lietsoa pelkoa jotain tiettyä eläinkuntaa – tai sen ulostetta – vastaan, Asiantuntijakoira kertoo.

Mutta oletteko te itse, Asiantuntijakoira, sitten ulostanut koulun pihalle, vai miksi koette tämän olleen vihapuhetta juuri teitä kohtaan?

– No ehkä paskoin ehkä en, mutta en usko ulosteeni aiheuttaneen "tuskaa koululaisille", kuten nyt on väitetty. Olen suunnannut kakkani koulua kohtaan. Ja koulu itse julkaisi kuvan ripustamalla sen porttinsa pieleen.

Nyt koulu onkin joutunut palkkaamaan vartijan, kun useat koirat ovat menneet kakkaamaan koulun alueelle, eli ns. maalittamaan koulua.

Asiantuntijakoiran mielestä koulujen opettajien pitäisi kantaa vastuu siitä, millaista tietoa ja asiaa he oppilaille kertovat.

– Poliittinen aktivismi kouluissa on laajempi ongelma kuin vain tämä juliste. Kouluissa ei pitäisi olla eläinpoliittista propagandaa ja asennemuokkausta. Rehtorin ja opettajan pitäisi ottaa vastuu, että tällaisia julisteita tehdään.

Mutta mistä päättelet, että juuri aikuiset ovat syöttäneet julisteen ajatuksen oppilaille? Eikö oppilailla voi herätä tällaisia ajatuksia ihan näkemistään ja kokemistaan asioista, ja eikö heillä ole oikeus tuoda myös omia ajatuksiaan ilmi?

– Ei tässä ole kyse lasten sananvapaudesta, vaan minun oikeudestani paskoa minne haluan. TÄMÄ ON VAPAA MAA, Asiantuntijakoira kimpaantuu ja tviittaa lasten, opettajien, lehdistön ja kaikkien muiden paitsi koirien olevan ihan tyhmiä.

Jäämme odottamaan Asiantuntijakoiran kutsumista Sannikka & Ukkolaan.


Lue myös:

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Knorr ja   Suomen Blogimedia . Se on taas se aika vuodesta: Lihaton lokakuu on täällä. Kaikkialla herätellään ke...

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Knorr ja  Suomen Blogimedia.

Se on taas se aika vuodesta: Lihaton lokakuu on täällä. Kaikkialla herätellään keskustelua kasvissyönnistä ja haastetaan kokeilemaan lihattomuutta.

Haastetta on heitelty jo vuodesta 2013 ja itsekin aikanaan silloin ryhdyin siihen, mikä omalta osin vaikutti pysyvämpään kasvissyöntiin. Tammikuussa 2017 osallistuin vegaanihaasteeseen oppien syömään entistä vegaanisemmin.

Knorr, tämän postauksen innoittaja ja maksaja, halusi herättää keskustelua vastuullisuudesta keittiökäyttäytymisessä ja ruuassa. Tulossa on myös postaus, jossa pohdin omaa ruokahävikkikulttuuriani.

Yksi suurimpia vastuullisuustekoja eri tutkimuksien mukaan on kasvisruokavalio. Se on tuoreen suurtutkimuksen mukaan paras tapa vähentää kuluttajan ympäristöjalanjälkeä ja sillä on suurempia vaikutuksia, kuin vaikkapa lentojen vähentämisellä tai sähköauton hankkimisella.



Vegaani en ole, enkä edes kasvissyöjä kokonaan, mutta jos verrataan muutaman vuoden takaiseen, on muutos valtava. Ruoka on kotona kasvisruokaa, vaikka muualla syömme mitä tarjolla on. Vegaanikokeilu opetti käyttämään kasvipohjaisia tuotteita paremmin ja siinä missä ennen vaikkapa maitotuotteita käytettiin niin maidon, juuston, ruokakerman ja jugurtin muodossa lähes joka aterialla, nyt niiden käyttö on vähentynyt kotioloissa korkeintaan juustoon. 

Maito on vaihtunut kasviperäiseen ja sitäkin käytetään vain kahvin joukkoon. Jugurtteja syömme (lapset syö) erittäin harvoin ja nekin ostetaan kasvipohjaisina, joitain satunnaisia vanukkaita lukuunottamatta. Päivähoidossa lapset syövät ihan mitä tarjolla on.

Kerman on korvannut kasvipohjainen ruokakerma, perinteisen levitevoin margariini. 

Ainoastaan juustojen kohdalla vielä rimpuillaan. Juustohan ei ole mikään välttämättömyystuote, että voisihan siitä myös luopua, ja varsinkin leivän päälle on helppoa löytää muitakin vaihtoehtoja.

Mutta sitten taas pitsa... ai että, pitsa ja oikea juusto sen päällä. Puhumattakaan erilaisilla juustoilla hulluttelusta punaviinilasillisen kanssa. Ne eivät onneksi ole kuitenkaan jokapäiväisiä ruokia, joten siinä mielessä pienempiä hullutteluja.


Minua kiinnosti tietää, minkälaiset asiat mietityttävät vielä seuraajiani kasvisruokailussa. Kysyin asiaa Instagram-stoorieni puolella ja saamieni viestien perusteella monelle tuntui vaikealta saada lapsille menemään muut kuin perinteiset ruoat.

Johonkin pisteeseen saakka esimerkiksi lapsille tuttuja ruokia voi apinoida, mutta itseäni helpotti myös se, että pääsi yli ajatuksesta, että ruoalla pitää olla joku tuttu nimi ja että sen on aina oltava jokin uusi versio esi-isästään.

Että vaikka nakkikastikkeen saa tehtyä vegaanisestikin ja suikalelihakastikkeen ja bolognesen poikineen soijasta ja muista, tarviiko edes ruoalla olla aina esikuva – ja siitä kasvisversio?


Alussa aloitin itsekin valmistamalla kaikista mahdollisista arkiruoistamme kasvisversioita ja se oli hyvää perehtymistä tiettyihin kasvipohjaisiin tuotteisiin ja erinomainen sukellus maustamisen ihmeelliseen maailmaan (vinkki: more is more).

Mutta kun ei edes yritä saada karjalanpaistista menemään lapsille kasvisversiota, vaan tekisi kasvisruoan kasvisruokana, ilman pakonomaista jäljittelyä, häviäisikö hommasta "huijauksen" maku ja kasvisannos olisi vain annos muiden joukossa?

On täysin ymmärrettävää, että kun arjessa on muutenkin ihan tarpeeksi säädettävää, lasten nirsoilu ja sen taistelun käyminen joka aterialla ei ole maailman houkuttelevin asia. Ei ole mikään ihme, että hyppäys kasvisruokailuun tuntuu liian työläältä, kun on jo suoritus itsessään, että ehtii yleensäkään tehdä yhtään mitään ruokaa perheelle. 


Nyt kun katson aikaa taaksepäin, näyttäisi siltä, että meidän kasviskokeilut ovat ajoittuneet lasten kannalta otolliseen aikaan, jolloin he ovat olleet niin pieniä, etteivät ole edes osanneet kyseenalaistaa kasvisruokiamme. He ovat eläneet koko elämänsä kasvisruokiemme ikeessä, eivätkä osaa erotella liharuokia ja kasvisruokia, saati arvottaa niitä mitenkään paremmuusjärjestykseen. On vain ruokaa.

Mutta miten sitten toimia, kun lapset ovat jo isompia, eikä kasvisruoka meinaa maistua?

Muina humoristeina mieleeni tulee tietysti nälkä, sillä mikäpä muu olisi sen parempi motivaattori syömiseen, kuin nälkä? Että kun tarjoaa vaan sinnikkäästi sitä tarjolla olevaa ruokaa, niin kai se joskus maistuu, kun ei muutakaan ole? Helpommin ehkä sanottu kuin tehty.

Lue myös: Taistelu nirsoilua vastaan.

Klassinen lasten mukaan ottaminen ruoanlaittoon -kokeilu voi myös toimia, kun lapsi tietää, miten ruoka on tehty ja mitä siinä on. Lapsen ylpeys omasta kädenjäljestä ruoassa saattaa toimia innostamaan kokeilemaan uutta.

Tietyn ikäisen lapsen kanssa voi toki myös herätellä eettistä ja ekologista keskustelua, jos sellainen tuntuu yhtään omalta.

Kannattaa myös aloittaa tekemällä tutumpia ruokia, jotka eivät sinänsä perustu lihalle. Lasagne, kuten muutkin pastaruoat, risotot ja sosekeitot ovat helppoja aloitettavia.

Täällä muuten seitsemän vegaanista arkiruokaa, jos tarvitset inspiraatiota arkiruokiin!

Myös Knorrin ideakeittiöstä löytää kasvisruokaideoita!


Myös proteiinin saanti mietityttää kyselyni mukaan ihmisiä. Proteiinin saaminen ei ole kuitenkaan ongelma kasvisruokailussa. Monissa kasvisproteiinivalmisteissa sekä eri palkokasveissa on proteiineja lähes yhtä paljon, saman verran ja jopa enemmän kuin erilaisissa lihoissa.

Mikäli kaukaa lennätetty papu mietityttää – asia, mikä nousee keskusteluissa aina esille – on vaihtoehtoina myös paljon suomalaisia, suomessa tuotettuja vaihtoehtoja. Yksi lempparini on 40 kilometrin päässä meidän kotoa tuotettu luomu-hernerouhe, jossa proteiineja on 18 grammaa sadassa grammassa.

Vaikkei tietystikään koko ruokahommaa perustaisi valmisruoille tai puolivalmisteille, nykyään arjessa ja siinä rimpuilussa puolivalmisteet kyllä pelastaa monia iltoja, ainakin meidän perheessämme. Ei siksi etten osaisi tehdä ruokaa alusta, vaan siksi että joskus vaan en jaksa miettiä. On helpompi ottaa jokin valmiiksi mietitty, tarpeelliset proteiinit sisältävä valmiste ja tehdä se koko perheelle.

Kasvisyöntitrendin myötä kaupat ovat huomanneet kulutuksen kasvaneen ja nyt hyllyt notkuvat kasvisvaihtoehtoja – ja vieläpä ihan hyviä sellaisia. Myös Knorr on huomannut kuluttajien kysynnän ja vastannut niihin uudella Vego-ateriasarjallaan.


Lihaton lokakuu on herättänyt myös kritiikkiä. Sanotaan, että lokakuu on huonoin kuukausi viettää lihatonta kuukautta. Ilmeisesti tällöin juuri kesällä laiduntaneet eläimet laitetaan lihoiksi ja lihaa on paljon. Myös riistaa on paljon syksyllä.

Ottamatta itse kantaa näihin asioihin, koska en tunne tilannetta tarpeeksi hyvin (kerro, jos tunnet!) paras tapa lienee joka tapauksessa vähentää ihan ympärivuotisesti lihan syöntiä. Lihaa syödään muutenkin enemmän kuin ehkä koskaan, joten aina on varaa pikkuisen tiputtaa sen käyttöä.

Vaikkei kannattaisikaan juuri lihatonta lokakuuta, silti jokin yhden kuukauden sukellus kokonaan lihattomuuteen tai vegaaniuteen voi toimia. Silloin joutuu ottamaan ikään kuin pakkoperehtymisen lihattomuuteen tai kasvipohjaiseen ruokavalioon, josta muutoin on tosi helppoa lipsua, koska uuden oppimisen vaivannäkö.

Eli ehkä sen syväpaneutumisen voisi siis ottaa, vaikkei se sitten lokakuu olisikaan? Kenties vain vaikka parin viikon hyppy syvään päähän toimisi?

Mikäli sulla on hyviä apuja kasvisruokailuun liittyen, monia kiinnostaa lukea kokemuksia esimerkiksi lasten kasvisruokailuun totuttamisesta! Kerro vinkit, reseptit ja fiilikset!

Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 4 kpl maukkaiden Vego-kasvisvalmisteiden tuotepaketteja! Kilpailuaikaa on 31.10.2018. asti. (Tsekkaa tarkemmat säännöt täältä.)


Selaile myös erilaisia arkiruokia täällä!

20 kommenttia

Hae

 

 

Ruokablogien kärki